Olin eilen puhumassa Turun kesäyliopiston infopäivässä aiheesta ”Hyvinvoivaksi superruualla?”Tässä hieman pohdintojani aiheesta.
Ruokavalion terästäminen superruualla on ollut esillä mediassa viime vuosina tiuhaan. Mitään virallista määritelmää superruoasta ei ole olemassa, mutta yleensä superruokina markkinoidaan sellaisia jalostamattomia ruoka-aineita, jotka sisältävät paljon vitamiineja, kivennäisaineista, fenolisia yhdisteitä tai muita elimistön toiminnalle ja hyvinvoinnille keskeisiä ravintotekijöitä. Superruoiksi on nostettu mm. suomalaiselle melko eksoottiset goji-marja tai raakakaakao tai meille tutummat mustikka ja tyrni. Superruokiin on liitetty myös muita, jo hieman vaikeammin perusteltavia ja todennettavia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi se että superruokia on käytetty ihmisen ravintona jo vuosituhansien ajan tai että superruoat ovat ”puhdasta” ruokaa ilman tuoteselosteita. Ravitsemusasiantuntijan näkökulmasta vielä edellisiä vaikeammin perusteltavia määritteitä superruoalle ovat muun muassa väitteet siitä että superruokaa ei voi syödä liikaa, koska elimistö viestittää itse milloin se on saanut tarpeeksi superruuan sisältämiä ravintoaineita. En oikein tiedä millä tavoin sen sitten oikein elimistössään tuntee?
Ravitsemuksellisesti ajateltuna superruokien suosiminen voi toki olla hyvä juttu, esimerkiksi kotimaisten marjojen käytön lisäämisestä olisi varmasti hyötyä meille jokaiselle. Itse liputtaisin erityisesti kotimaisuuden puolesta. Mustikka siis päihittäköön gojimarjan ruokavalintoja tehtäessä. Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, vaan omasta maasta ja lähialueita löytyy paljon hyviä ruoka-aineita jotka eivät ehkä kuulosta raflaavilta mutta jotka ravintosisällöltään vastaavat eksoottisempia sukulaisiaan tai ovat jopa niitä parempia. Nykyäänhän emme ajattele ruokavalinnoissa vain omaa hyvinvointiamme vaan tiedostamme myös valintojemme seuraukset koko asuinpallomme hyvinvoinnin kannalta.
On hyvä myös huomioida se tosiasia, että mikään yksittäinen superruoka ei muuta kehnonlaista ruokavaliokokonaisuutta superhyväksi. Ravitsemustutkimuksen tärkeäksi kohteeksi ovat viime vuosina tulleet erilaiset ruokavaliokokonaisuudet. Terveyden kannalta olennaista ei olekaan se, mitä yksittäisiä ravintoaineita saamme tai ruoka-aineita käytämme, vaan minkälainen ruokavaliokokonaisuus ruokavalinnoistamme muodostuu. Jo useita vuosia on tutkittu Välimeren ruokavalioksi nimetyn ruokavaliokokonaisuuden vaikutuksia terveyteen. Viime vuosina on käynnistetty myös meitä lähempänä olevien ruokavalioiden, kuten Itämeren alueen tai Pohjoismaisen ruokavalion tutkimusta. Edellisiin liitetään vahvasti sellaisia ruoka-aineita kuin marjat, ruis, rypsiöljy ja kala, joilla yksinään on havaittu olevan terveydelle myönteisiä ominaisuuksia.
Niin, ehkä superruoan hehkuttaminen kuvastaa jossain määrin omaa aikaamme. Mikään tavismeininki ei enää riitä, aina pitää mennä ekstriimin puolelle. En kuitenkaan oikein vielä jaksa uskoa, että ravitsemusasioissa sillä päästään saavuttamaan mitään olennaisesti parempaa.
Tässäkin on paljon bisnestä takana. "Hulluimmat" sanovat syövänsä suunnilleen pelkkää superruokaa ("vedän raakakaakaota aamulla, päivällä ja illalla ja sitten vähän gojia")...
VastaaPoistaMuutenhan alkuperäinen, jalostamaton ("ilman tuoteselostetta") ruoka on erittäin suositeltavaa, josta itse valmistaa ruokansa. Ja valitettava tosiasia on, että me syömme kaikki paljon ulkomailta tuotua ruokaa (banaanit ja muut hedelmät, viljat, liha ja leikkeleet (valintakysymys), maitotuotteet, riisit, pastat - mikä osuus oikeasti enää on kotimaista?...), joten ei se ole minusta tässä kovin iso pointti, vaikka lähi- ja kausiruokaa pyrin käyttämään. Ja superfood-villitys on siinäkin hyvä, että se haastaa miettimään ruokavaliotaan ja terveysasioita.
Mutta toki minäkin syön mieluummin puhdasta kotimaista mustikkaa kuin ehkä säteilytettyä, torjunta-ainetta sisältävää gojia (sitäkin on pussi kotona, mutta en taida ostaa lisää). Superfoodissa on paljon hyviä puolia ja ruoka-aineitakin, mutta ei pidä vetää överiksi ja luulla tosiaan, että ne korvaavat monipuolisen, normaalin ruokavalion.
Eli minä liputan kiihkottoman ja monipuolisesti arvioivan suhtautumisen puolesta, niin puolesta kuin vastaan. Tai että siis ei tarvitse olla puolesta tai vastaan, koska kaikessa on hyvää ja huonoa.
Niin sehän tekee ravitsemuksesta sekä haastavan että mielenkiintoisen tutkimuskohteen, kun asioilla on aina puolensa, samasta ravintotekijästä on sekä hyötyä että haittaakin. Lisäksi ihmisen elimistö on niin mielettömän monimuotoinen kokonaisuus, että kauhean yksinkertaiset ja suoraviivaiset yleistykset tavoittavat tosiasioista vain pintarapaaisun. Mustavalkoisten ajatusten takana on vaikea seisoa, vaikka niihinhän meillä ihmisillä tuntuu olevan taipumus päätyä. Selkeän "totuuden" kanssa on helpompi elää?
VastaaPoista