Valmisruokaa mulle tuokaa

Onko kaikki einesruoka moskaa? Pitäisikö minun välttää kaikkia lisäaineita? Miksi hernekeitto on terveellisempää silloin jos haudutan sen omalla liedelläni itse viljelemistäni herneistä ja naapurin teurastamasta possusta? Pitäisikö ostaa oma lehmä ja alkaa juomaan sen maitoa ”raakana”, siis itse lypsettynä ja täysin käsittelemättömänä?


Ja lisää kysymyksiä: Mitä oikein on luonnollinen ruoka? Onko sen vastakohta luonnoton ruoka vai pelkästään teollinen ruoka? Miksi teollinen ruoka on niin huonoa?

Ajan hermolla tuntuu olevan kaipuu takaisin johonkin sellaiseen, jonka olemme yhteiskunnan teollistumisen myötä menettäneet. Luontoon ja alkuperäiseen. Kaivataan luonnollista ja aitoa ruokaa. Mutta mitä edellä mainitut sitten käytännössä ovat? Luonnollinen, aito ja alkuperäinen ruoka ovat mielestäni käsitteitä, joita käytetään välillä niin löysästi, että ainakin minä jään miettimään mitä niillä loppujen lopuksi tarkoitetaan. Useimmiten luonnolliseen ja aitoon liitetään ruoan valmistaminen kotikeittiössä ja mieluiten itse tai ainakin lähellä tuotetuista raaka-aineista. Mutta kuinka pitkälle historiaa taaksepäin on mentävä, että löytyy se riittävän alkuperäinen ja aito? Riittääkö 1900-alkupuolen agraariyhteiskunnan omavaraistalous? Vai pitääkö mennä aina luolamiesaikaan asti, kuten ns. kivikautisen ruokavalion terveellisyydestä vakuuttuneet esittävät?

Ruoan parissa pitkään työskennellyt sosiologi Johanna Mäkelä on kirjoittanut paljon ruoan ja ruoanvalinnan kulttuurisuudesta. Hän on todennut, että ruoan valinta on prosessi, jossa luonnon tarjoama ravinto muuttuu ruoaksi, kulttuurin tuotteeksi. Väitöskirjassaan Syömisen rakenne ja kulttuurinen vaihtelu Mäkelä nostaa esiin mielenkiintoisen näkökulman (s. 36): ”Monet kaipaavat luonnollista ja alkuperäistä ruokaa. Eräässä mielessä voisi ajatella, että [ajassamme yleistynyt] laiduntava syömistyyli olisi paluuta luontoon – syödään silloin kun on nälkä ja ravintoa tarjolla. Silti ”luonnollisuus” on yhtä kulttuuristunutta kuin syötäväksi hyväksytty ja valittu ruoka, sillä valintojemme ympyrä ei sulkeudu luontoon vaan kulttuuriin.” Ruoan valinnassa, myös luonnollisen ruoan määrittelyssä on aina kyse ihmisen toiminnasta, kulttuurista. Luonnollista ruokaa ei määrittelekään luonto vaan me ihmiset.

Nopeasti ajateltuna on kyllä helppo yhtyä ajatukseen itse tuotetun ja valmistetun tai läheltä hankitun ruoan laadukkuudesta. Ja tällä en tarkoita vain ravintosisältöä koskevaa laatua vaan myös ruoan kulinaristisia ominaisuuksia tai ekologisuutta. Pitäisikö minun sitten tuntea huonoa omaa tuntoa siitä, että kolmilapsisessa, kiivasta pikkulapsiperhevaihetta elävässä perheessäni syömme silloin tällöin myös valmisruokaa ja puolivalmisteita? Lisäksi lähes kaikki perheemme jäsenistä syövät arkena yhden laitoskeittiössä valmistetun aterian kodin ulkopuolella.

Vaikka näen kotona alusta asti valmistetun ruoan edut, en näkisi teollistakaan ruokaa niin vaaralliseksi kun nykyään usein esitetään. Ensiksi on korjattava se seikka, että ns. teollinen ruoka olisi aina järkyttävä lisäainepommin. Näin ei suinkaan ole. Myös ravintosisällön näkökulmasta on valittavana ihan mukiinmeneviä teollisia vaihtoehtoja. Tässä ratkaisevassa roolissa on se, että jaksamme nähdä hieman vaivaa, perehtyä pakkausmerkintöihin ja valita ne hieman paremmat tuotteet sieltä hyllystä. Itse en osaa pelätä lisäaineitakaan hysteerisesti. Onhan siellä paljon ihan luonnollisia yhdisteitä kuten C-vitamiini, sitruunahappo tai ruokasooda joita tulee syödyksi muutenkin. Selvästi turhiakin lisäaineita on, kuten vaikka karkkien väriaineet ja natriumglutamaatti jokaiseen ruokaa lisättynä. Lisäaineiden turhan käytön vähentäminen on toki perusteltua. Nähdäkseni elintarviketeollisuus on jo ottanut tämän kuluttajien heittämän haasteen vastaan ja alkanut vähentää tuotteissaan erilaisten lisäaineiden käyttöä.

Omassa perheessäni teollisten valmisruokien käytöllä on myös selkeä ruoka- ja jopa perherauhan ylläpitoon liittyvä rooli. Esimerkki tavallisesta arki-ilasta: Tulen lasten kanssa kotiin puoli viiden – viiden maissa. Mies tulee töistä vasta puoli tuntia myöhemmin. Kaikille alkaa olla nälkä ja päivän touhujen väsymys painaa jo. Kaupassa ei ole ehditty käymään. Kuinka ihanaa onkaan silloin avata se teollisen ruoantuottajan hernekeittopurkki tai kinkkukiusauslaatikko ja lämmittää nopeasti ja tehokkaasti annokset kaikkien eteen. No kyllä kyllä, saisihan sitä kotiruokaa myös melko nopeasti valmistettua itsekin, mutta kun samaan aikaan ruokaa valmistaessaan selvittelee kahden vanhimman lapsen taistelukohtausta, konttaa lattialla pienimmän perässä ettei hän tukehdu löytämiinsä pikkulegoihin ja siivoaa lattialta sinne kaatunutta maitolitraa, niin siinä alkaa olla ruoanvalmistuksen riemu ja ilo vähän hukassa. Tällaisissa tilanteissa olen todella kiitollinen suomalaisesta tasokkaasta elintarviketeollisuudesta.