Eurooppalainen ravitsemuskongressi Madridissa

Neljän vuoden välein järjestettävä eurooppalainen ravitsemuskongressi (FENS) järjestettiin 11. kerran 26-29.10.2011 Espanjan pääkaupungissa Madridissa teemalla ”Diversity vs globalization: a nutritional challenge for a changing Europe”. Osallistujia oli eri puolilta Eurooppaa kuin myös Euroopan ulkopuolelta. Abstrakteja kongressiin oli lähetetty noin tuhat, joista noin 150 esitettiin lyhyissä suullisissa esityksissä ja loput postereina. Kongressiesitykset oli jaettu kuuden pääteeman alle: suolisto, ravitsemusinnovaatiot, ravitsemus ja terveelliset elintavat, ravitsemus ei-tarttuvien tautien hoidossa, ravitsemus ei-tarttuvien tautien ennaltaehkäisyssä ja ravitsemustutkimus ja koulutus Euroopassa

Laajassa ravitsemustieteen kongressissa kohtaa varmasti aina saman ongelman: mihin näistä kaikista päällekkäisistä sessioista osallistun! Tarjolla on paljon mielenkiintoista kuultavaa. Seuraavaksi muutamia otteita kongressipäivien tarjonnasta:

Eräs suomalaisesta näkökulmasta ajankohtaisimmista osioista oli otsikoitu ”Low fat vs high protein”. Tanskalainen Arne Astrup Kööpenhaminan yliopistosta esitteli tutkimushaasteita, joita liittyy ravitsemusinterventiotutkimuksiin: tutkittaville on osoittautunut haastavaksi noudattaa tutkijoiden asettamia ruokavaliotavoitteita esimerkiksi proteiinin osuudesta ruokavaliossa. Hän esitteli myös Kööpenhaminassa toteutettua ruokavaliointerventiota, jossa pienellä proteiinimäärän lisäämisellä ja kohtuullisilla rasvan käytöllä (22-27E% proteiinia, 40-50E% hiilihydraattia, 25-30E% Rasvaa) saatiin hyviä tuloksia mm. laihdutustuloksen ylläpidossa. Keskustelua herätti mm. proteiinin alkuperä. Astrup kuin myös muut keskustelijat olivat sitä mieltä, että eläinperäisen proteiinin käytön lisäämistä ei voida suositella mm. ekologisista ja eettisistä syistä, vaan proteiinin tulisi tulla kasvikunnasta (esim. linssit, pavut). Keskustelua käytiin myös proteiinin saannin lisäämisestä lapsilla. Onko sillä mahdollisesti yhteyttä lasten lihomistaipumukseen, kuten joiden tutkimusten perusteella näyttäisi olevan? Aiheesta tarvitaan selvästi enemmän tutkimusta.

Yhteiseurooppalaista IDEFICS -tutkimusta esiteltiin omassa sessiossaan. IDEFICSissä keskitytään tutkimaan lasten lihavuuden etiologiaa, lisäksi mukana on lihavuuden ehkäisyyn tähtäävä interventio. Tulokset lihavuuden yleisyydestä ja siihen assosioituvista tekijöistä ovat samansuuntaisia kuin mitä on saatu muissa lihavuutta selvittäneissä tutkimuksissa: lihavuus on yleisempää Etelä- kuin Pohjois-Euroopan maissa, se lisääntyy lasten vanhetessa ja on yhteydessä vanhempien lihavuuteen ja ruoankäytön aliraportointiin. Imetyksellä on havaittu lihavuudelta suojaava vaikutus, samoin välimeren ruokavalion piirteitä seuraavalla syömisellä. TV:n katselu ruoka-aikoina ja lapsen huoneessa oleva oma TV-laite puolestaan olivat yhteydessä lisääntyneeseen lihavuuteen. IDEFICSissä on myös pyritty selvittämään ja mallintamaan mielenkiintoisella tavalla asuinympäristön liikkumismahdollisuuksien yhteyttä lihavuuteen. Tällä kertaa sessiossa esiteltiin tuloksia lähinnä alun poikkileikkausasetelmasta, tuloksia intervention vaikutuksista on luvassa lähitulevaisuudessa.

