Silmiini osui torstai-iltana A-talk-ohjelman keskustelu, jossa aiheena oli tällä kertaa D-vitamiini. Pitihän sitä jäädä seuraamaan. Paikalla oli yksi ravitsemustieteen dosentti, yksi lääkäri-ravitsemustieteilijä ja kaksi lääkäriä. Itse koin keskustelun sinänsä mielenkiintoiseksi, mutta mieleenpainuvin kommentti tuli keskustelun päätteeksi kotisohvalta. Mies totesi ykskantaan, että ”Aivan turha keskustelu”. Minä tietysti kysymään että mitä tarkoitat. Mieheni vastasi tarkoittavansa sitä, että taas ovat erimieliset asiantuntijat nokkimassa toisiansa ja katsojana ei saa asiasta mitään tolkkua itse asiasta. Että pitäisikö sitä D-vitamiinia nyt sitten ottaa purkista vai ei, ja jos pitäisi niin kuinka paljon. Aihe synnytti ”keskustelua” myös nettiin Ylen A-tuubiin. Valtaosa kommentoijista tuntui kannattavan nykyistä suurempia D-vitamiiniannoksia ravintolisinä eli purkista napsittuna.
Itsekin jäin lopulta miettimään, että mitä hyötyä keskusteluohjelmasta tässä kohtaa oikein oli. D-vitamiiniasia on kuitenkin pääosin vielä työn alla: Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia ollaan uudistamassa ja siinä yhteydessä tehdään paljon työtä myös D-vitamiinin saantisuosituksen (=saanti ruoasta) ja mahdollisten D-vitamiinilisien käyttösuosituksen (D-vitamiinipillerit) kanssa. On tietysti hyvä että asiasta vaihdetaan mielipiteitä. Mutta mitä järkeä on viedä tässä vaiheessa tv-studioon neljä asiantuntijaa pohtimaan kaiken kansan edessä että kuinkahan tämä asia nyt oikein on. Käsittääkseni muiden muassa pohjoismaisen suositustyöryhmän D-vitamiiniporukka kaikkine viiteryhmineen on tällä hetkellä se foorumi, jossa D-vitamiiniasiaa haarukoidaan. Annetaan heidän nyt päätyä ensin johonkin lopputulokseen ja keskustellaan sitten lisää. D-vitamiinin saantisuositus ei ole ihan niin simppeli asia kuin välillä annetaan ymmärtää. Pitää arvioida hyötyä ja haittoja, vaikuttavuutta ja turvallisuutta. Yksittäisenä (nimettömänä) kansalaisena meidän on helppo heittää kaikenlaista suositusta kehiin. Mutta virallisen suositustahon edustavan vastuut ja velvollisuudet ovat moninkertaiset. Ravintolisien kohdalla on otettava huomioon sekin, että pillerimuodossa napsitulla vitamiinilla saattaa olla erilaisia vaikutuksia kuin ruoan tai D-vitamiinin kohdalla auringonvalon avulla saadulla vitamiinilla. Minusta on hyvä että monimutkaista ja vaikeaa asiaa puntaroidaan tarkasti ennen kuin päädytään jotain suosittelemaan.
Tämä saattaa nettiaikakaudella tuntua kovin konsensushenkiseltä, auktoriteettiuskovaiselta mielipiteeltä. A-tuubissakin oli taas useita kommentteja, joissa tuotiin vahvasti esiin kriittinen suhtautuminen ravitsemuksen asiantuntijatahoihin. Esimerkiksi näin asia ilmaistiin:
”Tunnevammaisten ja auktoriteettiongelmaisten asiantuntijoiden kannattaisi laskeutua norsunluutornistaan ja hyväksyä se tosiasia, että netin aikakaudella kollektinen foorumiäly on täysin kykenevä selvittämään samoista papereista samat asiat kuin perusarvauskeskuslääkärikin.”
”Kasvattakaa lapsistanne omatoimisia, omilla aivoilla ajattelevia. Mitä enemmän ihmiset ovat tietoisia (internet auttaa), sitä vähemmän Brezhnevin ajassa elävät viranomaiset meitä pystyvät kyykyttämään.”
