maanantai 16. toukokuuta 2011

Ruokauskomustemme ansiosta selviydymme arjesta

Aika kauas olen jäänyt vuoden vaihteessa asettamastani tavoitteesta kirjoittaa blogitekstejä aiempaa tiheämmin. Kevät on ollut niin töiden kuin opiskelunkin suhteen täynnä dead line –tavoitteita, eikä ”ylimääräistä” aikaa bloggailuun ole jäänyt. Mielessäni on myös ollut taannoin Ylen lasten ja nuorten ohjelmissa esiintynyt koululaistyttö, joka perhettään esitellessään luonnehti äitiään ihan ok-tyypiksi, jolla kuitenkin on yksi iso miinus: hän roikkuu aina liikaa facebookissa. Tämä ohjelma mielessäni olen yrittänyt käyttää aikaani myös muuhun kuin koneen äärellä istumiseen, niin mielenkiintoisia kuin ravitsemusaiheiset keskustelut ovatkin olleet.

Ruoka- ja ravitsemus on yksi sellaisista aihepiireistä joiden äärellä bloggaajia on paljon ja osa kirjoittaa todella aktiivisesti. Jatkuva kirjoitusten ja keskustelujen seuraaminen, niihin osallistuminen ja omien tekstien tuottaminen vie paljon aikaa. Olenkin miettinyt mistä toiset bloggaajat saavat raavittua kokoon kaiken aktiivisuuden vaatiman ajan! En itse kuulu niihin bloggaajiin jotka pystyvät kirjoittamaan tekstejään yhdeltä istumalta kymmenessä minuutissa (onko sellaisia edes olemassa?). Tekstin kasaaminen vie aikansa ja tekstin julkaisemista seuraa toivottavasti myös keskustelu jossa haluaa itsekin olla mukana. Itse toisaalta myös toivon, että sosiaalisen median logiikka, jossa korostetaan sekä nopeutta että klikkausten ja linkitysten määrää ei ole syrjäyttämässä asioiden käsittelyn syvyyttä. Monimutkaisista asioista kun ei voida jatkuvasti repiä suoraviivaisia ja räväköitä otsikoita tekemättä hallaa kokonaisuuksien ymmärtämiselle.

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen. Olen  viime viikkojen aikana päässyt osallistumaan useampaan ajatuksia herättävään ravitsemus- ja terveysaiheiseen seminaariin. Viime viikon torstaina olin UKK-instituutissa pohtimassa terveyttä edistävän työn etiikkaa ja perjantaina Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen jäsenilleen järjestämässä kevätkoulutuspäivässä. Jälkimmäisessä koulutuksessa pohdittiin muuan muassa sitä, mihin erilaisten ruokavaliosuuntausten kiehtovuus perustuu. Siitähän ei pääse mihinkään, että elämme erilaisten ravitsemusvaihtoehtojen kulta-aikaa. Omaa aikaansa ei toki ole helppo arvioida, katselemme sitä yksinkertaisesti liian läheltä erottaaksemme todella tarkkasilmäisesti ajan ilmiöitä. Ehkä muutaman vuosikymmenen päästä pystytään jo arvioimaan 2000-luvun alun yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiötä paljon analyyttisemmin kuin mihin pystymme itse tällä hetkellä. Joitain arvioita siitä, mitä ajassamme liikkuu, lienee silti sopivaa tehdä.  Mielestäni ajallemme on tyypillistä kaikenpuolinen viranomaisten, instituutioiden ja konsensuksen alasajo. Tämä ei tule esille vain ravitsemuskysymyksissä, hyvänä esimerkkinä on vaikkapa kevään tapahtumat, käänteet ja retoriikka politiikassa. Tällä hetkellä tunnutaan painottavan tavallisen kansalaisen tietämystä itseään koskevista ja vähän laajemmistakin asioista.