Välimerellisen ruokavalion ja sydän- ja verisuonisairauksien välisiä yhteyksiä selvittävä PREDIMED –tutkimus oli myös saanut oman sessionsa. Tässä trial-tutkimuksessa on ollut mukana lähes 7500 55-80-votiasta miestä ja naista, joilla on todettu sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, muttei kuitenkaan diagnosoitu varsinaista sairautta. Tutkimuksessa on verrattu kolmea eri ruokavaliomallia, AHA:n suositusten mukaista vähärasvaista ruokavaliota, välimerellistä ruokavaliota, jossa tutkittavat ovat saaneet ilmaiseksi oliiviöljyä sekä välimerellistä ruokavaliota ilmaisilla pähkinöillä höystettynä. Kummankin välimerellisen ruokavalion avulla on voitu mm. laskea verenpainetta, muuttaa veren lipidejä suotuisaan suuntaan (myös partikkelikoko) ja vähentää tyypin II diabetekseen sairastumista. Mielenkiintoisia tuloksia esiteltiin myös tutkittavien verisuonten seinämien rakenteesta: vaikuttaa siltä, että ruokavalion avulla voidaan hidastaa karoottisen plakin muodostumista, ja jopa kääntää kehitys toiseen suuntaan eli saada plakki regressoitumaan.

Ravintolisien käyttöä ruotineessa osuudessa tanskalainen Inge Tenens esitteli ensin multivitamiinivalmisteiden käyttöä Euroopassa: käyttö on kokonaisuudessaan lisääntynyt selvästi, ja on yleisempää Pohjois-Euroopassa sekä naisilla. Erot eri maiden välillä ovat selkeitä. Tenensin esittelemässä tanskalaisessa aineistossa valmisteiden käyttäjiä olivat vanhemmat naiset, jotka haluavat muutenkin syödä terveellisemmin. Valmisteiden käyttäjien on myös havaittu liikkuvan enemmän ja olevan fyysisesti aktiivisempia kuin ei-käyttäjät. Norjalainen Helle Meltzer puolestaan painotti omassa esityksessään, että yksittäisen ravintoaineiden saannin riskit voivat liittyä sekä liian runsaaseen että liian vähäiseen saantiin. Epidemiologiseen tutkimukseen haasteen luo mm. se seikka, että ravintolisävalmisteissa on myös muita yhdisteitä kuin vitamiineja ja kivennäisaineita: valmisteissa voi olla myös aminohappoja, kofeiinia, melatoniinia, polyfenoleja jne. Joistain valmisteista on silloin tällöin raportoitu myös selvästi haitallisia yhdisteitä kuten raskasmetalleja, dioksiinia tai farmakologisesti aktiivisia yhdisteitä. Meltzer totesi, että ravitsemusasiantuntijoiden tulisi tuoda vahvasti esille, että on toisaalta selvästi ryhmiä jotka hyötyisivät rajatusta supplementtien käytöstä (esim. D-vitamiinivalmisteen käyttö lapsilla/Pohjois-Euroopassa, foolihapon käyttö raskauden aikana) ja toisaalta ryhmiä joilla akuuttia tarvetta laajamittaiselle supplementtien käytölle ei ole ja joilla päällekkäisten valmisteiden käyttö voi olla jopa terveysriski.

Kongressissa järjestettiin myös jonkin verran yritysten ja muiden tahojen sponsoroimia sessioita. Yllättävää ei ole se, että sponsoritausta näkyi jonkin verran näiden sessioiden annissa. Toisaalta sponsorointi oli läpinäkyvää ja selvästi esillä, joten jokainen kuulija saattoi itse arvioida esitettyjen argumenttien kattavuutta suhteessa sponsorointiin. Itse osallistuin mm. Malesialaisen palmuöljyalan toimijan (Maleysian Palm Oil Counsil) sponsoroimaan sessioon, missä pohdittiin tyydyttyneiden rasvahappojen merkitystä terveydelle. Puhujat ottivat esille tuttuja, viime vuosina julkaistuja katsaus- ja review-artikkeleita, joissa tyydyttyneen rasvan saannin ja sydän- ja verisuonitautien välillä ei ole ollut selvää yhteyttä. Sen jälkeen kerrottiin, yllätysyllätys, miten palmuöljyn käyttö elintarviketeollisuudessa olisi kovin viisasta . Keskustelua herätti mm. se, miten ja miksi ”pakkomielle” erityisen vähärasvaisen ruokavalion suosimisesta ylipäätään lähti liikkeelle. Amerikkalainen Donald McNamara kyseenalaisti lisäksi amerikkalaisten ravitsemussuositusten yleismaailmallisuuden. Hän esitti, että meidän eurooppalaisten ei ehkä kannattaisi automaattisesti seurata amerikkalaisten suositusten jalanjäljissä siinä määrin kuin mitä nyt on tapahtunut.