Elämme aikaa, jossa yksilö haluaa ajatella ja päättää itse ja sanoutua irti vanhoista suurista instituutioista ja niiden edustajista. Netti on keskustelufoorumeineen tuonut meille aivan uudenlaisen mahdollisuuden hankkia ja jakaa tietoa ja mielipiteitä. Tässä kehityksessä on paljon hyvää, mutta itse en silti olisi heittämässä kaikkea asiantuntijatyötä roskakoriin. Saattaa johtua tietysti omasta ammatista ;-). Asiansa osaava ammattilainen/asiantuntija/viranomainen ei pyri kyykyttämään tai estämään omilla aivoilla ajattelua. Hän päinvastoin osaa arvostaa yksilöä oman elämänsä asiantuntijana. Suurina linjoina laaditut ravitsemussuositukset eivät automaattisesti päde jokaiseen yksilöön tai sovellu sellaisenaan yksilötason ravitsemusratkaisujen tekemiseen. Ei suosituksissa näin edes väitetä. Kyllä meillä jokaisella on suosituksista huolimatta ainakin tähän asti ollut täysi vapaus valita mitä suuhumme pistämme tai jätämme pistämättä. Vaikka iloitsen netin tuomasta nopeasta ja helposta tiedon saatavuudesta ja somen keskustelujen monipuolisesta annista, en kuitenkaan halua heittäytyä ravitsemusasioissa pelkän ”kollektiivisen foorumiälyn” vietäväksi!
Tv-keskustelu oli mielestäni paikallaan, sillä nettifoorumit pursuavat keskusteluita aiheesta. Meidän tavisten on ihan hyvä nähdä, että asiantuntijat ovat tästä(kin) asiasta erimielisiä. Ehkä se tuo tolkkua molempiin ääripäihin ;-).
VastaaPoistaLiina
Eipä liene järkevää heittäytyä pelkän "kollektiivisen foorumiälyn" vietäväksi.
VastaaPoistaJulkisen keskustelun merkityksestä olen vähän toista mieltä. Tiedän kyllä, että D-vitamiinikeskustelu herätti hämmennystä. Perjantain some-koulutukseni pääaihe taisi olla iso D. Mutta en usko siihen, että jos ei ole julkisen keskustelun perinnettä niin ratkaisu on ettei keskustella lainkaan. Sitä keskustelua on vain opeteltava.
Talouspolitiikasta keskustellaan mediassa päivittäin - sitä pidetään demokratian edellytyksenä, vaikka harva siitä kauheasti ymmärtää. Miksi siis terveyspolitiikan pitäisi olla muusta erillinen saareke?
Nykyinen mediakenttä on yllättänyt monet asiantuntijatoimijat. Ratkaisu tähän ei ole julkisuudesta poisjättäytyminen, vaan parempien taitojen hankkiminen. En oikein usko, että asiantuntijatoimijat hankkivat legitimiteetin (ihmisten hyväksynnän) luomalla pitkän hierarkisen etäisyyden. Se on hankittava keskustelemalla.
Asiantuntijatoimijat ovat konservatiivisia - usein järkevistä syistä. Siksi heille ilkutaan. Mutta asiantuntijat voivat tuoda esiin näkemyksensä julkisuudessa asiantuntevasti ja uskottavasti. Se on harjoittelun paikka. Nykyään koulutetut asiantuntijat joutuvat ottamaan paikkansa julkisuudessa. On mietittävä paremmin viestintää.
Huoh, nuo keskustelut on aina yhtä riitelyä -en niitä jaksa seurata. Kokemuksesta kuitenin sanon, että milloinkaan ei olla oltu niin vähän flunssassa, astma ja allergiat hyvässä jamassa kuin purkki-D:n aloittamisen jälkeen. Jotain positiivista sen käytöstä seuraa.
VastaaPoistaTäytyy vähän tarkentaa ajatuksiani. En siis ajatellut, että D-vitamiinista ei tulisi keskustella lainkaan julkisesti ennen kuin suositukset on uusittu. Toki keskustelua on hyvä käydä, mutta en tiedä kuinka hyödylinen formaatti tähän on A-talk-ohjelman kaltainen tilanne, jossa studiossa on neljä asiantuntijaa puhumassa kolme varttia aiheesta joka meinaa aina lipsahtaa formaatin kannalta liian tieteelliseksi. Usein asetelma on vielä sellainen, että keskustelijoiden on vaikea päästä asiassa rakentavasti eteenpäin.
