Kun on seurannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti erilaisia julkisia ravitsemuskeskusteluja vaikuttaa siltä, että sokeri on vienyt rasvoilta paikan epävirallisena ravitsemuksen ”superpahiksena”. Merkillepantavaa on sekin, että rasvakeskustelussa mielipiteitä on aina ollut moneen suuntaan, mutta keskustelu sokerista on ollut huomattavasti yksimielisempää. Eipä ole silmiini osunut missään dieettiä tai ruokavaliosuositusta, jossa kehotettaisiin erityisesti lisäämään sokerin saantia.
Minusta muuten tuntuu siltä, että rasva on kyllä aikoinaan joutunut tuohon superpahiksen roolin vähän vahingossa. Tarkoitan sitä, että eihän se rasva ole pelkästään paha ja vältettävä ravintoaine. Rasvasta saamme toki enemmän energiaa kuin hiilihydraateista ja proteiineista, mutta rasvan mukana tulee myös tärkeitä rasvaliukoisia vitamiineja ja elimistön hyvinvoinnin kannalta suotuisia, jopa välttämättömiä rasvahappoja. Ravitsemusasiantuntijoita tunnutaan syyttävän rasvakammoisiksi, mutta en sitä kyllä tunnista itsessäni tai yleisestikään ammattikunnassa. Rasvakeskustelussa minua on pitkään häirinnyt esimerkiksi termin ”vähärasvainen ruokavalio” –käyttö. Sehän voi tarkoittaa käytännössä ihan mitä tahansa! Erittäin vähärasvaisten ruokavalioiden noudattamista ei ole koskaan pidetty perusteltuina. Virallisissa ravitsemussuosituksissa korostetaan enemmänkin rasvan saannin kohtuullisuutta ja lisäksi erityisesti rasvan laadun merkitystä. Uusin tutkimusnäyttökin puhuu sen puolesta että terveyden kannalta on hyvä huolehtia pehmeän kasvirasvan riittävästä käytöstä. Surullisena olen seurannut, kuinka kauppojen hyllyiltä ovat vähitellen kadonneet kaikki erittäin runsasrasvaiset (80 % rasvaa sisältävät) kasvimargariinit. Itse en näe tarvetta ns. kevytrasvojen suosimiselle; margarinit ovat meille tärkeä tyydyttymättömän (= pehmeän) rasvan lähde ja jos käytämme kevytmargariineja, saamme paljon vähemmän noita tyydyttymättömiä rasvoja.
Rasvat ovat lähellä sydäntä, huomaan. Piti pohtia tuota sokeriasiaa, mutta lipsahdinkin taas rasvojen puolelle. Mutta siis takaisin sokeriin. Pienten lasten äitinä olen omassakin perheessä havainnut lasten mieltymyksen makeisiin ruokiin ja juomiin. Tosin tässä taipumuksessa näyttää olevan saman perheen sisälläkin merkittäviä eroja. Yksi lapsista juo erittäin mielellään mehuja ja limsojakin, mutta toinen ottaa pillimehun asemasta mieluummin maitoa. Ruottisen Soile (ja kumppanit) STRIP –tutkimusryhmästä julkaisivat taannoin mielenkiintoisen artikkelin 1-9-vuotiaiden STRIP-tutkimukseen osallistuneiden suomalaislasten sokerin saannista. Tutkimuksessa lapset jaettiin vähän, keskimäärin ja paljon sokeria käyttäviin lapsiin. Runsas sakkaroosin saanti ei ollut ainoa runsaasti sokeria syövien lasten ruokavalion heikkous: samat lapset saivat ruokavaliostaan myös vähemmän vitamiineja, kivennäisaineita, kuitua ja tyydyttymättömiä rasvahappoja kuin muut lapset. Runsas sokerin saanti oli siis yhteydessä muihin ravitsemuksellisesti heikompiin ruokavalintoihin. Tämä on mielenkiintoinen elintapatutkimuksen ilmiö: hyvien tai huonompien tottumusten on taipumus kasautua samoille henkilöille. Sokerin lähteinä runsaasti sokeria käyttävillä 9-vuotiailla lapsilla olivat erityisesti limsat ja karkit mutta myös sokeroidut maitovalmisteet, siis esimerkiksi ne tavalliset maustetut jogurtit, joissa on yllättävän paljon sokeria!