Ravitsemusterapeuttien koulutuspäivässä psykologi Marieke Saher valotti esityksessään kiinnostavasti sitä, mihin uskomuksemme ruoasta ja terveydestä pohjautuvat. Arkipäättelyssämme omat mieltymykset ja arvot vaikuttavat keskeisesti siihen minkä halutaan tai uskotaan olevan totta. Lähtökohtana lähestyessämme maailmaa on ajatus: ”Älä horjuta minun varmuuttani.”. Samaa ilmiötä on käsittääkseni tarkastellut L. Festinger taannoin sosiaalipsykologisessa teoriassaan kognitiivisesta dissonanssista. Kognitiivisella dissonanssilla viitataan omien mielipiteiden ja uuden tiedon yhteensopimattomuudesta syntyvään epämieluisaan tunnetilaan. Ihminen ei hakeudu kontakteihin vain tietääkseen millainen maailma on vaan rakentaakseen maailmasta tiedollisesti johdonmukaisen näkemyksen. Haluamme ylläpitää ristiriidatonta kuvaa maailmasta ja toimia niin, että dissonanssia omien uskomustemme/asenteidemme ja kohtaamiemme uskomusten/väitteiden välillä on mahdollisimman vähän dissonanssia. Pidämme mieluummin kiinni omista ravitsemususkomuksistamme kuin hyväksymme uusia, omien näkemystemme kanssa ristiriidassa olevia näkemyksiä. Vaikka tämä on meitä jokaista koskettava ajattelun yleisperiaate, pitäisi meidän ravitsemusasiantuntijoiden ja –tutkijoiden kuitenkin pysyä tietoisina näistä omista lähtökohdistamme ja kyetä muuttamaan ajatteluamme silloin kun uusi (tieteellinen)tieto sitä edellyttää.   Tällä en viittaa ajatusten jatkuvaan muuttamiseen yksittäisten tutkimustulosten perusteella vaan avoimuuteen uudelle ja omaa ajattelua muuttavalle tavalle hahmottaa ilmiöitä. Oikeastaan tieteelliseltä pohjalta ponnistava asiantuntija ei mielestäni voi julistaa yhtä ainoaa ja oikeaa totuutta. Tieteen luonteeseen kuuluu itseään korjaavuuden ihanne. Olemme matkalla kohti totuutta, mutta emme vielä sitä saavuttaneet.

Monimutkaisten ilmiöiden yksinkertaistaminen auttaa meitä tekemään nopeita arjen valintoja. Arjen tilanteissa omaan kokemukseen, näkemykseen ja mielipiteisiin tuleekin jossain määrin aina luottaa. Yksinkertaistetuista uskomuksista ja toimintamalleista on monesti hyötyä tilanteissa joissa vaaditaan ripeää toimintaa. Esimerkiksi tulipalon sattuessa meille on eduksi päätellä nopeasti haemmeko sammutuspeitteen ja pyrimme sammuttamaan sillä alkaneen tulipalon vai ryntäämmekö mahdollisimman nopeasti ulos rakennuksesta. Kaupassa näemme paprikoita muovikelmuun käärittynä ja irtomyynnissä ilman kelmua. Haluamme toimia ekologisesti ja valitsemme ilman muovikäärettä olevan paprikan. Todellisuudessa ekologisuusilmiö on kuitenkin sangen paljon mutkikkaampi. Kelmu tai kelmuttomuus ei vielä kerro mitään paprikoiden viljelyolosuhteista, tuotantotavasta ja niiden kuljettamisesta kaupan myyntitiskille. Ja entä jos muovikelmu suojelee paprikaa pilaantumiselta ja vähentää siten hävikkiä? Eikö se ole ekologista? Arjen sujumiseksi meidän on luotettava omaan intuitiiviseen näkemykseemme, mutta toisaalta tämä yksinkertaistava tapamme ajatella on yksi syy siihen miksi tulemme aina uskomaan ja luottamaan sellaisiin asioihin joita ei voida pitää ilmiöitä tarkemmin tutkittaessa järkevinä ja perusteltuina uskomuksina. Ja siksi siis maailma on täynnä mitä erilaisimpia ravitsemukseen liittyviä uskomuksia ja niiden perusteella tehtyjä ruokavalintoja.

5 kommenttia:

  1. Tuota Saher juttua olisi ollut mielenkiintoista lukea pidempäänkin. Saherin ajatukset liittyvät monilla tavoin ravitsemuskeskusteluun ja -tieteeseen. Ihmisille ei todella ole luontaista liikkua kohti tilaa, jossa on epämukavuutta ja epävarmuutta. Tämä pätee kai yhtä lailla professoriin kuin tavalliseen kadun tallaanjaankin.

    Tämä tiedon ja totuuden muuttuminen on kiehtova aihe. Amos Pasternack on kuvannut sitä kaikille avoimessa Duodecimin kirjoituksessa: http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo93235.pdf
    "Paraskin lääketieteellinen tieto vanhenee nopeasti, mutta omaksutut hoitokäytännöt voivat säilyä pitkään" . Sama koskenee varmaan ravitsemustiedettä.