VastaaPoistaLähtisin ehkä itse kehittelemään itse formaattia/formaatteja. Voitaisiinko asiasta keskustella vielä rakentavammin? Miten, missä, keitä olisi keskustelemassa? Kuka keskusteluttaa? Mihin ohjelmalla pyritään? Tuomaan esiin asiantuntijoiden mahdollisimman vastatakkaiset näkemykset ja korostaa niitä?
D-vitamiinikysymys on vaikea ja asiantuntijoilla on kovin erilaisia näkemyksiä. Se on nykytilanne, varmaan se tuli ainakin selväksi. Ehkä siis hyvä tulos sekin :-).
Legitimiteetin hankkiminen pitkän hierarkkisen etäisyyden avulla ei tosiaan ole tätä päivää.
VastaaPoistaJoku arvo ja merkitys kuitenkin pitäisi antaa myös asiantuntijatyölle, jos kuitenkin yhteiskuntamme kouluttaa yliopistotasolla asiantuntijoita asiantuntijatehtäviin. Jos toisaalta kollektiivisesti päädytään siihen, että tällaiset asiantuntijat ovat yhteiskuntamme kannalta hyödyttömiä, niin sitten lienee viisainta lopettaa heidän kouluttamisensa. Siinä tehdään oikeutta sekä koulutuksen maksaville veronmaksajille että kouluttautuville itselleen.
Siitä itse Deestä vielä, on ollut jo pidemmän aikaa selvää, että suomalaisten D-vitamiinin saanti on riittämättömällä tasolla. Saantia on pyritty lisämään 2000-luvulla mm. maitojen vitaminoinnin avulla. Viime vuonna vitaminointia pyrittin jälleen tehostamaan annostusta lisäämällä.Lasten D-vitamiinilisäsuosituksella on jo pitkä historia, nämä uusimmat suositukset pyrkivät selkeyttämään vanhaa sekavanoloista suositusta ja hieman myös lisäämään lasten ja nuorten ksaantia. Yli 60-vuotiaile annettiin viime keväänä uusi suositus: D-vitamiinilisää suositellaan kaikille ympäri vuoden (20mikrogrammaa/vrk). Ja jos yhtään osaan tulkita erilaisia singnaaleja, niin eiköhän tulevissa ravitsemussuosituksissakin pyrkimys ole saannin kasvattamiseen, myös työikäisen väestön keskuudessa.
VastaaPoistaHyviä pointteja: Totta että formaatissa on paljon kehitettävää. Harmi, ettei Suomessa tehdä kunnon dokumentteja, eikä ole erikoistoimittajia. Niissä voitaisiin luoda eheämpi tarina kuin tällaisessa keskustelussa. Ehkä suurin ongelma näissä keskusteluissa on erikoistoimittajien puute. Jos toimittajalla ei ole punaista lankaa, tulee katsojalla helposti samanlainen olo.
VastaaPoistaIhailen BBC:n dokumentteja. YLEllä menee tällä hetkellä kolmiosainen dokumentti vaihtoehtohoidoista, jossa brittiprofessori tekee tutkivaa journalismia:
http://areena.yle.fi/video/1618968
http://areena.yle.fi/video/1600048
Nostan kuitenkin YLElle hattua siitä, että se ottaa esiin oikeasti kansanterveydellisesti merkittäviä ja ajankohtaisia aiheita. YLE yrittää saada eri tavalla ajattelevia saman pöydän ääreen. Monet muut mediatoimijat repivät otsikot ja ristiriidat tosi erikoisista aiheista. Nykyisestä D-vitamiinin näkyvyydestä voi tulla ylilyöntejä, mutta eiköhän iso näkyvyys kuitenkin käänny kaikkien eduksi.
Pitkän koulutuksen saaneita asiantuntijoita tarvitaan tottakai siinä missä ennenkin. Tiettyjä nettikommentteja lukuun ottamatta, tuskin kukaan on sitä mieltä, että asiantuntijakoulutus pitäisi lakkauttaa.
