Tietoinen syöminen - mitä se on?

Uusien, tulevaisuuden ravitsemustrendien arvaaminen ei aina ole helppoa. Minulla on kuitenkin sellainen kutina, että tietoisesta syömisestä voisi tulla tällainen trendi, ja ehkä on jo osittain tullutkin. Esimerkiksi ravitsemusterapeutti Anette Palssa kirjoitti jokin aika sitten blogitekstin tietoisesta suklaan syömisestä.


Itse törmäsin kesällä sattumalta amerikkalaisen lastenlääkärin Jan Chozen Baysin kirjaan ”tietoinen syöminen”. Kirjaa kuvattiin ”oppaaksi terveeseen ja onnelliseen ruokasuhteeseen”, joten pitihän se ostaa! Luin kirjan ensimmäisen kerran jo kesälomalla: teksti vei mennessään ja tykästyin kovasti joihinkin tietoisen syömisen ajatuksiin. Syksyn aikana olen useaan kertaan palannut kirjan pariin uudelleen.

Mistä tietoisessa syömisessä sitten on kyse? Tietoinen syöminen(engl. mindfull eating), samoin kuin monet muut kognitiivisen käyttäytymisterapian uudet muodot pohjautuvat vanhaan zen-buddhalaiseen mietiskely traditioon. Jan Chosen Baysin kirjassa nämä juuret ovat myös vahvasti esillä, onhan hän lääkärin työnsä ohella myös itse meditaatio-opettaja. Toisaalta hän kirjoittaa kirjassaan, ”ettei tarvitse ryhtyä buddhalaiseksi tai lähteä viikon pituiselle hiljaisuusretriitille voidakseen nauttia tietoisen läsnäolon tarjoamista eduista”. Näin varmasti onkin. Näen että tietoisen syömisen lähtökohdissa on paljon uskonnosta riippumatonta tai toisaalta kaikki uskonnot läpäisevää ajatusta rauhoittumisesta, keskittymisestä ja kiitollisuudesta. Tietoisen syömisen ytimessä on keskittyminen syömiseen kaikki aistit avoinna sekä myönteinen ja hyväksyvä asenne ruoka kohtaan. Hienoa!

Tietoisessa syömisessä nälkä jaetaan seitsemäksi erilaiseksi näläksi. Nälän asemasta voisimme myös puhua halusta syödä. Meitä voi kutsua syömään niin silmien, nenän, suun, vatsan, solujen, mielen kuin sydämenkin nälkä. Solujen nälällä tarkoitetaan sitä tilaa, joka luontevimmin yhdistyy näläksi: kehomme solut vaativat lisää polttoainetta ja ilmoittavat siitä nälkätuntemuksin. Silmien ja suun nälkä herää, kun esimerkiksi näemme lehdessä herkullisia kuvia joululeivonnaisista tai sieraimiimme leijuu kaupan paistopisteestä vastapaistettujen leivonnaisten ihana tuoksu. Suun nälällä viitataan haluumme saada suuhumme jotain uutta, mielenkiintoista, turvallista, väkevää, suolaista, makeaa tai tulista.

Nälän lajeista mielen ja sydämen nälkä kuvaavat syömisen halun psykologisia herättäjiä. Mielen nälällä viitataan niihin ajatuksiin, jotka voivat toisaalta kehottaa meitä syömään jotain tiettyä ruokaa tai toisaalta kieltää meiltä jonkin ruoan syömisen. Ajatusten herättäjänä voi toimia esimerkiksi ns. sisäinen kriitikkomme, joka on jatkuvasti valmiina arvostelemaan syömistämme ja juomistamme, laitoimme sitten suuhumme mitä hyvänsä. Mielen nälkä on nälän lajeista ehkä kiinnostavin, ainakin ravitsemusviestinnän näkökulmasta. Millä tavoin esimerkiksi moninaiset ja osin ristiriitaiset viestit siitä mitä meidän olisi terveytemme ja hyvinvointimme nimissä syötävä antavat voimaa sisäiselle kriitikollemme? Viimeinen muttei suinkaan vähäisin nälän lajeista on sydämen nälkä. Osalla meistä on vahva taipumus etsiä lohtua, syliä ja kannustusta ruoasta. Ymmärrettävästi ruoka ei kuitenkaan ole se paras tapa etsiä ratkaisua sydämen tyhjyyteen.

Tietoisessa syömisessä keskeistä on oppia erottamaan edellä kuvattuja nälän lajeja toisistaan. Mikään nälän lajeista ei sinänsä ole väärä tai tuomittava, mutta meidän tulisi oppia paremmin tunnistamaan mistä nälästä on kulloinkin kysymys. Tällöin voimme myös tehdä parempia tietoisia ruoka- ja juomavalintoja. Itseäni viehätti kirjassa kuvattu sallivuus: esimerkiksi sydämen nälkään voi hyvin joskus nauttia itselle tärkeää mieliruokaa. Jos sen tekee tietoisesti, voi annoskoon valita sellaiseksi, ettei sydämen nälän tyydyttämisestä syömällä aiheudu meille haittaa. Pieni jäätelötuutti nautiskellen syötynä on eri asia kuin litra jäätelöä kaksin käsin vedeltynä. Ymmärrettävästi ruoka ei kuitenkaan koskaan voi yksin tyydyttää meissä olevaa kaipausta läheisyyteen tai yhteyteen muiden kanssa.

