Ruokapyramidista toiseen

Päätin loman kynnyksellä siirtää läppärini kotiterassille ja tehdä viimeiset työt täältä käsin. Ilma on kuin morsian, aurinko paistaa ja lämpöä riittää. Suomen suvi näyttää parhaita puoliaan.

Saimme kesäkuun alkupuolen pitää vierainamme ystäväperhettämme Saksasta. Perheen äiti Sandra on ravitsemustieteilijä, johon tutustuin aikoinaan vaihto-opiskelijana Stuttgartissa Hohenheimin yliopistossa. Vaihto-opiskeluajan jälkeen molempien perheet ovat kasvaneet ja kanssakäyminen on sitä myöden saanut uusia ulottuvuuksia. Edelleen on kuitenkin mukava vaihtaa ja peilata ajatuksia toisesta maasta tulevan kollegan kanssa.

Tällä kertaa Sandralla oli matkalukemisena kirja ns. LOGI-ruokavaliosta. LOGI tulee sanoista ”low GI” eli alhainen glygeeminen indeksi. Kirjan kirjoittajana on saksalainen ravitsemustieteilijä Nicolai Worm, joka on kotimaassaan saanut ilmeisesti vähän populistisenkin leiman esiintymisestään julkisudessa. No, oli Wormin kannaotoista mitä mieltä hyvänsä niin vähähiilihydrattisuus on näkyvästi esillä tällä hetkellä myös Saksassa.

Jäimme Sandran kanssa pohtimaan erityisesti LOGI-kirjan ruokapyramidia. Pohdintojen  siivittämänä päädyimme nettiin tutkailemaan sekä eri maiden että erilaisten järjestöjen ja yksittäisten henkilöiden ruokapyramideja. Jos haluaa etsiä yhtäläisyyksiä näiden pyramidien väliltä, niin lähes kaikissa pyramideissa vihannekset, hedelmät ja marjat olivat näkyvästi esillä, ne muodostivat ruokavalion perustan eli sijaitsivat pyramidin alaosassa. Muiden ruoka-aineiden sijainnin sitten olikin enemmän hajontaa.

Ruokapyramidista näyttää kehittyneen nykyajan tapa paitsi havainnollistaa yleisiä ravitsemussuosituksia myös esittää yksittäisten ravitsemusvaikuttajien näkemyksiä siitä mitä meidän tulisi syödäksemme valita. Oma pyramidi on tapa havainnollistaa muille sitä mitä itse ajattelee terveellisestä ravitsemuksesta. Ikään kuin ravitsemuksellinen identiteetti pienoiskoossa siis. Mutta kuinka käyttökelpoisia ruokavaliomalleja nämä pyramidit sitten ovat? Siinäpä hyvä kysymys! Auttavatko ne oikeasti ruokavaliomuutoksen tekemisessä tai hyvinvointia edistävän syömisen ylläpidossa. Avautuuko pyramidin sanoma? Miten se muutetaan käytännön valinnoiksi omassa syömisessä tai perheen ruokaostoksia kaupassa tehtäessä?

Vai olisiko toisten taiteilemien ruokapyramidien sijasta hyvä ottaakin tarkastelun alle se ihan oma käytännön ruokapyramidi. Eli piirtää tyhjälle paperille oma kolmio ja täyttää se niillä ruoilla joita tavallisesti tulee syötyä paljon, kohtalaisesti ja vähän. Alas ne ruoat joita syö paljon ja ylös harvoin syödyt herkut. Jos alkuun on vaikea päästä, voisi ensin pitää vaikka päivän tai parin ajan vanhaa kunnon ruokapäiväkirjaa. Omien syömisten ylöskirjoittamisessa piilee se vinha taika, että moni itsestäänselvyys tulee tiedostetuksi: Ai, syönkin näin vähän kasviksia. Karkkia tuleekin napsittua aika monta kertaa päivän aikana. Illassa meneekin yllättävän monta olutta… Päiväkirjoja ja pyramideja taiteillessa tulee muistaa vain yksi juttu: rehellisyys. Onnistumista ei mitata lopputuloksen ”täydellisyydellä” vaan rehellisyydellä. Tuliko kirjattua sitä mitä itse yleensä syön vai päätinkö huijata. Siis itseäni.

Näin kesän ja kotimaisten kasvisten kunniaksi voi omaa ruokavaliotaan sitten arvioida mm. sen suhteen, kuinka monta kertaa päivässä tulee syötyä kasviksia eri muodoissa. Voisiko määrää lisätä? Mitä se voisi konkreettisesti tarkoittaa? Hedelmä aamupalalle? Salaatti tai keitettyjä kasviksia lounaalle? Marjoja iltapalalle? Marjakauden lähestyessä voimme muuten pian itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon pakkasesta löytyy kotimaisissa marjoja talvikaudella. Tai ehkä omasta ruokapäiväkirjasta paljastuukin jatkuva aterioiden korvaaminen leivällä, runsas kaljoittelu tai limsoittelu. Vai panttaanko päivän syömistä ja syöpöttelen sitten illalla kunnolla = yli tarpeen. Meillä kaikilla on omat kohennuskohtamme. Usein huomaamme ne myös itse, jos vain maltamme pysähtyä ja olla rehellisiä.