Jonkinlaiset makeiden ruokien ja juomien käyttöä säännöstelevät sopimukset ovat varmasti lapsiperheissä paikallaan. Esimerkiksi karkkipäiväkäytäntö toimii joissakin perheissä hyvin. Itse en ole suuri karkkipäiväaatteen kannattaja ainakaan siinä tapauksessa että karkkipäivä tarkoittaa täysin karkkipainotteista ruokavaliota kerran viikossa. Kantaani saattaa kyllä vaikuttaa sekin seikka että itse pidän makeasta ja nautin sitä mieluummin useammin kuin harvoin ;-). Hammasterveyden kannalta on varmasti viisasta yrittää keskittää karkkien ja muunkin makean syöminen ja juominen aterian yhteyteen tai muuten lyhyelle aikavälille. Ja janojuomien ehdoton kunkku on vesi! Se vie parhaiten janon ilman turhaa sokeria ja energiaa. Meillä kotona selvä kehittämisen kohde ovat nuo maustetut jogurtit. Maustamaton jogurtti marjoilla (ja tarvittaessa ripauksella sokeria) höystettynä on valmiiksi maustettuja sokeripommeja parempi valinta. Esteenä tällaisen valinnan tekemiselle eivät ainakaan ole lasten makutottumukset, todistetusti :-).
Tässä vielä Soile ja työryhmän artikkeliviite: Ruottinen S. ym. High sucrose intake is associated with poor quality of diet and growthbetween 13 months and 9 years of age: The Special Turku Coronary Risk Factor Intervention Project. Pediatrics 2008;121;1676-1685
tiistai 31. elokuuta 2010
perjantai 27. elokuuta 2010
Superruokaa
Olin eilen puhumassa Turun kesäyliopiston infopäivässä aiheesta ”Hyvinvoivaksi superruualla?”Tässä hieman pohdintojani aiheesta.
Ruokavalion terästäminen superruualla on ollut esillä mediassa viime vuosina tiuhaan. Mitään virallista määritelmää superruoasta ei ole olemassa, mutta yleensä superruokina markkinoidaan sellaisia jalostamattomia ruoka-aineita, jotka sisältävät paljon vitamiineja, kivennäisaineista, fenolisia yhdisteitä tai muita elimistön toiminnalle ja hyvinvoinnille keskeisiä ravintotekijöitä. Superruoiksi on nostettu mm. suomalaiselle melko eksoottiset goji-marja tai raakakaakao tai meille tutummat mustikka ja tyrni. Superruokiin on liitetty myös muita, jo hieman vaikeammin perusteltavia ja todennettavia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi se että superruokia on käytetty ihmisen ravintona jo vuosituhansien ajan tai että superruoat ovat ”puhdasta” ruokaa ilman tuoteselosteita. Ravitsemusasiantuntijan näkökulmasta vielä edellisiä vaikeammin perusteltavia määritteitä superruoalle ovat muun muassa väitteet siitä että superruokaa ei voi syödä liikaa, koska elimistö viestittää itse milloin se on saanut tarpeeksi superruuan sisältämiä ravintoaineita. En oikein tiedä millä tavoin sen sitten oikein elimistössään tuntee?
Ravitsemuksellisesti ajateltuna superruokien suosiminen voi toki olla hyvä juttu, esimerkiksi kotimaisten marjojen käytön lisäämisestä olisi varmasti hyötyä meille jokaiselle. Itse liputtaisin erityisesti kotimaisuuden puolesta. Mustikka siis päihittäköön gojimarjan ruokavalintoja tehtäessä. Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, vaan omasta maasta ja lähialueita löytyy paljon hyviä ruoka-aineita jotka eivät ehkä kuulosta raflaavilta mutta jotka ravintosisällöltään vastaavat eksoottisempia sukulaisiaan tai ovat jopa niitä parempia. Nykyäänhän emme ajattele ruokavalinnoissa vain omaa hyvinvointiamme vaan tiedostamme myös valintojemme seuraukset koko asuinpallomme hyvinvoinnin kannalta.
On hyvä myös huomioida se tosiasia, että mikään yksittäinen superruoka ei muuta kehnonlaista ruokavaliokokonaisuutta superhyväksi. Ravitsemustutkimuksen tärkeäksi kohteeksi ovat viime vuosina tulleet erilaiset ruokavaliokokonaisuudet. Terveyden kannalta olennaista ei olekaan se, mitä yksittäisiä ravintoaineita saamme tai ruoka-aineita käytämme, vaan minkälainen ruokavaliokokonaisuus ruokavalinnoistamme muodostuu. Jo useita vuosia on tutkittu Välimeren ruokavalioksi nimetyn ruokavaliokokonaisuuden vaikutuksia terveyteen. Viime vuosina on käynnistetty myös meitä lähempänä olevien ruokavalioiden, kuten Itämeren alueen tai Pohjoismaisen ruokavalion tutkimusta. Edellisiin liitetään vahvasti sellaisia ruoka-aineita kuin marjat, ruis, rypsiöljy ja kala, joilla yksinään on havaittu olevan terveydelle myönteisiä ominaisuuksia.
Niin, ehkä superruoan hehkuttaminen kuvastaa jossain määrin omaa aikaamme. Mikään tavismeininki ei enää riitä, aina pitää mennä ekstriimin puolelle. En kuitenkaan oikein vielä jaksa uskoa, että ravitsemusasioissa sillä päästään saavuttamaan mitään olennaisesti parempaa.