    Ajatelkaapa: jo 1960 -luvulla tiedettiin Oslo Diet ja mielisairaalatutkimuksien aikaan, että transrasvat on todennäköisesti vaarallisia. Aktiiviihoitoryhmät satunnaistettiin molemmissa tutkimuksissa saamaan vähemmän transrasvaa sisältävää rasvalevitettä, kun kontrolliryhmä jatkoivat vanhalla "kovalla" transrasvamargariinilla. Näistä ajoista piti elää 1995 vuoteen saakka ennenkuin transrasvat todenteolla siivottiin Suomessa vähemmäksi ja Amerikassa tätä työtä on tehty vasta viimeisten kymmenen vuoden aikaan. Todella pitkä viive. Ja entä D-vitamiini. Minun aikaan opiskeluissa D-vitamiinia lähinnä varoiteltiin saamasta liikaa. Miltä tilanne mahtaa näyttää 10 vuoden kuluttua? Miten monta vastaavaa isoa viivytystä mahtaa löytyäkään ravitsemustieteestä? Kuten sanot, parasta olisi keskutella rakentavasti ja suhtautua avoimesti ja toisaalta kriittisesti uuteen tietoon. Siten tiedon kulku nopeutuu, ja syntyy vähemmän linnakkeita ja sotia. Ja samalla otamme vähemmän pahoja harha-askeleita.
    Mutta ei ole helppoa keskustelu omaa maailmankuvaa vastaan kenellekään, vai onko?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Reijo ajatuksistasi. Kotikriitikkoni mielestä tämänkertainen blogiteksti oli liian sekava ja työläs luettavaksi. Voittoisan sunnuntain ja maanantain välisen yön jälkeen olisi ehkä pitänyt kirjoittaa jotain iloista, kevyttä ja kuplivaa. Mukavaa, että sinä kuitenkin tartuit kirjoitukseen :-).

    Sehän siinä juuri on, että oman maailmankuvan kautta sitä tietysti jokainen meistä maailmaa lähestyy. Etsimme mieluummin omia ajatuksiamme tukevia kuin niitä haastavia havaintoja. Asiantuntijan tulisi kuitenkin pystyä jonkin verran tiedostamaan omaa maailmankuvaansa ja sen mahdollista (vääristävääkin) vaikutusta omaa ajatteluun. Olen itse miettinyt, että jos itsellä on hyvin vahva ideologinen vakaumus oman ammattialan kentällä, voiko silloin edes kyetä toimimaan asiantuntijamaisen laaja-alaisesti? Ainakin se lienee vaikeampaa.

    Itseäni ajatus mutkia suoriksi vetävän arkiajattelun tekememisestä näkyväksi myös lohdutti. Näinhän meistä jokainen todellakin arjessa muodostaa yksinkertaisia uskomuksia eri asioista. Ja maailmahan on pullollaan mitä ihmeellisempiä ja toistensa kanssa täysin ristiriidassa olevia ravitsemususkomuksia! Kun sitten valitsee ammatikseen jonkun alan, kuten nyt ravitsemustieteen, ja alkaa saada siitä koko ajan lisää (tieteellistä) tietoa alkavat myös uskomukset ja ajatukset monimutkaistua.

    VastaaPoista
  3. Sanna: "Aika kauas olen jäänyt vuoden vaihteessa asettamastani tavoitteesta kirjoittaa blogitekstejä aiempaa tiheämmin... Tekstin kasaaminen vie aikansa... Itse toisaalta myös toivon, että sosiaalisen median logiikka, jossa korostetaan sekä nopeutta että klikkausten ja linkitysten määrää ei ole syrjäyttämässä asioiden käsittelyn syvyyttä."

    LingLing: Itsellä on kirjoittajana vähän samaa ongelmaa. Lukijana olen kuitenkin huomannut että ei netistä luettava ihan helpolla lopu. Eli lukijana tilaan mielummin laatua kuin määrää. Jatka siis samaan malliin!

    VastaaPoista
  4. LingLing, kiitos kannustuksesta! Materiaalista ei netissä tosiaan ole pulaa, ehkä siis omalle kohdalle riittää harvempikin julkaisutahti.

    Täytyy vielä sen verran täydentää, että tarkoitukseni ei toki ollut laittaa tiuhaa päivittämistä ja laatua toisiaan automaattisesti poissulkeviksi asioiksi; on kirjoittajia jotka kykenevät tarjoamaan laatua tiheästi. Osittain tämä selittynee sillä, että on resursseja käytössä nettitoimintaan päivittäin. Kaikilla tällaisia (ajallisia) resursseja ei ole, johtuen mm. työn luonteesta, perhetilanteesta, muista aktiviteeteista jne. Idea mahdolisimman laaja-alaisesta keskustelijoiden joukosta ei siis välttämättä toteudu ajan puutteen vuoksi.

    VastaaPoista
  5. Muuten, lisää Marieke Saherin tutkimuksista voi lukea hänen väikkäristään, löytyy pdf-muodossa Helsingin yliopiston sivuilta:

    https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/3738/everyday.pdf?sequence=2

    Tässä pieni katkelma suomenkielisestä yhteenvedosta, liittyen blogitekstiini:

    "keskenään ristiriitaisia taikauskoisia ja rationaalisia käsityksiä ilmiöistä esiintyi rinnakkain, eivätkä jälkimmäiset lainkaan kumonneet taikauskoa. Tämä selittänee sen, että joskus arkiuskomukset eivät horju juuri minkään argumentin vaikutuksesta."

    VastaaPoista