maanantai 24. kesäkuuta 2013

Väitöskirjan opetuksista, osa 1


Kulunut lukuvuosi, näin opiskelumaailman aikakäsitystä mukaellen, oli itselleni yksi elämäni rankimmista puristuksista. Matkalle mahtuu monta huippukohtaa ja ”kerran elämässä” –kokemusta, mutta myös hikeä, kyyneleitä ja harmaita hiuksia. Vuosien työ huipentui perjantaina 15.3.2013, kun väittelin Turun yliopistosta otsikolla ”Family-based dietary intervention in the STRIP study – effects on diet anddiet-related attitudes”. Selvitelläkseni omaa päätäni ja kirkastaakseni itsellenikin mitä tässä oikein on tullut tehtyä, ajattelin kirjoitella jaettavaksi muutaman ajatuksen väitöskirjan tekemisestä ja väittelemisestä.

Näin aluksi vähän taustoitusta. Itselleni väitöskirjamatkasta muodostui lopulta hyvin mutkainen ja pitkä tie. Se kulki elämässäni rinnan lasten syntymisen ja miehen ulkomaan työkomennuksen kanssa. Väitösmatkaa rikkoivat välillä myös omat työprojektit. En siis ole mikään supertehokkaan ja standardoidun putkituotannon tulos. Tämän voi nähdä tehokkuusnäkökulmasta puutteena, mutta toisaalta, itse näen siinä myös paljon hyvää. Jos olisin väitellyt jo ajat sitten, olisin todennäköisesti paljon raaempi ja suppeakatseisempi tohtori kuin mitä koen olevani nyt. Työkokemukset väitöskirjan ohella ovat toisinaan rikastaneet omaa ajattelua, toisinaan maadoittaneet sfääreissä lentävää tiedettä takaisin maan pinnalle. Kun omana tutkimusaiheenani on ollut väljästi ilmaistuna ravitsemuskasvatus lapsiperheissä, on ollut tervetullutta viettää välillä itsekin aikaa siellä lapsiperheen keittiössä miettiessä miksi yksi syö niin valikoiden, toinen niin hyvin ja kolmas jotain siltä väliltä.

Minulla oli onni ja ilo päästä tekemään väitöskirjaani mielenkiintoiseen ja kansainvälisestikin tunnustettuun STRIP –tutkimukseen Turun yliopistoon. Tutkimus oli käynnistynyt jo paljon aiemmin kuin mitä itse hyppäsin mukaan junaan: tähän satunnaistettuun interventiotutkimukseen otettiin mukaan 80- ja 90-lukujen taitteessa syntyneitä turkulaisia lapsia perheineen lasten ollessa alle vuoden ikäisiä. Heidät arvottiin mukaan joko interventioryhmään, joka sai vuosien kuluessa ohjausta sydänterveellisen ruokavalion koostamisessa, tai vertailuryhmään, joka ei tuota ohjausta saanut. Erityspainopiste ohjauksessa oli rasvan laadussa: miten vähentää tyydyttyneen rasvan ja lisätä tyydyttymättömän rasvan osuutta ruokavaliossa.

Olin itse ollut mukana STRIPissä jo ennen valmistumistani elintarviketieteiden maisteriksi eli ee-tee-ämmäksi (ETM) Helsingin yliopistosta. Ensikosketukseni projektiin tapahtui kesäturkulaisena vuonna 1999, kun suoritin ravitsemustieteen opintoihin liittyvää harjoittelua projektissa. Joku kipinä jäi silloin elämään: tutkimusta ja toisaalta käytännön ravitsemusohjausta yhdistävä projekti muodosti monipuolisen ja kiinnostavan kokonaisuuden. Ei siis vain tutkimustyötä tietokoneen äärellä tutkimusmateriaalia pyöritellen vaan tutkimuksen yhdistämistä ravitsemusohjauksen käytännön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ohjaustyöskentely piti sisällään muun muassa ravitsemustehtävien laatimista, leikkaamista, liimaamista ja askartelua, keittokirjojen selailua ja sopivien reseptien metsästämistä, ruokapäiväkirjojen läpikäyntiä ja palautteen kirjoittamista sekä ennen kaikkea perheiden kohtaamista ja ravitsemusjuttujen ihmettelemistä yhdessä lasten ja vanhempien kanssa.

Oma kokemukseni on vahvasti se, että jatko-opintojen aikana on mahdollista oppia monenlaista myöhemmin työelämässä hyödynnettävää tietoa ja taitoa. Tohtorin tutkintoon vaadittu työskentely ei siis tarkoita vain teoreettista pyöriskelyä tieteellisten teorioiden syvyyksissä, p-arvojen tuijottelua tai tieteellisen argumentaation harjoittelua. Matkalla ehtii kartuttamaan myös esiintymistaitojaan, istumaan tiimipalavereissa, avustamaan toimittajia lehtijuttujen teossa, harjoittelemaan työyhteisötaitojaan, toimimaan johtoryhmän sihteerinä, vääntämään apurahahakemuksia paikkaan jos toiseenkin, askartelemaan joulukortteja, suunnittelemaan virkistysretkiä ja työstämään keittokirjoja ja ruokaesitteitä. Näin muutamia asioita mainitakseni.

Toivoisinkin työnantajille joskus myös malttia nähdä tohtorintutkinnon ”taakse”, siihen rikkaaseen ja vaihtelevaan kokemuskenttään, jonka väitellyt tohtori on matkallaan itselleen kerännyt. Toisaalta toivoisin poliittisille päättäjille halua painottaa muitakin koulutuksellisia arvoja kuin taloudellisuus, tehokkuus ja nopeus.

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea, tohtorisnaiselle! Mielenkiintoista luettavaa tämä sinun matkasi. Joskus tuntuu, että se on suurikin meriitti, jos mahdollisimman nopeasti valmistuu siitä tai tästä opintoputkesta. Meinaa unohtua, että elämää varten kai sitä opiskellaan.

    Askartelu työnkuvana kuulostaa houkuttelevalta. :)

    VastaaPoista
  2. Minulla on pelkkä kansakoulupohja, mutta silti minulla on myös maailman tehokkain hoitomenetelmä useimpiin vaivoihin. Esimerkiksi vaikea, hoidolle resistentti krooninen masennus paranee tyypillisesti alle 24 tunnissa käsittelyssäni.

    http://qmies.blogspot.fi/

    VastaaPoista