Ravitsemusuutisointia seuratessa tulee varmasti nykyään usein sellaisen olo, että pitäisi syödä tosi tiedostavasti syödäkseen terveellisesti. Itse olen sitä mieltä että yhtä oikeaa syömisen mallia ei ole olemassa ja jokaisen on viisasta löytää itselleen sopiva tapa syödä. Hyvin syöminen lisää hyvinvointia, niin kropassa, mielessä kuin sosiaalisestikin. Oma malli ei välttämättä sovi naapurille, vaikka toimiikin itsellä. Itse näkisin mielelläni enemmän sopuisaa yhdessäoloa erilaisten ruokavalioiden ja niiden noudattajien kesken. Syömme elääksemme hyvää elämää, emme elä syödäksemme täydellistä ruokaa.

Leppoisaa ja maukasta kesää tasapuolisesti kaikille Karpeille, Kivikautisille, Itämerenruokailijoille, Sekaruokailijoille ja Makkaranpurijoille! Ja kaikille muillekin :-)! 

PS. Joskus pelkkä omatoiminen ruokapyramidin tutkailu ei tietystikään auta. Jos esimerkiksi kaipaa tukea painonhallintaan, kärsii mahdollisesti ruokavalion aiheuttamista fysiologisista oireista tai syöminen uhkaa jää liian vähäiseksi on hyvä kääntyä amattilaisen puoleen saadakseen apua ja tukea tilanteeseensa. Yksityisellä ja julkisella hyvinvointi- ja terveyssektorilla työskentelee yliopistokoulutettuja ravitsemusasiantuntijoita ja laillistettuja ravitsemusterapeutteja, joiden puoleen voi kääntyä. Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen sivuilta löytyy asiantuntijarekisteri, jonka avulla voi hakea ravitsemusterapeuttien ja meidän muiden ravitsemusasiantuntijoiden yhteystietoja paikkakunnan ja toimialan mukaan.

Kirjahelmiä hyllystäni

Pöperöproffa alias Patrik Borg ja Patrikin vanavedessä myös Varpu Tavi kirjoittivat blogeissaan  itselleen merkityksellisistä ravitsemuksen populaarikirjoista. Hauska idea blogikirjoitukselle! Tämä sai minutkin eräänä iltana penkomaan kirjahyllyäni ja tekemään havaintoja sinne eksyneistä kirjoista. Patrikin luettelevista kirjoista omasta kirjahyllystäni löytyy William Leithin kirja Pohjaton nälkä. Se on kuitenkin jostain syystä odottaa edelleen ensilukemista – ehkä tänä kesänä sille voisi varata aikaa.

Heti aluksi havaitsin, että itselläni taitaa olla omaksi hankittuna kovin suppea valikoima ravitsemuksen populaariteoksia. Kirjahyllyn käytetyimmän osan muodostavat kuivakkaasti alan oppikirjat ja suosituksia. Selkäni takana ns. aktiivihyllystä löytyvät käden ulottuvilta mm. Aron ja kumppaneiden tuhti Ravitsemustiede (koskahan mahtaa tulla uusi uudistettu painos?), Glanzin ym. Health Behaviour and Health Education (erityisesti artikkeli, jossa kirjoittajat ovat integroineet terveyskäyttäytymisen teoreettisen mallin hyödyntäen Fishbeinin ja Ajzen varhaisempia malleja)  ja Borgin Fogelholmin ja Hiilloskorven Liikkujan ravitsemus (tästä eniten ovat kuluneet käytössä painonhallintaa ja urheiluravitsemusta käsittelevät sivut). Ravitsemusneuvottelukunnan perussuosituksia samoin kuin lapsiperheiden ja iäkkäiden ravitsemussuosituksia huomaan myöskin selaavani mieluusti painettuina versioina, vaikka ne verkostakin näppärästi löytyvät.

Itselleni ammatillisesti vaikuttavimmat teokset taitavat löytyä jostakin ravitsemuksen reuna-alueilta. Muutama vuosi sitten osallistuin psykologinen painonhallinta –koulutukseen, jossa tutustuimme kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiin painonhallinnassa. Kurssin vanavedessä ostin muutaman populaariteoksen - Anna Kåverin Elämää, ei taistelua ja Åsa Nilssonin Kuka ohjaa elämääsi? Teoksissa havainnollistetaan käytännössä sitä miten voimme muuttaa suhtautumistamme itseemme ja elämäämme hyväksyvämmäksi ja tiedostavammaksi. Hyväksyminen ei tässä yhteydessä tarkoita elämänsä päästämistä kaikenpuoliselle retuperälle vaan oman tilanteen hyväksymisestä alkaa paradoksaalisesti kummuta voimavaroja toimimiseen omien arvojen ja päämäärien mukaisesti. Tämä jos mikä on keskeistä silloin kun puhutaan pysyvistä elintapamuutosten tekemisestä mm. syömisen suhteen! Taidan laittaa itsekin nämä kirjat kesälukukoriini ja lukea ne taas uusin silmin.

