Ruoka-asenteet ja syöminen - tuloksia julkaistu

Tänään tuli viesti Public Health Nutrition -lehdestä: artikkelimma STRIP -tutkimukseen osallistuneiden vanhempien syömiseen liittyvistä asenteista ja ruokavaliosta on nyt nähtävillä FirstView-artikkelina/abstraktina lehden verkkosivuilla. (Jostain syystä en saa linkitystoimintoa toimimaan. Yritän myöhemmin lisätä tähän linkin.)

Turun yliopistossa toteutetussa STRIP -prpjektissa tutkimuksen ravitsemusinterventioon osallistuneet perheet ovat saaneet sydänystävällisen ruokavalion toteuttamiseen liittyvää ohjausta perheen STRIP -lapsen vauva-ajoista lähtien. Erityistä huomiota on kiinnitetty tyydyttymättömien rasvahappojen osuuden lisäämiseen ruokavaliossa. Ohjauksessa on sekä pyritty lisäämään tietoa sydänystävällisen ruokavalion koostamisesta ja vaikutuksista (education) että pohdittu yhdessä perheen konkreettisia ruokavalintoja esimerkiksi lapsen ruokapäiväkirjaa ja elintarvikepakkauksia apuna käyttäen (counselling). Kukin perhe on tavattu säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa. Nyt julkaistussa työssä tutkimme vanhempien asenteita Helsingin yliopistossa kehitetyn HTAS -asennekyselyn avulla STRIP -lasten ollessa 11-vuoden ikäisiä. Kyselyssä mitataan asennoitumista syömisen terveellisyyteen (yleinen terveyshakuisuus, kevyttuotekiinnostus, kiinnostus luononmukaisia ruokia kohtaan) ja syömisen hedonisiin puoliin (makeanhimo, ruoka mielihyvän lähteenä ja ruoan käyttäminen palkintona).

Artikkelin tuloksissa ja johtopäätöksissä toteamme muun muassa, että vanhempian halu syödä terveelliseesti konkretisoitui myös lautasella: syömisen suhteen terveyshakuisimmat vanhemmat söivät enemmän kasviksia sekä saivat ruoastaan enemmän kuituja javähemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin sellaiset vanhemmat, joiden terveyshakuisuus oli vähäisintä. Rasvan laasun suhteen saatiin mielenkiintoinen tulos: Interventiovanhemmilla tyydyttymättömän ja tyydyttyneen rasvan suhdetta kuvaava (P+M)/S -suhde oli terveyshakuisuudesta riippumatta korkeampi kuin kontrolliryhmän vanhemmilla. Vaikutti siis siltä, että intervention päätavoitteeseen, ruokavalion rasvan laatuun, kyettiin jonkin verran vaikuttamaan terveyshakuisuuden "ohi". Toisin sanoen, pitkäkestoisella, samaa asiaa useita kertoja kertaavalla ja konkreettisiin preheen elintarvike- ja ruokavalintoihin kohdistetulla ravitsemusohjauksella saatiin tuloksia, vaikka vanhempi olisi ollut vähemmän kiinnostunut syömisen terveellisyydestä.

Mielestäni mielenkiintoisia tuloksia saimme myös ruoka-asenteiden yhteydestä vanhempien painoindeksiin eli BMI:hin. Yleistäen voisi sanoa, että selkeän tutkimusnäytön saaminen ruokatottumusten ja lihavuuden välisistä yhteyksistä on osoittanut melko haastavaksi. Meillä on enemmän tai vähemmän perustellun oloisia päätelmiä siitä, miksi länsimaiset ihmiset lihovat, mutta tutkimusnäyttöä näiden päätelmien takana kun kuitenkin yllättävän vähän. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että lihavuus on yhteydessä ruoankäytön aliraportointiin sekä siitä, että ruoankäyttöä ei useinkaan päästä tutkimaan lihomisvaiheessa vaan vasta sitten kun ollaan jo lihavia. Omassa tutkimuksessamme vanhempien terveyshakuisuus ei ollut selvästi (lineaarisesti) yhteydessä vanhempien lihavuuteen. Sen sijaan naisilla makeanhimo oli yhteydessä lihavuuteen: lihavat äidit olivat normaalipainoisia makeanhimoisempia. Mekään emme omassa tutkimusasetelmassamme pääse valitettavasti syy- ja seuraussuhteiden jäljille. Emme siis tiedä ovatko lihavat äidit olleet makeanhimoisempia aina/ennen lihomista (=makeanhimo osasyynä lihomiseen) vai ovatko he makeanhimoisempia esimerkiksi sen vuoksi, että yrittävät laihduttaa ja rajoittaa makeiden herkkujen syömistä ja sen vuoksi kokevat suurempaa himoa syödä kyseisiä ruokia. Kategorisen tiettyjen ruokien syömisen kieltämisenhän on ajateltu lisäävän mielitekoa syödä juuri noita kiellettyjä ruokia.