Ruokavalion terästäminen superruualla on ollut esillä mediassa viime vuosina tiuhaan. Mitään virallista määritelmää superruoasta ei ole olemassa, mutta yleensä superruokina markkinoidaan sellaisia jalostamattomia ruoka-aineita, jotka sisältävät paljon vitamiineja, kivennäisaineista, fenolisia yhdisteitä tai muita elimistön toiminnalle ja hyvinvoinnille keskeisiä ravintotekijöitä. Superruoiksi on nostettu mm. suomalaiselle melko eksoottiset goji-marja tai raakakaakao tai meille tutummat mustikka ja tyrni. Superruokiin on liitetty myös muita, jo hieman vaikeammin perusteltavia ja todennettavia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi se että superruokia on käytetty ihmisen ravintona jo vuosituhansien ajan tai että superruoat ovat ”puhdasta” ruokaa ilman tuoteselosteita. Ravitsemusasiantuntijan näkökulmasta vielä edellisiä vaikeammin perusteltavia määritteitä superruoalle ovat muun muassa väitteet siitä että superruokaa ei voi syödä liikaa, koska elimistö viestittää itse milloin se on saanut tarpeeksi superruuan sisältämiä ravintoaineita. En oikein tiedä millä tavoin sen sitten oikein elimistössään tuntee?
Ravitsemuksellisesti ajateltuna superruokien suosiminen voi toki olla hyvä juttu, esimerkiksi kotimaisten marjojen käytön lisäämisestä olisi varmasti hyötyä meille jokaiselle. Itse liputtaisin erityisesti kotimaisuuden puolesta. Mustikka siis päihittäköön gojimarjan ruokavalintoja tehtäessä. Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, vaan omasta maasta ja lähialueita löytyy paljon hyviä ruoka-aineita jotka eivät ehkä kuulosta raflaavilta mutta jotka ravintosisällöltään vastaavat eksoottisempia sukulaisiaan tai ovat jopa niitä parempia. Nykyäänhän emme ajattele ruokavalinnoissa vain omaa hyvinvointiamme vaan tiedostamme myös valintojemme seuraukset koko asuinpallomme hyvinvoinnin kannalta.
On hyvä myös huomioida se tosiasia, että mikään yksittäinen superruoka ei muuta kehnonlaista ruokavaliokokonaisuutta superhyväksi. Ravitsemustutkimuksen tärkeäksi kohteeksi ovat viime vuosina tulleet erilaiset ruokavaliokokonaisuudet. Terveyden kannalta olennaista ei olekaan se, mitä yksittäisiä ravintoaineita saamme tai ruoka-aineita käytämme, vaan minkälainen ruokavaliokokonaisuus ruokavalinnoistamme muodostuu. Jo useita vuosia on tutkittu Välimeren ruokavalioksi nimetyn ruokavaliokokonaisuuden vaikutuksia terveyteen. Viime vuosina on käynnistetty myös meitä lähempänä olevien ruokavalioiden, kuten Itämeren alueen tai Pohjoismaisen ruokavalion tutkimusta. Edellisiin liitetään vahvasti sellaisia ruoka-aineita kuin marjat, ruis, rypsiöljy ja kala, joilla yksinään on havaittu olevan terveydelle myönteisiä ominaisuuksia.
Niin, ehkä superruoan hehkuttaminen kuvastaa jossain määrin omaa aikaamme. Mikään tavismeininki ei enää riitä, aina pitää mennä ekstriimin puolelle. En kuitenkaan oikein vielä jaksa uskoa, että ravitsemusasioissa sillä päästään saavuttamaan mitään olennaisesti parempaa.
perjantai 13. elokuuta 2010
Miksi liha ei maistu?
Eilen Ylen uutisissa kerrottiin nuorten olevan tällä hetkellä innokkaita syömään kasvisruokaa. Toimittaja oli käynyt haastattelemassa Sammon koulun oppilaita Tampereella, Heistä enemmän kuin yksi kymmenestä söi kasvisruokaa säännöllisesti ja osa ainakin välillä. Syyksi kasvissyönnin lisääntymiseen esitettiin nuorten huoli ruoan ekologisuudesta ja eettisyydestä.
Tein 1990-luvun loppupuolella oman ravitsemustieteen graduni kasvissyöntiteemasta. Haastattelin silloin lukioikäisiä tyttöjä, joista osa oli kasvissyöjiä ja osa ei. Kasvissyöjillä merkittävä syy ruokavaliovalintaan oli huoli eläinten hyvinvoinnista. Lisäksi kasvissyöntiä perusteltiin sen ekologisuudella. Nuoret eivät olleet ryhtyneet kasvisyöjiksi alun perin terveydellisistä syistä, mutta ruoan koettu terveellisyys tuki tehtyä päätöstä.