Yhdeksi aikaa kestäväksi teokseksi on osoittautunut Martti Lindqvistin kirja Auttajan varjo. Kirjassa Lindqvist purkaa niitä vaikeuksia, joita ns. auttamistyötä  tekevän henkilön etiikan, persoonallisuuden ja roolin yhteensovittamiseen liittyy. Hän puhuu auttajan varjosta, ihmisyyden pimeistä puolista, joiden huomiotta jättäminen uhkaa vääristää auttamissuhdetta ja hahmottelee samalla jakamisen tai osallisuuden etiikkaa, jonka keskeinen idea on tunnustautuminen yhteiseen ihmiskohtaloon asiakkaan kanssa. Ammattilainen tekee työssään matkaa samanaikaisesti kahteen suuntaan – asiakkaan todellisuuteen ja omaan sisäiseen todellisuuteensa.

Ravitsemuksen parissa työskennellessä saa vaihtaa usein näkökulmaa. Välillä liikutaan psykologisilla ja käyttäytymiseen liittyvillä tasoilla tai mietitään oman työn etiikkaa, toisinaan pitääkin hahmottaa pienen pieniä solutason tapahtumia. Itse ostin viime kesänä juuri tätä silmällä pitäen Pentti Tapanan tuoreen teoksen Elävä solu. Kirjassa Tapana käy läpi solutason rakenteita ja toimintaperiaatteita, solun syntyä, proteiinien muodostumista ja energia-aineenvaihdunnan reaktioita. Kirja on suomenkielinen ja selkeä teos, hyvää luettavaa ravitsemusaiheista kirjoitettujen populaariteosten välissä, jotta elämän ihmeelliset ilmiöt pääsivät suhteutumaan parempiin mittakaavoihin. Ehkä kaikki ei sittenkään ole ihan niin yksinkertaista kuin mitä yksinkertaistetuimmat ruokavalio-opit ja niiden kannattajat julistavat.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä vähän historian havinaa. Ymmärtääksemme nykyhetkeä ja sen ilmiöitä on hyvä muistaa myös se mistä olemme tähän tulleet. Lähes jokakesäiseen lomatraditiooni kuuluu vierailu Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa (entisessä Vammalassa). Suosittelen lämpimästä tätä heinäkuun ensimmäisen viikonvaihteen (pe-la) tapahtumaa kaikille antikvaarisista kirjoista pitäville. Paikalla on kymmenittäin antikvariaatteja eri puolilta Suomea, kirjallista ohjelmaa ja illanviettoja. Näiltä päiviltä olen silloin tällöin hankkinut kirjahyllyyni jotain ravitsemuskirjallisuutta. Yksi teoksista on edesmenneiden suomalaisten ravitsemusgurujen A.I. V rtasen ja Paavo Roineen kirjoittama kirja Ihminen ja ravinto vuodelta 1953. Tähän loppuun pari lyhyttä lainaus kirjasta. Ehkä ravitsemuksessa ei ole reilussa 50 vuodessa tapahtunut niin kovin paljon muutosta kuin ajattelemme!

”Miten ravintoamme olisi kehitettävä:

Yleisiltä perusteiltaan ravintomme Kansanravitsemuskomitean tutkimusten mukaan vastasi suuressa määrin nykyaikaisen ravinto-opin vaatimuksia. -- Varjopuolena meikäläisessä ravinnossa oli varsinkin vihannesten, hedelmien ja marjojen kovin vähäinen kulutus. Niistä saatiin vain 1% ravinnon kokonaiskalorioista.” s. 84

”Turmiollista kehitystä:

Erityisesti on huolestuttavina ilmiöinä mainittava sokerin ja valkeiden vehnäjauhojen käytössä tapahtunut lisääntyminen. -- Sokerin ja erityisesti makeisten lisääntyvää käyttöä on vastustettava ja pyrittävä vähentämään nykyisestäkin kulutusta. -- Jos valkeita vehnäjauhoja käytettäisiin vain kahvileivän valmistamiseen, ei asiasta olisi syytä huolestua. Kahvileivän käyttöhän on ravinnon kokonaiskulutukseen verrattuna suhteellisen vähäistä. Mutta silloin kun ruokaleipääkin aletaan yhä enemmän valmistaa valkeista vehnäjauhoista, ovat asiat kehittymässä väärään suuntaan.” s.87-88