Tässä päällimmäiset, lisää aiheesta siis artikkelissa.

Ps. Minulta kysyttiin että kirjoitanko aina tekstejäni keskellä yötä kun blogijulkaisut osuvat pitkälti öiseen aikaan. Havahduin siihen että blogini aika-asetukset olivat aivan retuperällä, siis tallennettu aivan eri aikavyöhykkeelle kuin mistä käsin kirjoitan. Korjasin asetukset, nyt on vähän totuudenmukaisempaa aikatalutusta saatavilla. Kiitos tarkkasilmäiselle lukijalle :-)!

Ruokauskomustemme ansiosta selviydymme arjesta

Aika kauas olen jäänyt vuoden vaihteessa asettamastani tavoitteesta kirjoittaa blogitekstejä aiempaa tiheämmin. Kevät on ollut niin töiden kuin opiskelunkin suhteen täynnä dead line –tavoitteita, eikä ”ylimääräistä” aikaa bloggailuun ole jäänyt. Mielessäni on myös ollut taannoin Ylen lasten ja nuorten ohjelmissa esiintynyt koululaistyttö, joka perhettään esitellessään luonnehti äitiään ihan ok-tyypiksi, jolla kuitenkin on yksi iso miinus: hän roikkuu aina liikaa facebookissa. Tämä ohjelma mielessäni olen yrittänyt käyttää aikaani myös muuhun kuin koneen äärellä istumiseen, niin mielenkiintoisia kuin ravitsemusaiheiset keskustelut ovatkin olleet.

Ruoka- ja ravitsemus on yksi sellaisista aihepiireistä joiden äärellä bloggaajia on paljon ja osa kirjoittaa todella aktiivisesti. Jatkuva kirjoitusten ja keskustelujen seuraaminen, niihin osallistuminen ja omien tekstien tuottaminen vie paljon aikaa. Olenkin miettinyt mistä toiset bloggaajat saavat raavittua kokoon kaiken aktiivisuuden vaatiman ajan! En itse kuulu niihin bloggaajiin jotka pystyvät kirjoittamaan tekstejään yhdeltä istumalta kymmenessä minuutissa (onko sellaisia edes olemassa?). Tekstin kasaaminen vie aikansa ja tekstin julkaisemista seuraa toivottavasti myös keskustelu jossa haluaa itsekin olla mukana. Itse toisaalta myös toivon, että sosiaalisen median logiikka, jossa korostetaan sekä nopeutta että klikkausten ja linkitysten määrää ei ole syrjäyttämässä asioiden käsittelyn syvyyttä. Monimutkaisista asioista kun ei voida jatkuvasti repiä suoraviivaisia ja räväköitä otsikoita tekemättä hallaa kokonaisuuksien ymmärtämiselle.

Mutta nyt varsinaiseen aiheeseen. Olen  viime viikkojen aikana päässyt osallistumaan useampaan ajatuksia herättävään ravitsemus- ja terveysaiheiseen seminaariin. Viime viikon torstaina olin UKK-instituutissa pohtimassa terveyttä edistävän työn etiikkaa ja perjantaina Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen jäsenilleen järjestämässä kevätkoulutuspäivässä. Jälkimmäisessä koulutuksessa pohdittiin muuan muassa sitä, mihin erilaisten ruokavaliosuuntausten kiehtovuus perustuu. Siitähän ei pääse mihinkään, että elämme erilaisten ravitsemusvaihtoehtojen kulta-aikaa. Omaa aikaansa ei toki ole helppo arvioida, katselemme sitä yksinkertaisesti liian läheltä erottaaksemme todella tarkkasilmäisesti ajan ilmiöitä. Ehkä muutaman vuosikymmenen päästä pystytään jo arvioimaan 2000-luvun alun yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiötä paljon analyyttisemmin kuin mihin pystymme itse tällä hetkellä. Joitain arvioita siitä, mitä ajassamme liikkuu, lienee silti sopivaa tehdä.  Mielestäni ajallemme on tyypillistä kaikenpuolinen viranomaisten, instituutioiden ja konsensuksen alasajo. Tämä ei tule esille vain ravitsemuskysymyksissä, hyvänä esimerkkinä on vaikkapa kevään tapahtumat, käänteet ja retoriikka politiikassa. Tällä hetkellä tunnutaan painottavan tavallisen kansalaisen tietämystä itseään koskevista ja vähän laajemmistakin asioista.