On ollut jännä seurata, miten suhtautuminen kasvissyönnin perusteluna käytettyyn ruoan ekologisuuteen ja eettisyyteen on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Graduni aikoihin vuosituhannen vaihteessa väitteitä kasvisruoan ekologisuudesta esittivät julkisuudessa useimmiten melko marginaalisiin ryhmiin kuuluvat tahot, kuten esimerkiksi vegaaniliitto. Toisin on tänä päivänä. Kasvissyönnistä ekologisena ja eettisenä valintana on tullut keskusteluissa yleisesti hyväksytty periaate. Tunnettu ravitsemusvaikuttaja, ravitsemustieteen dosentti Mikael Fogelholm totesi 1.5.2010 Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan, että vuonna 2012 julkaistavissa uusissa Pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa tullaan ensimmäistä kertaa ottamaan kantaa myös ruoan ympäristövaikutuksiin. Fogelholmin mukaan ruoan hiilijalanjäljen pienentämisessä ratkaisevaa on lihan, erityisesti naudanlihan kulutuksen vähentäminen. Lisäksi hän toteaa, että parhaiten ekologiset ja eettiset tavoitteet täyttänee luomutuotteisiin painottuva vegaaniruokavalio! Hän kuitenkin lisää, että koska vegaaniruokavalion toteuttaminen terveyden kannalta riittävän monipuolisesti ja haastavaa ja lisäksi kallista, vegaaniruokavalioon siirtymistä ei tulla kuitenkaan suosittelemaan koko väestöä koskevissa uusissa ravitsemussuosituksissa.
Ruoan terveellisyyttä on tutkittu melko pitkään ja tietomme ruoan terveysvaikutuksista on lisääntynyt huimasta viime vuosikymmeninä. Sen sijaan ruoan ilmasto- ja ympäristövaikutusten ja globaalisti eettisen ruokatuotannon selvittäminen on melko uusi ilmiö. (Korjatkaa jos olen tässä väärässä!)Itse olen tällä hetkellä sillä kannalla, että tarvitaan vielä lisää tutkimusta ja vertailuja ennen kuin voidaan perustellusti esittää kokonaiskuva asiasta ja antaa siitä suosituksia. Ruoan terveysvaikutukset eivät aina ole ihan ristiriidattomia ja itsestään selviä, mutta vielä enemmän ruoan ekologiset ja eettiset vaikutukset ovat sekava vyyhti toisaalta-toisaalta näkökulmia. Kasvihuoneviljely ei ole energiatehokasta mutta aiheuttaa peltoviljelyä vähemmän ravinnekuormaa. Kasvihuoneviljelyynkin voidaan pyrkiä vaikuttamaan nostamalla sen energiatehokkuutta. (Tässä työsarkaa maamme insinööreille!) Erityisen hankalaksi homma menee, kun tarkastellaan ruoantuotantoa globaalisti. Toisaalta haluttaisiin kehittää pienimuotoista ja lähellä toteutettavaa luomutuotantoa. Kuitenkin nälänhätä on iso ongelma pallollamme tälläkin hetkellä ja maailman väkiluvun ennustetaan vain kasvavan eli ruokaa olisi tuotettava yhä tehokkaammin. Voiko se tapahtua ekologisesti?
Joka tapauksessa tällä hetkellä näyttää siltä, että kasvipainotteisesta tai puhtaasta kasvisruokavaliosta on tulossa yhä useampien luonnon ja ihmisen hyvinvoinnista kiinnostuneen kuluttajan valinta. Myös terveystutkimukset puoltava sitä, että punaisen lihan ja erityisesti lihajalosteiden käyttöä kannattaisi meillä länsimaissa vähentää nykyisestä. Lihalla on kuitenkin oma statusarvonsa. Itselläni on ravisteleva kokemus kasvissyönnin luvatusta maasta Intiasta, jossa perheemme tässä taannoin asusteli jonkin aikaa. Meitä oli kotona auttamassa paikallinen melko köyhistä oloissa asunut kotiapulainen, joka auttoi taloutemme ruokahuollon järjestämisessä. En ole milloinkaan syönyt yhtä paljon lihaa kuin ensimmäisinä kuukausina Intiassa! Taloudenhoitajallemme oli tärkeää tehdä meille mahdollisimman lihapitoista ruokaa, sillä hän piti sitä erityisen ravitsevana ja arvostettuna ruokana.
Tein 1990-luvun loppupuolella oman ravitsemustieteen graduni kasvissyöntiteemasta. Haastattelin silloin lukioikäisiä tyttöjä, joista osa oli kasvissyöjiä ja osa ei. Kasvissyöjillä merkittävä syy ruokavaliovalintaan oli huoli eläinten hyvinvoinnista. Lisäksi kasvissyöntiä perusteltiin sen ekologisuudella. Nuoret eivät olleet ryhtyneet kasvisyöjiksi alun perin terveydellisistä syistä, mutta ruoan koettu terveellisyys tuki tehtyä päätöstä.