Kritiikillä asiantuntijaviestintää kohtaan haen vain sitä, että on keksittävä uusia tapoja viestiä ja vaikuttaa. Mediakenttä on muuttunut, ja koulutettujen asiantuntijoiden pitää ansaita tässä paikkansa. Toki sillä on suuri merkitys, missä kontekstissa asiantuntijat esitetään. A-talk ei ehkä ole kaikkien paras konteksti, kuten blogikirjoituksessa mainittiin.
Jäi näköjään levy päälle tästä aiheesta :)
VastaaPoistaPeilaan tätä aihetta sitä taustaa vasten, että vuosikymmeniä sitten uusi tieteellinen tieto tavoitti keskiverto ihmisen vuosien päästä ja perinteisten toimijoiden kautta. Nykypäivänä tieto leviää todella paljon huikeampaa vauhtia ja monista kanavista.
Tässä on pidettävä kiinni siitä arvosta, että asiantuntijat voivat todella paneutua syvällisesti asioihin, ilman että jokaiseen mediatuulahdukseen tarvii ottaa kantaa. Mutta toinen puoli asiasta on se, että juuri legitimiteetin takia, on oltava näkyvillä, ja kommentoitava asioita muutenkin kuin työryhmien kautta. Muuten pseudoasiantuntijat valtaavat julkisen tilan, eikä se ole yleinen etu.
Formaatista vielä sen verran, että eikös TV2:n Akuutti ole paremmin toimitettu. Tai saa nähdä: siellä käsitellään kivikautista ruokavaliota http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/lahetyksen_aiheet
Saa jäädä levy päälle, ollaan perimmäisten kysymysten äärellä :-).
VastaaPoistaHuomaan itsessäni tosiaan turhatumisen tunteita: jos ravitsemuksen tiimoilta käytäviä nettikeskusteluja seuraa aktiivisesti, törmää turhan usein kohtuuttomaan asiantuntijoiden ja asiantuntijatahojen vähättelyyn ja mollaamiseen. Kriittiset huomiot ovat toki tervetulleita, mutta minusta asiassa ammutaan liian tiuhaan ja liian kovilla aseilla. Jos me haluamme tänne nettiin lisää myös asiantuntijakeskustelijoita, tulisi vastaanoton olla hieman asiallisempaa. Toinen puoli asiaa toki on, että asiantuntijoiden ei tulisi lähteä vähättelemään "maallikkikoita". Ravitsemusosaajia ja näkemystä loytyy myös ei-ammattilaisilta. On paljon myös koulutuksesta/ammatista riippumatonta osaamista, henkilöitä, jotta ottavat asioista selvää harrastuspohjalta/intohimosta tms.
Hyvä vinkki, täytyypä tsekata myös tuo Akuutti.
Tuhannen taalan kysymys on: Miten me täällä yliopistolla koulutamme tulevat ravitsemusasiantuntijat pärjäämään myös nykyisessä mediakentässä, kun emme itsekään hallitse sitä?
VastaaPoistaVera, eipä taida olla mulla vastausta tuohon tuhannen taalan kysymykseen. En kyllä tiedä hallitseeko tätä mediakenttää tällä hetkellä täysin kukaan; ainakin tulevaisuuden enustaminen vaikeaa: missä olemme viiden vuoden päästä?
VastaaPoistaYksi tapa on tietysti olla vaan mukana ja oppia yrityksen ja erehdyksen kautta. Taidan itse olla sillä tiellä.
Niin, itsekin olen etsiskelijä, mutta olen ratkonut asiaa monenlaisten toimijoiden näkökulmasta, joten tässä jotain ajatuksia:
VastaaPoistaPerusongelma on se valtava epäsymmetria, kun asiantuntija sosiaalisen median julkisessa tilassa pyrkii noudattamaan tiukkoja eettisiä periaatteita, kun taas monilla anonyymeillä huutelijoilla ei ole mitään periaatteita. Ei ole kaikkein mielekkäin lähtökohta. Tämän takia some tuntuu raskaanmaalta, kuin mitä helposti ensin luulee.