Ravitsemusterapeuttien koulutuspäivässä psykologi Marieke Saher valotti esityksessään kiinnostavasti sitä, mihin uskomuksemme ruoasta ja terveydestä pohjautuvat. Arkipäättelyssämme omat mieltymykset ja arvot vaikuttavat keskeisesti siihen minkä halutaan tai uskotaan olevan totta. Lähtökohtana lähestyessämme maailmaa on ajatus: ”Älä horjuta minun varmuuttani.”. Samaa ilmiötä on käsittääkseni tarkastellut L. Festinger taannoin sosiaalipsykologisessa teoriassaan kognitiivisesta dissonanssista. Kognitiivisella dissonanssilla viitataan omien mielipiteiden ja uuden tiedon yhteensopimattomuudesta syntyvään epämieluisaan tunnetilaan. Ihminen ei hakeudu kontakteihin vain tietääkseen millainen maailma on vaan rakentaakseen maailmasta tiedollisesti johdonmukaisen näkemyksen. Haluamme ylläpitää ristiriidatonta kuvaa maailmasta ja toimia niin, että dissonanssia omien uskomustemme/asenteidemme ja kohtaamiemme uskomusten/väitteiden välillä on mahdollisimman vähän dissonanssia. Pidämme mieluummin kiinni omista ravitsemususkomuksistamme kuin hyväksymme uusia, omien näkemystemme kanssa ristiriidassa olevia näkemyksiä. Vaikka tämä on meitä jokaista koskettava ajattelun yleisperiaate, pitäisi meidän ravitsemusasiantuntijoiden ja –tutkijoiden kuitenkin pysyä tietoisina näistä omista lähtökohdistamme ja kyetä muuttamaan ajatteluamme silloin kun uusi (tieteellinen)tieto sitä edellyttää.   Tällä en viittaa ajatusten jatkuvaan muuttamiseen yksittäisten tutkimustulosten perusteella vaan avoimuuteen uudelle ja omaa ajattelua muuttavalle tavalle hahmottaa ilmiöitä. Oikeastaan tieteelliseltä pohjalta ponnistava asiantuntija ei mielestäni voi julistaa yhtä ainoaa ja oikeaa totuutta. Tieteen luonteeseen kuuluu itseään korjaavuuden ihanne. Olemme matkalla kohti totuutta, mutta emme vielä sitä saavuttaneet.

Monimutkaisten ilmiöiden yksinkertaistaminen auttaa meitä tekemään nopeita arjen valintoja. Arjen tilanteissa omaan kokemukseen, näkemykseen ja mielipiteisiin tuleekin jossain määrin aina luottaa. Yksinkertaistetuista uskomuksista ja toimintamalleista on monesti hyötyä tilanteissa joissa vaaditaan ripeää toimintaa. Esimerkiksi tulipalon sattuessa meille on eduksi päätellä nopeasti haemmeko sammutuspeitteen ja pyrimme sammuttamaan sillä alkaneen tulipalon vai ryntäämmekö mahdollisimman nopeasti ulos rakennuksesta. Kaupassa näemme paprikoita muovikelmuun käärittynä ja irtomyynnissä ilman kelmua. Haluamme toimia ekologisesti ja valitsemme ilman muovikäärettä olevan paprikan. Todellisuudessa ekologisuusilmiö on kuitenkin sangen paljon mutkikkaampi. Kelmu tai kelmuttomuus ei vielä kerro mitään paprikoiden viljelyolosuhteista, tuotantotavasta ja niiden kuljettamisesta kaupan myyntitiskille. Ja entä jos muovikelmu suojelee paprikaa pilaantumiselta ja vähentää siten hävikkiä? Eikö se ole ekologista? Arjen sujumiseksi meidän on luotettava omaan intuitiiviseen näkemykseemme, mutta toisaalta tämä yksinkertaistava tapamme ajatella on yksi syy siihen miksi tulemme aina uskomaan ja luottamaan sellaisiin asioihin joita ei voida pitää ilmiöitä tarkemmin tutkittaessa järkevinä ja perusteltuina uskomuksina. Ja siksi siis maailma on täynnä mitä erilaisimpia ravitsemukseen liittyviä uskomuksia ja niiden perusteella tehtyjä ruokavalintoja.