Erään session päätteeksi professori Matthias Schulze Nuthetalista Saksasta pohdiskeli yleisesti ravitsemusepidemiologisen tutkimuksen nykytilaa ja tulevaisuutta. Hän otti esille tuttuja haasteita: miten parantaa ruoankäytön tutkimusmenetelmien validiutta tai mahdollisten sekoittavien tekijöiden mittaamista. Pitkittäistutkimuksissa tulisi tutkia ruoankäyttöä selvästi nykyistä useammin: pelkkä ruokavalion kartoittaminen lähtötilanteessa ei riitä, jos tutkittavia seurataan useita vuosia. Lisäksi pitäisi tehdä enemmän tutkimuksia, joissa ruoankäyttötietoja yhdistetään biomarkkerituloksiin. Schulze toi esille, että yksittäisten ravintoaineiden tai ruokien sijaan tällä hetkellä ollaan kiinnostuneita laajempien ruokavaliokokonaisuuksien vaikutuksista terveyteen. Toisaalta hän myös totesi, että erilaisten ruokavaliokokonaisuuksien (dietary patterns) muodostamisessa on omat haasteensa: miten muodostaa ihmisten ruokatottumusten suhteen relevantteja ja valideja klustereita tai faktoreita? Tulevaisuudessa varmasti myös nutrigenomiikka tuo mielenkiintoista lisävalaistusta perimän ja ruokavalionvälisistä yhteyksistä.

Osallistuminen kongressiin oli monin tavoin antoisaa. Laaja ravitsemustieteellinen kongressi antaa myös hyvän tilaisuuden omien näkökulmien laajentamiselle. Sydän- ja verisuoniterveyttä edistämiseen keskittyneen tutkijan on esimerkiksi hyvä käydä välillä ravitsemusta ja syöpää käsittelevässä osiossa. Ne ravintokomponentit, jotka sydän- ja verisuonipuolella todetaan edullisiksi ja joita sitten aletaan lisätä elintarvikkeisiin, voivat syöpätutkimuksissa osoittautuakin haitallisiksi. Erittäin mukavaa oli myös pureskella tauoilla esitysten antia ja etsiä kotimaista näkökulmaa asioihin yhdessä suomalaisten ravitsemustieteilijöiden kanssa :-). Esillä olleista postereista mieleeni jäi mm. suomalaisen Anu Turusen posteri kalankäytön ja ateroskleroosin välisistä yhteyksistä. Anulla näytti muuten juuri ilmestyneen juttu kalan käytön yhteyksistä muuhun ruokavalioon British Journal of Nutritionin marraskuun numerossa!

Seuraavan kerran eurooppalaiset ravitsemustieteilijät kokoontuvat yhteiseen kongressiin vuonna 2015 Saksan pääkaupunkiin Berliiniin. Ei hullumpi paikka kokoustamiselle :-).

VHH: vastakkainasettelun aika on ohi?

Onko karppaaminen automaattisesti vaarallista? Ei. Pitääkö meidän kaikkien alkaa karppaamaan? Ei. Voiko karppaaminen parantaa ruokavalion laatua? Kyllä. Voiko syödä hiilihydratteja ja samalla terveellisesti. Kyllä. Minne se vastakkainasettelu tästä nyt oikein hävisi? Syömisen monimuotoisuuteen.