Sosiaalisessa mediassa on myös vaikea toimia puhtaasti jonkin organisaation nimissä. Kyse on sosiaalisuudesta, jossa ihmisten odotetaan toimivan mahdollisimman pitkälti omana persoonana, omine mielipiteineen. Jotenkin sosiaaliseen mediaan on sisään rakennettu konsensuksen vastustaminen ja pelko. Hyvä Sanna, että pidät konsensuksen puolta! Itse tulee varmaan liian usein heittäydyttyä some-virran vietäväksi. Tämä somelle ominainen kuvio perustuu varmaan siihen, että on tyypillistä, että uudet viestintävälineet ja -tavat valjastetaan ensin liberaalien marginaaliajatuksien käyttöön.
Monilla aloilla asiantuntijat "pakenee" suljetumpiin (esim. Fimnet) tai sivistyneimpiin (Twitter tai qaiku) ympäristöihin. Toisaalta ne on aloja, jotka eivät perus-Piiaa tai -Pekkaa kiinnosta kuin ravitsemus.
Jos sosiaalisessa mediassa haluaa vaikuttaa ja vahvistua, on vastaus teoriassa yksinkertainen: verkostot. Ei siis mitään uutta ihmiskunnan historiassa. Muutos syntyy siitä, etteivät nämä verkostot kunnioita perinteisiä organisatorisia hierarkijoita ja maantieteellisiä sijainteja. Tämän takia sosiaalinen media näyttäytyy monille hulluna ja kaaottisena, joka tuottaa vain pseudoa ja jota on syytä paheksua tai väheksyä.
Ehkei sosiaalisessa mediassa toimimista kannata kuitenkaan tehdä liian vaikeaksi: Se on profiilien perustamista; oman tilan ottamista (esim. blogi ja mikroblogi); tietovirtojen tilaajaksi, suodattajiksi ja jakajaksi heittäytymistä, ajatusten jakamista ja mielenkiintoisten ihmisten seuraamista. Jos tämän pystyy integroimaan vielä muuhun ns. netin ulkopuoliseen elämään, niin usein syntyy jotain mielekästä.
Hmm, keskustelu on tietysti aina paikallaan, varsinkin jos osallistujilla on muutakin annettavaa kuin paatos ja uho. A-talkia en nähnyt, mutta muuten olen viime aikoina jäänyt kaipailemaan sitä näkökulmaa, että suositukset ja saanti ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa. Ravintolisiä käyttävät eniten ne, jotka niitä vähiten tarvitsisivat eli terveydestään kiinnostuneet ja monipuolisesti syövät, useimmiten keski-ikäiset naiset. Asiasta vähemmän innostuneet sen sijaan eivät juurikaan välitä jäikö tänään ottamatta 5 vai 20 mikrogrammaa vitamiinia purkista.
VastaaPoistaSosiaalisessa mediassa ravitsemuksesta keskustelevat kansalaiset ovat juuri tätä omasta ruokavaliostaan ja sen terveysvaikutuksista kiinnostunutta vähemmistöä. Some onkin omiaan antamaan erilaisia vinkkejä ja vaihtoehtoja yksilöille, jotka haluavat räätälöidä dieettinsä optimaaliseksi juuri omalle elimistölleen, vaivaa (ja rahaa?) säästämättä. Omaan tahtiin ja kroppaansa kuulostellen itsekukin saa toki päätyä varsin eksoottiseenkin ratkaisuun, jos se itselle sopii ja tuo hyvän olon.
Teidän asiantuntijoiden rooli sen sijaan on toimia väestötasolla. Siitä yksi osa on määrittää eri ravintoaineille saantisuositukset, joilla maksimoidaan hyödyt kenenkään terveyttä vaarantamatta. Toinen, minun mielestäni aivan yhtä tärkeä tehtävä on kehittää keinoja joilla suositukset saadaan muuttumaan saanniksi niillekin, jotka eivät halua panostaa asiaan, vaikkapa koulu- ja työpaikkaruokailun tai elintarviketeollisuuden kautta. Hyvä esimerkki tästä on mm. maitojen D-vitaminointi.
Kolmas osatekijä suositusten ja saannin synkronoinnissa on tiedon välittäminen, ns. valistus (inhoan tuon sanan arvolatausta!). Tieto yksinään ei kuitenkaan riitä muuttamaan käyttäytymistä ellei siihen ole muuta motivaatiota, riippumatta siitä mitä väylää pitkin se on saatu. En siis pitäisi ihan hirveän suurena ongelmana, jos nykyinen mediakenttä ei vielä tunnu olevan ravitsemusasiantuntijoilla ihan vakaasti hanskassa. Toki tätäkin blogia on mukava lukea, mutta teidän pääasiallinen työsarkanne on kuitenkin toisaalla.