On ollut jännä seurata, miten suhtautuminen kasvissyönnin perusteluna käytettyyn ruoan ekologisuuteen ja eettisyyteen on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Graduni aikoihin vuosituhannen vaihteessa väitteitä kasvisruoan ekologisuudesta esittivät julkisuudessa useimmiten melko marginaalisiin ryhmiin kuuluvat tahot, kuten esimerkiksi vegaaniliitto. Toisin on tänä päivänä. Kasvissyönnistä ekologisena ja eettisenä valintana on tullut keskusteluissa yleisesti hyväksytty periaate. Tunnettu ravitsemusvaikuttaja, ravitsemustieteen dosentti Mikael Fogelholm totesi 1.5.2010 Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan, että vuonna 2012 julkaistavissa uusissa Pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa tullaan ensimmäistä kertaa ottamaan kantaa myös ruoan ympäristövaikutuksiin. Fogelholmin mukaan ruoan hiilijalanjäljen pienentämisessä ratkaisevaa on lihan, erityisesti naudanlihan kulutuksen vähentäminen. Lisäksi hän toteaa, että parhaiten ekologiset ja eettiset tavoitteet täyttänee luomutuotteisiin painottuva vegaaniruokavalio! Hän kuitenkin lisää, että koska vegaaniruokavalion toteuttaminen terveyden kannalta riittävän monipuolisesti ja haastavaa ja lisäksi kallista, vegaaniruokavalioon siirtymistä ei tulla kuitenkaan suosittelemaan koko väestöä koskevissa uusissa ravitsemussuosituksissa.
Ruoan terveellisyyttä on tutkittu melko pitkään ja tietomme ruoan terveysvaikutuksista on lisääntynyt huimasta viime vuosikymmeninä. Sen sijaan ruoan ilmasto- ja ympäristövaikutusten ja globaalisti eettisen ruokatuotannon selvittäminen on melko uusi ilmiö. (Korjatkaa jos olen tässä väärässä!)Itse olen tällä hetkellä sillä kannalla, että tarvitaan vielä lisää tutkimusta ja vertailuja ennen kuin voidaan perustellusti esittää kokonaiskuva asiasta ja antaa siitä suosituksia. Ruoan terveysvaikutukset eivät aina ole ihan ristiriidattomia ja itsestään selviä, mutta vielä enemmän ruoan ekologiset ja eettiset vaikutukset ovat sekava vyyhti toisaalta-toisaalta näkökulmia. Kasvihuoneviljely ei ole energiatehokasta mutta aiheuttaa peltoviljelyä vähemmän ravinnekuormaa. Kasvihuoneviljelyynkin voidaan pyrkiä vaikuttamaan nostamalla sen energiatehokkuutta. (Tässä työsarkaa maamme insinööreille!) Erityisen hankalaksi homma menee, kun tarkastellaan ruoantuotantoa globaalisti. Toisaalta haluttaisiin kehittää pienimuotoista ja lähellä toteutettavaa luomutuotantoa. Kuitenkin nälänhätä on iso ongelma pallollamme tälläkin hetkellä ja maailman väkiluvun ennustetaan vain kasvavan eli ruokaa olisi tuotettava yhä tehokkaammin. Voiko se tapahtua ekologisesti?
Joka tapauksessa tällä hetkellä näyttää siltä, että kasvipainotteisesta tai puhtaasta kasvisruokavaliosta on tulossa yhä useampien luonnon ja ihmisen hyvinvoinnista kiinnostuneen kuluttajan valinta. Myös terveystutkimukset puoltava sitä, että punaisen lihan ja erityisesti lihajalosteiden käyttöä kannattaisi meillä länsimaissa vähentää nykyisestä. Lihalla on kuitenkin oma statusarvonsa. Itselläni on ravisteleva kokemus kasvissyönnin luvatusta maasta Intiasta, jossa perheemme tässä taannoin asusteli jonkin aikaa. Meitä oli kotona auttamassa paikallinen melko köyhistä oloissa asunut kotiapulainen, joka auttoi taloutemme ruokahuollon järjestämisessä. En ole milloinkaan syönyt yhtä paljon lihaa kuin ensimmäisinä kuukausina Intiassa! Taloudenhoitajallemme oli tärkeää tehdä meille mahdollisimman lihapitoista ruokaa, sillä hän piti sitä erityisen ravitsevana ja arvostettuna ruokana.