Ei mediapäivää ilman karppausta. Viime vuonna tähän aikaan väännettiin kättä rasvasta, nyt hiilihydraateista. On räikyviä otsikoita iltapäivälehdissä, A-talkkeskustelua tv:ssä ja presidenttiehdokkaan ulostuloa hiilihydraattitietoisena ruokailijana. Omat näkemykseni karppaamisesta, aikuisten kielellä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta voi lukea jutun alusta. Tiedoksi vaan kaikille, että vastakkainasettelua ”karppaus välttämätöntä vs. karppaus hengenvaarallista” on tarkoituksellisesti haettu, jotta saataisiin myyviä otsikoita ja elintärkeitä sivuklikkauksia (puhumattakaan äänistä presidentinvaaleissa ;-)?). Tuntemani ravitsemusasiantuntijat eivät ole ollenkaan niin mustavalkoisia kuin on annettu ymmärtää. Jos haluat hyviä käytännön vinkkejä karppaukseen, käy katsomassa niitä esimerkiksi ravitsemusterapeutti Anette Palssan blogista. Jos tuntuu siltä, että karppaus ei kolahda itselle niin ihan lepo vaan: ei tarvitse kolahtaa.

Osallistuin viime viikolla eurooppalaiseen ravitsemustieteen kongressiin Madridissa. Siellä oli tarjolla lukuisia aiheita solujen signaalivälityksestä ruoan ekologisiin vaikutuksiin. Myös VHH-teemaa käsiteltiin joissain sessioissa. Tiivistetysti anti oli tämä: hiilareiden vähentäminen proteiinien kustannuksella ei ole ekologisesti ja eettisesti kestävää tai edes terveydelle edullista, JOS samanaikaisesti lisäämme eläinperäisen proteiinin käyttöä (mitä kauppojen myyntitilastojen perusteella on tapahtunut jo Suomessa). Ja toiseksi: itse asiassa jo melko pienet muutokset proteiinien ja hiilihydraattien suhteessa voivat tuoda hyviä tuloksia esimerkiksi laihdutustuloksen ylläpidossa (tyyliin 22-27 E% proteiineista, 40-50E% hiilareista). Ja kukaan ei kiistä sitä, etteikö täysjyvävilja olisi ravintoarvoltaan paljon parempi valinta kuin höttöhiilarit eli puhdistetut jauhot ja sokeri.

Kenelle Karppauksesta voi olla hyötyä? Osalle lihavista, jotka haluavat pudottaa painoaan. Erityisen sopivalta se tuntuu insinöörihenkisille Exel-sheet-tyypeille joiden on helppo elää meidän muiden mielestä ehkä hieman mustavalkoisessa 0-1-0-0-1 maailmassa. Kenelle karppaus, ainakaan sen tiukat äärimuodot eivät ehkä sovi? Muun muassa henkilöille, joilla on tyypillistä syömisen tiukan rajoittamisen ja säännöistä repsahtamisen kierteet, jotka johtavat jatkuvaan painon sahaamiseen. Jos energiaa tuppaa saamaan jatkuvasti yli tarpeen voi hyvin pienentää pasta tai riisiannosta, korvata ne kasviksilla tai jättää muutaman leipäpalan syömättä. Peruna, pasta ja riisi ovat energialisäkkeitä. Jos energian lisätarvetta ei ole, miksi mässäillä niillä?

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä pointtina: ruokakulttuuri, tavat ja tottumukset ovat meille ihmisille tärkeitä viestejä siitä keitä me olemme, mistä me tulemme ja mihin me kuulumme. Tästä kertonee sekin, että tiukatkin karppaajat haluavat säilyttää ruokavaliossaan tuttuja ruokalajeja kuten leivän ja pizzan (joka toki on melko uusi tuttavuus suomalaisessa ruokakulttuurissa). Surullisinta äärimmäisen rajoitetuissa ruokavaliossa on minusta se, että ne helposti hankaloittavat yhdessä syömistä, ruoan sosiaalista jakamista itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Ruoalla on tärkeä merkitys ihmisten yhdistäjänä. Toivottavasti emme hukkaa tätä mahdollisuutta pirstaloituvassa ajassamme. Ehkä pieni annos kyläpaikan emännän tarjoamaa makaronilaatikkoa ei sittenkään voi järkyttää hyvinvointimme tasapainoa?