Itseäni puhutteli kovasti myös ajatus keskitien viisaudesta. Äärimmäisyysajattelu syömisessä ei usein tuo meille etsimäämme onnea ja huolettomuutta. Ankara kontrollointi ja jatkuva kieltäytyminen tai toisaalta jatkuva mielihyvän hakeminen ja nautinnoille antautuminen eivät ole kestäviä valintoja. Keskitien löytäminen ei toki aina ole helppoa eikä sillä kulkeminen suorakulkuista, sillä keskitie kulkijaa ei ole ohjaamassa mitään kiinteää, muuttumatonta kokoelmaa syömisen sääntöjä. Palkinnokseen keskitien kulkija kuitenkin saa dynaamisen ja joustavan ruokasuhteen ja roppakaupalla syömisen synnyttämää mielihyvää ja kiitollisuutta.

Vaikka monessa mielessä innostuin kovasti Jan Chozen Baysin tietoisen syömisen ajatuksista, laitettakoon tähän loppuun vielä muutama kriittinenkin huomio. Tietoisessa syömisessä korostetaan paljon sitä, että opetellaan kuuntelemaan omaa kehoa ja sen välittämiä viestejä. En kuitenkaan tiedä mitä ajatella ajatuksesta, jonka mukaan kehomme osaisi ravintoainetasolla viestittää meille minkälaista ruokaa meidän tulee kulloinkin syödä. Siis tyyliin ”soluissa on tällä hetkellä puutetta kalsiumista, nyt sinun pitää juoda maitoa.” Syöminen omien tuntemusten perusteella ei myöskään saisi hallita meitä niin, että irtisanoudumme hyvästä tavasta syödä yhdessä ja yhteisinä ruoka-aikoina. Minusta säännölliset, päivästä toiseen suurin piirtein samanlaisina pysyvät ruokahetket palvelevat meitä monella tavalla. Ne muun muassa vapauttavat energiaamme muualle, kun ei tarvitse koko ajan olla miettimässä, että koska sitä oikein on tarpeeksi nälkäinen syödäkseen. Erityisesti tämä pätee ruokahetkiin jotka jaamme yhdessä muiden kanssa. Ruokia valitessaan on toki viisasta kuunnella kehoaan ja valita nälkäviestien perusteella kulloiseenkin tilanteeseen sopivat ruokalajit ja etenkin annoskoot.



Lähde: Jan Chosen Bays, Tietoinen syöminen. Basam books, 2011.

Syömisen terveellisyydestä

Mitä on tapahtunut terveysterrorismille? Aikaisemmin terveysalan ammattilaisia muistettiin säännöllisin väliajoin kritisoida heidän harjoittamastaan terveysterrorismista. Nykyisin heitä kritisoidaan ihan muusta: he antavat väärän todistuksen siitä mikä on terveellistä.


Julkisessa keskustelussa puhe ruoan terveellisyyden merkityksestä tuntuu olevan kovassa kurssissa. Loppupeleissä kaiken ruoan ja syömisen hyvyys arvioidaan terveysnäkökulman kautta: luomu on terveellistä, lähiruoka on terveellistä, voi on terveellistä… Eikö enää ole mahdollista syödä ruokaansa jonkin muun syyn kuin terveellisyyden vuoksi?! Eikö voita saa valita vain siksi että sen mausta pitää, luomua sen vuoksi että sen tuotantotavat ovat eettisempiä tai lähiruokaa siksi että sillä kohentaa lähialueen työllisyyttä tai vähentää ruoan kuljettamista ja sitä kautta tekee ekologisen valinnan? Pitääkö kaikkeen löytää lopullinen perustelu terveellisyydestä (mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan)?

Ajassamme elää vahvasti halu korostaa yksilön kokemusta, osaamista ja valintoja. Jokaisesta meistä on tullut pieniä ja isompia ravitsemuksen asiantuntijoita. Tiedämme, että perunassa ja leivässä on hiilihydraatteja, jotka nostavat veren sokeria ja insuliinipitoisuutta ja sitä kautta lihottavat. Tai diagnosoimme itseltämme gluteiiniyliherkkyyden, joka helpottaa kun jätämme kaiken gluteiinipitoisen pois ruokavaliostamme. Mihin enää tarvitaan ravitsemuksen tai terveydenhuollon ammattilaisia?

Itse näen, että alan ammattilaisella voi koulutuksen lisäksi olla jotain sellaista, mitä yksilöllä itsellään ei välttämättä ole: laajaa kokemusta ja isoa joukkoa erilaisia vaihtoehtoja. En näe ammattilaisen tehtäväksi kertoa ihmisille niinkään siitä mitä heidän tulisi syödä. Ennemminkin näen ammattilaisen innostajana, tsemppaajana, realistisuuden säilyttäjänä ja vaihtoehtojen tarjoajana. Kaikki eivät ruokaremonttiinsa tarvitse ammattilaisen apua, mutta toisille tuesta, kannustuksesta ja asioiden yhdessä pähkäilemisestä voi olla iso apu.

Terveellisen syömisen isoin anti on minusta siinä, että se voi auttaa meitä elämään parempaa elämää tässä ja nyt. Toiselle se voi tarkoittaa painon normaalistumista ja/tai sairauden oireiden helpottumista, toiselle voimia suoriutua paremmin päivän tehtävistä. Vihon viimeinen asia jota syömisen tulisi aiheuttaa, on krooninen syyllisyys. Tämäkin on verraten yleistä, ainakin meillä naisilla. Syöminen voi oikeasti olla kivaa, mukavaa ja siinä sivussa myös vähän terveellistä. Syökäämme siis rohkeasti!