torstai 12. elokuuta 2010
Monta tehokasta tapaa
Päädyin Harvardin yliopiston ravitsemussivuston (www.hsph.harvard.edu/nutritionsource) kautta perehtymään Sacksin ja kumppaneiden julkaisemaan amerikkalaistutkimukseen, jossa oli vertailtu erilaisten laihdutusruokavalioiden tehoa ja turvallisuutta. Tutkimus on jo ”vanha”, tulokset on julkaistu jo viime vuonna, mutta sen verran mielenkiintoisesta tutkimuksesta on kuitenkin kyse, että tässä niistä muuta maininta: Tutkimuksessa osallistujat noudattivat neljää erilaista ruokavaliota, joissa rasvan, proteiinien ja hiilihydraattien osuudet energiasta vaihtelivat. Kahden vuoden seurannan päätteeksi havaittiin, että noudatetulla ruokavaliolla ei ollut yhteyttä laihtumistulokseen. Myöskään terveysindikaattoreissa ei näkynyt eroja ruokavalioryhmien välillä. Huomion arvoista oli se, että kaikissa ruokavalioryhmissä oli myös niitä, jotka eivät laihtuneet tai joiden paino jopa lisääntyi.
Mitä tutkimuksen tuloksista sitten pääteltiin? Muun muassa se, että turvallisen ja tehokkaan laihtumisen kannalta ei ole niinkään väliä sillä, millaista ruokavaliota noudattaa energiaravintoaineiden suhteen (esim. vähähiilihydraattinen ruokavalio, välimeren ruokavalio, vähärasvainen ruokavalio jne.), olennaisempaa on etsiä itselleen ja omaan elämäntilanteeseensa sopiva tapa syödä. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä! Huomioitavaa on kyllä se, että kaikkien tutkittavien ruokavaliossa rasvan laatu oli pehmeitä rasvoja suosiva ja hiilihydraattilähteinä olivat runsaskuituiset täysjyväviljavalmisteet. Kyseessä oli toki vain yksi yksittäinen tutkimus, mutta toisaalta hyvin toteutettu sellainen. Lisäksi muista vastaavista tutkimuksista on viime vuosina saatu samansuuntaisia tuloksia.
Lapsiperheiden laihduttavia vanhempia tällä tiedolla voi olla arkea helpottava käytännön merkitys: koko perhe voi huoletta syödä samaa ruokaa, jääkaappiin ja hellalle ei tarvitse erikseen ilmestyä äidin tai isän laihdutusruokia. Uskon tällä olevan tärkeä esimerkillinen merkitys lasten kannalta. Aikuisen laihduttamisesta tai terveyttä edistävästä syömisestä ylipäätään ei kannattaisi tehdä numeroa vaan antaa sen muodostua kuin huomaamatta osaksi tavallista arkea.
Kaiken kaikkiaan Harvardin ravitsemussivut ovat muutenkin mielenkiintoinen ja vierailemisen arvoinen tuttavuus. Yliopiston tutkijat ovat mm. luoneet oman vastineensa viralliselle amerikkalaiselle ravitsemussuosituspyramidille. Harvardilaisten mielestä virallinen pyramidi ei ole riittävästi muuttunut uusien ravitsemustutkimusten tulosten myötä. Kieltämättä heidän pyramidissaan on ajatusta, tosin kaikille ideoille en ihan heti lämpene: esimerkiksi maitovalmisteiden käytön tiukahkosta rajoittamisesta ja monivitamiinivalmisteiden laajasta suosittelemisesta voi olla toistakin mieltä.
Tässä tarkemmat tiedot tutkimuksesta:
Sacks FM, Bray GA, Carey VJ, et al. Comparison of Weight-Loss Diets with Different Compositions of Fat, Protein, and Carbohydrates. N Engl J Med. 2009; 360:859-873.
Mitä tutkimuksen tuloksista sitten pääteltiin? Muun muassa se, että turvallisen ja tehokkaan laihtumisen kannalta ei ole niinkään väliä sillä, millaista ruokavaliota noudattaa energiaravintoaineiden suhteen (esim. vähähiilihydraattinen ruokavalio, välimeren ruokavalio, vähärasvainen ruokavalio jne.), olennaisempaa on etsiä itselleen ja omaan elämäntilanteeseensa sopiva tapa syödä. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä! Huomioitavaa on kyllä se, että kaikkien tutkittavien ruokavaliossa rasvan laatu oli pehmeitä rasvoja suosiva ja hiilihydraattilähteinä olivat runsaskuituiset täysjyväviljavalmisteet. Kyseessä oli toki vain yksi yksittäinen tutkimus, mutta toisaalta hyvin toteutettu sellainen. Lisäksi muista vastaavista tutkimuksista on viime vuosina saatu samansuuntaisia tuloksia.
Lapsiperheiden laihduttavia vanhempia tällä tiedolla voi olla arkea helpottava käytännön merkitys: koko perhe voi huoletta syödä samaa ruokaa, jääkaappiin ja hellalle ei tarvitse erikseen ilmestyä äidin tai isän laihdutusruokia. Uskon tällä olevan tärkeä esimerkillinen merkitys lasten kannalta. Aikuisen laihduttamisesta tai terveyttä edistävästä syömisestä ylipäätään ei kannattaisi tehdä numeroa vaan antaa sen muodostua kuin huomaamatta osaksi tavallista arkea.