Veralle: Aloittaessani opiskeluni -90-luvulla oli olemassa erillinen kurssi aiheesta "näin käytät sähköpostia", kun nykyään jo ala-asteikäiset facebookkavat täysillä. Eli jos sosiaalinen media varteenotettavana viestintämuotona on tullut jäädäkseen, ei mene kauaa kun ravitsemusalan opiskelijat osaavat sen käytön jo yliopistolle tullessaan. Kyllä se riittää että heille opetetaan sisältö jota siellä jakaa. :-)
t. Maiju
Kärkkäistä mutta kuitenkin verraten vähälukuisista kommenteista eri nettifoorumeissa saattaa tulla sellainen vaikutelma, että nyt koko kansakunta on asiantuntijoita vastaan. Minusta tässä asiassa asiantuntijoilla voi olla iso harha. Vastahankoiset saattavat olla verraten pieni ryhmä koko kuvassa. Suuri, seuraileva joukko vain katselee sivusta, ja on ehkä samaa mieltä. En tiedä.
VastaaPoistaHuomaan sen omiakin sivujani pitäessäni. Olen tavannut paljon ihmisiä kasvokkain, jotka sanovat lukevansa uutisiani, mutta eivät ole ikinä kommentoineet. Ja että arvostavat sitä, että "jaksan" vääntää myös kärkkäiden kanssa. Minusta kärkkäisiin kommentteihin suhtautuminen otetaan liian henkilökohtaisesti, usein takana on kuitenkin todellinen turhautuminen esim. omaan henkilökohtaiseen kokemukseen perustuen, joskus jopa kunnolliseen tieteelliseen perehtymiseen pohjautuen. Minulle esim. kommentoitiin eräällä amerikkalaisella supersuositulla nettipalstalla 2008 " Reijo, it's not your fall that your are wrong in cholesterol and fat theory. You may not be stupid, but brainwashed. You have been taught that saturated fats are culprits, and you may not have had enough time to go through all the relevant literature regarding saturated fat and cardiovascular health. By only doing so yourself, you can discover what is the reality regarding fats and health". Tuohon aikaan olin täysin vakuuttunut, että tyydyttyneen rasvan saanti on pahin mahdollinen ravitsemuksellinen virhe (liian energian jälkeen) ja että runsas rasvaisesta ruokavaliosta on runsaasti haittaa. Tämän jälkeen olen itse opiskellut asiaa enenevässä määrin ja joutunut toteamaan, että kantaani on ollut pakko säätää. Mutta tämä "säätö" on tapahtunut vain sitä kautta, että olen saanut palautetta netissä ja se on "pakottanut" opiskelemaan, ja itse opiskelemalla on löytynyt hiukan erilaista tietoa mistä tosiasiantuntijat ovat valaisseet.
Lisäksi todellisen asiantuntijatyön luonteeseen kuuluu, että pystyy sulatettamaan kritiikkiä. Silti kaikkien olisi tunnepuuskissaan syytä miettiä omaa kielenkäyttöään. Ei pitäisi nettikeskusteluissakaan taantua liian alas.
Minusta tässä asiassa on tapahtunut tai ainakin tapahtumassa iso kulttuurinen muutos (ja kulttuurin muutos aina iso juttu), johon asiantuntijoidenkin on pikkuhiljaa totuttava. Heidän mielipiteensä ja argumenttinsa eivät ole enää suojassa kritiikiltä, nyt väitetyt lähteet ja kirjallisuuskatsaukset sekä meta-analyysit voi lukea kuka vain samalla kun open-access artikkelit lisääntyvät. Tietenkään kaikki kansalaiset eivät tähän pysty, mutta helposti löytyy satoja ja tuhansia jotka tähän pystyvät. Usein nämä kriitikot ovat vielä viereisen tieteenalan edustajia, joilla ei ole poliitiisia tai muita intressiristiriitoja pelissä. Eli tähän saa jatkossakin varautua.
Olisi varmaan paras opetella suhtautumaan asioihin niin, että absoluuttisia totuuksia ei ole ja pakko myöntää myös vastakkaisen tiedon olemassa olo. Suosituksetkin mielletään helposti absoluuttisiksi totuuksiksi, vaikka ne ovat parhaimmillaankin "vain" synteesi parhaasta mahdollisesta tiedosta, objektiivisesti, ilman politisointia tehtynä.
Teiltä on tullut paljon erinomaisia näkemyksiä, on ihan runsaudenpulaa siinä mistä niistä jatkaa.
VastaaPoistaJanne: Oma kokemukseni tosiaan on se, että asiat on tehty jo niin helpoksi sosiaalisen median puolella, että tällainen ei-teknisesti orientoitunutkin pääsee niistä kohtuullisella vaivannäöllä selville. Siis yrittäen ja välillä erehtyenkin. Toinen oppimisen paikka on mukaan heittäytyminen somen sosiaaliseen keskustelukulttuurin ja siellä luoviminen. Ja parhaimmillaan voisi kai mukana luovimisen lisäksi pyrkiä omalta osaltaan myös vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan keskustelukulttuuri mahdollisesti muuttuu. Ehdottomasti haasteellisinta on kaiken yhdistäminen siihen "muuhun elämään". Kuten olet maininnut aiemmin, some vaatii läsnäoloa ja aktiivisuutta ja sille on nipistettävä aikaa muusta.
Maiju: Tärkeä ja vaikea juttu, miten kommunikoida/vaikuttaa heihin jotka eivät ole somessa tai ylipäänsä kiinnostuneita ravitsemuskysymyksistä, mutta jotka saattaisivat hyötyä ravitsemusmuutoksista. Itse kyllä ajattelen, että netti on nykyään myös yksi tärkeä areena meidän ammattilaisten työskentelylle. Täällä voi olla sekä antavana että saavana osapuolena, ja kuten Reijo kirjoitti, oppia ja kehittyä itse valtavasti. Hyvä kuitenkin muistaa se, että tämä ei ole ainoa toimimisen areena.
Reijo: ihailen aktiivisuuttasi uuden tiedon etsimisessä ja pureskelemisessa. Olen itsekin hyötynyt paljon kirjoittamistasi tutkimus yhteenvedoista. Kaikkea emme voi tehdä itse, tutkimuskirjallisuutta ei ehdi käymään perusteellisesti läpi. Joskus on vain luotettava toisen käden lähteisiin; ja kukin meistä päättäköön itse mitä lähteitä sitten pitää luotettavina toisen käden lähteinä. Itse pidän pronutriotist-sivustoasi yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona :-).
Olen myös samaa mieltä siitä että asiantuntijan on todella kestettävä kritiikkiä. Painottaisin kuitenkin sitä, että erityisesti asiakritiikkiä. Paljon näkee myös henkilökohtaisuuksiin menevää kritiikkiä, joka ei enää kohdistu itse asiaan tai mielipiteeseen vaan johonkin ihan muuhun. Tällaisen kritiikin toivon vähenevän. Itse koen juuri yliopistokoulutuksen vahvistaneen käsitystäni siitä, että absoluuttisia totuuksia ei ole olemassa. Tästähän meidän asiantuntijoiden työ lähtee. Sekin on totta, että ravitsemuksen asiantuntija toimii paitsi objektiivisuuteen pyrkivänä ammattilaisena myös erilaisissa poliittisissa ja muissa intressiverkostoissa. Mutta miksi se viereisen tieteenalan edustaja ei sitten olisi tällaisille vaikutuspiirille altistunut? Itse ajattelen, että asiantuntijuuteen liittyy vahvasti se että pystyy tarkastelemaan ilmiötä monista eri näkökulmista ja tarvittaessa myös muuttamaan mielipidettään. Jokaisella meillä on objektiivisuuttaamme vääristäviä verkostoja, arvoja, ideologioita jne. Niitsä kai kunnon asiantuntijan pitäisi vähintään pyrkiä tulemaan tietoisiksi ja asioita pitäisi pystyä tarkastelmaan myös toisista näkökulmista. On peri inhimillistä lukea tutkimusartikkeleitakin ainakin jonkinlaiset asennesilmälasit päässä, mutta tässä voisi kukin asiantuntija kyllä terästää objektiivisuuden taitojaaan.