Kaiken kaikkiaan Harvardin ravitsemussivut ovat muutenkin mielenkiintoinen ja vierailemisen arvoinen tuttavuus. Yliopiston tutkijat ovat mm. luoneet oman vastineensa viralliselle amerikkalaiselle ravitsemussuosituspyramidille. Harvardilaisten mielestä virallinen pyramidi ei ole riittävästi muuttunut uusien ravitsemustutkimusten tulosten myötä. Kieltämättä heidän pyramidissaan on ajatusta, tosin kaikille ideoille en ihan heti lämpene: esimerkiksi maitovalmisteiden käytön tiukahkosta rajoittamisesta ja monivitamiinivalmisteiden laajasta suosittelemisesta voi olla toistakin mieltä.
Tässä tarkemmat tiedot tutkimuksesta:
Sacks FM, Bray GA, Carey VJ, et al. Comparison of Weight-Loss Diets with Different Compositions of Fat, Protein, and Carbohydrates. N Engl J Med. 2009; 360:859-873.
tiistai 10. elokuuta 2010
Toisen kunnioitusta ja asiallista argumentointia kaivataan
Olen viime päivinä töiden ohella valmistellut kahta ravitsemusaiheista esitystä. Niiden tiimoilta olen pyörinyt myös netissä erilaisilla ravitsemussivustoilla. Kieltämättä oloni on ollut hieman sekava näiden tiedonhaku- ja tutkimusreissujen jälkeen. Netti tuntuu olevan pullollaan ravitsemusaiheisia keskusteluja, mielipiteitä ja teitolähteitä, joiden yleissävy on hyökkäävä ja erilaisia näkemyksiä mollaava. Eikö olisi jo aika ryhtyä argumentoimaan asiasta hyvässä hengessä?
Ruoka ja ravitsemus ovat aiheita joista on olemassa erilaisia, välillä hyvin tunnepitoisiakin näkemyksiä ja mielipiteitä. Päästäksemme kaikkia hyödyttävään rakentavaan ja asialliseen keskusteluun meidän pitäisi kuitenkin löytää keskinäinen kunnioitus ja hyväksyä se tosiasia, että kaikki eivät ole kanssamme sama mieltä. Hyökkäävän asenteen sijaan kaivataan perusteltuja meilipiteitä ja keskustelua. Minusta on erinomaista, että keskusteluun tulee myös kriittisiä ja kyseenalaistaviakin kommentteja.
Itse lähden siitä, että viralliset ravitsemussuositukset ovat hyvä pohja ruokavalion kehittämiselle parempaan sunntaan, mutta kyse ei ole mistään kiveen hakatusta uskonnollisesta säädöskokoelmasta! Ravitsemussuositukset perustuvat uusimpaan tieteelliseen tietoon ja käytännön kokemukseen. Tietoa ja kokemusta tulee koko ajan lisää ja sen perusteella suosituksia on syytä muokata entistä paremmiksi. Viime aikoina keskustelun kohteena ovat olleet rasva, hiilihydraatit ja sydän- ja verisuonisairaudet. Tutkimusmaailmassa on julkaistu useita tutkimuksia, jotka laittavat pohtimaan mm. rasvan laadun merkitystä sydänterveyden edistämisessä. Myös hiilihydraattien, erityisesti sokerin ja vähäkuituisen, puhdistetun tärkkelyspitoisen ruoan haitallisuudesta on saatu lisää näyttöä. Toisaalta, tulokset eivät välttämättä ole niin ristiriidassa nykyisten ravitsemussuositusten kanssa kuin mitä välillä annetaan ymmärtää.
Itse haluan entistäkin enemmän painottaa niiden ruokien ja ruoka-aineiden merkitystä, joiden on todettu olevan hyvinvoinnillemme hyödyllisiä. Kun ruokavalion perustan koostaa näistä hyvistä elementeistä, ei tilaa mahdollisesti huonommille vaihtoehdoille enää jääkään kovin paljoa. Mihinkään täyskieltoihin en itse jaksa uskoa. Jos jonkun ruoan syömistä olisi pakko lähteä kieltämään kokonaan, niin sellaisia voisivat olla homeinen tai muuten pilaantunut ja täysin mustaksi käppyräksi poltetut ruoat.
Ruoka ja ravitsemus ovat aiheita joista on olemassa erilaisia, välillä hyvin tunnepitoisiakin näkemyksiä ja mielipiteitä. Päästäksemme kaikkia hyödyttävään rakentavaan ja asialliseen keskusteluun meidän pitäisi kuitenkin löytää keskinäinen kunnioitus ja hyväksyä se tosiasia, että kaikki eivät ole kanssamme sama mieltä. Hyökkäävän asenteen sijaan kaivataan perusteltuja meilipiteitä ja keskustelua. Minusta on erinomaista, että keskusteluun tulee myös kriittisiä ja kyseenalaistaviakin kommentteja.
Itse lähden siitä, että viralliset ravitsemussuositukset ovat hyvä pohja ruokavalion kehittämiselle parempaan sunntaan, mutta kyse ei ole mistään kiveen hakatusta uskonnollisesta säädöskokoelmasta! Ravitsemussuositukset perustuvat uusimpaan tieteelliseen tietoon ja käytännön kokemukseen. Tietoa ja kokemusta tulee koko ajan lisää ja sen perusteella suosituksia on syytä muokata entistä paremmiksi. Viime aikoina keskustelun kohteena ovat olleet rasva, hiilihydraatit ja sydän- ja verisuonisairaudet. Tutkimusmaailmassa on julkaistu useita tutkimuksia, jotka laittavat pohtimaan mm. rasvan laadun merkitystä sydänterveyden edistämisessä. Myös hiilihydraattien, erityisesti sokerin ja vähäkuituisen, puhdistetun tärkkelyspitoisen ruoan haitallisuudesta on saatu lisää näyttöä. Toisaalta, tulokset eivät välttämättä ole niin ristiriidassa nykyisten ravitsemussuositusten kanssa kuin mitä välillä annetaan ymmärtää.
Itse haluan entistäkin enemmän painottaa niiden ruokien ja ruoka-aineiden merkitystä, joiden on todettu olevan hyvinvoinnillemme hyödyllisiä. Kun ruokavalion perustan koostaa näistä hyvistä elementeistä, ei tilaa mahdollisesti huonommille vaihtoehdoille enää jääkään kovin paljoa. Mihinkään täyskieltoihin en itse jaksa uskoa. Jos jonkun ruoan syömistä olisi pakko lähteä kieltämään kokonaan, niin sellaisia voisivat olla homeinen tai muuten pilaantunut ja täysin mustaksi käppyräksi poltetut ruoat.
torstai 5. elokuuta 2010
Pohdinnasta käytäntöön
Pidemmän aikaa ajatuksissani on ollut, että pitäisi pistää pystyyn oma blogi. Nyt kun lapsista kuopuskin aloittelee päivähoidossa, lienee aika oikea ajatuksen toteuttamiselle. Kesällä aika meni erittäin tiiviisti lasten kanssa touhutessa, sähköinen media oli täysin unohduksissa. Käytännössä ei hetkeäkään kirjoitusrauhaa.
Miksi sitten pitäisi laittaa oma blogi pystyyn? Erittäin hyvä kysymys! Vaikuttaa siltä että netti on nykyään pullollaan erilaisia blogeja ja uusia syntyy kuin sieniä sateella. Tämän lisäksi koko muu sosiaalisen median kenttä ja ne ihanan hirveät maan ja taivaan tavoittavat nettikeskustelut, joissa myös ruoka on näkyvästi esillä. Ja ruoasta tulen itsekin kirjoittamaan ravitsemusasiantuntija kun koulutukseltani olen. Näkökulmaa kirjoittamiseen tarjoaa myös arki kolmilapsisen perheen äitinä. Harkitsinkin ensin blogin nimeksi "Syömään!" -otsikkoa, mutta ääkkösineen se olisi nettikielessä ollut vähän kömpelö.
No, katsotaan mihin suuntaan tämä blogi tästä lähtee liikkumaan. Tarkoitus olisi ihmetellä kaikenlaisia ruoka- ja ravitsemusaiheita ja ilmiöitä eri näkökulmista. Olla kriittinen mutta ei liian tiukkapipoinen.
Miksi sitten pitäisi laittaa oma blogi pystyyn? Erittäin hyvä kysymys! Vaikuttaa siltä että netti on nykyään pullollaan erilaisia blogeja ja uusia syntyy kuin sieniä sateella. Tämän lisäksi koko muu sosiaalisen median kenttä ja ne ihanan hirveät maan ja taivaan tavoittavat nettikeskustelut, joissa myös ruoka on näkyvästi esillä. Ja ruoasta tulen itsekin kirjoittamaan ravitsemusasiantuntija kun koulutukseltani olen. Näkökulmaa kirjoittamiseen tarjoaa myös arki kolmilapsisen perheen äitinä. Harkitsinkin ensin blogin nimeksi "Syömään!" -otsikkoa, mutta ääkkösineen se olisi nettikielessä ollut vähän kömpelö.
No, katsotaan mihin suuntaan tämä blogi tästä lähtee liikkumaan. Tarkoitus olisi ihmetellä kaikenlaisia ruoka- ja ravitsemusaiheita ja ilmiöitä eri näkökulmista. Olla kriittinen mutta ei liian tiukkapipoinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)