Mediassa tapahtuvan keskustelun luonteen pohdinta näyttää muodostuvan ravitsemustieteilijöiden keskuudessa yhä suositummaksi. Vaikka esimerkiksi sosiaalinen media on suosittuna välineenä uusi ja antaa aiheen pohdintoihin, olen ollut havaitsevinani myös sellaista, että keskustelu on välillä suorastaan jumittunut keskusteluksi keskustelemisesta ja verkottumisesta. Silloin tällöin joutuu kysymään, missä on kirjoitusten substanssi kun puhutaan vain sosiaalisesta mediasta ja keskustelemisesta.
VastaaPoistaD-vitamiinista ei oikein pääse substanssitasolla perille oikein muuten kuin lukemalla ahkerasti tutkimuksia ja katsauksia. Itse olen näin tehtyäni tullut siihen tulokseen, että tärkeä lähtökohta D-vitamiiniannostuksen määrittämiseksi on pyrkiä selvittämään tutkimusnäyttöön perustuen, mitkä ovat elimistön optimaaliset kalsidilitasot. Tätä esimerkiksi farmakologian professori Ilari Paakkarikin yritti tuoda esille A-talkin keskustelussa. Muutenkin Paakkarilla oli mielestäni hyvin hahmotettu kokonaisnäkemys aiheesta, ja se vastasi pitkälti sitä näkemystä, mikä itsellenikin on aiheesta muotoutunut D-vitamiinitutkimuksia ja -katsauksia luettunani.
Keskustellaan toki vuorovaikutuksen luonteesta ja sosiaalisesta mediasta mutta ei unohdeta substanssiakaan. :-)
Juhanalta mainioita huomioita :)
VastaaPoistaSiitä huolimatta jatkan asian spekulointia: Kaikilla asiantuntijaprofessioilla on sama "ongelma", että keskustellaan siitä, mitä me nyt täällä somessa. Itse asiassa olen ottanut anekdoottivarastooni sellaisen tarinan, että asiantuntijat sosiaalisessa mediassa pohtivat aina ekan vuoden "mitä minä nyt täällä".
Sama ilmiö näkyy some-koulutuksissa. Ihmisillä on valtava tarve puhua ja keskustella suhteestaan sosiaaliseen mediaan. Ja se yleensä on paras tapa lähestyä aihetta. Itse pidän näitä kaikki terveinä ilmiöinä. Uskon ja toivon, että some arkipäivästyy - myös ammattikäytössä.
Itse syvennyin D-vitamiinitutkimukseen muutama vuosi takaperin. Kirjoitin päättötentin vastauspaperiin jotain tämän suuntaista: "Tieteessä tapahtuneen D-vitamiinivallankumouksen olisi syytä näkyä ravitsemuspoliittisissa päätöksissä". Eikä tämä mielipide ole hirveästi muuttunut. Toki ymmärrän jollain tasolla ravitsemuspoliittisen päätöksenteon konservatiivisuutta ja hitautta.
Kyllä Juhana, itse todellakin huomaan välillä jumittuvani ihan muualle kuin varsinaiseen substanssiin :-). Niin kuin totesitte Jannen kanssa, on somen toimintakenttä uusi, niin itselleni kuin yleisemminkin, osittain tämä selittänee jutittumisia. Mutta kuten myös lisäsit, on varmasti hyvä että käymme keskusteluja eri näkökulmista käsin, substansseja unohtamatta. Onneksi on sellaisia erinomaisia paikkoja kuin Aamiainen ruohikolla tai Pronutritionist, muutamia mainitakseni, jossa päästään hyvään keskusteluun substanssitasolla.
VastaaPoistaLaajentaisin kuitenkin vielä myös ravitsemustieteen substanssikenttää samoin kuin Janne teit uudehkossa Ravitsemusuutisten postauksessa. Ihmisen ravitsemuksen parissa työskentelevä joutuu pohtimaan monia muitakin asioita kuin vain ravintoaineiden biologisia mekanismeja elimistössä. Yksi keskeisistä kysymyksistä on se, miten vaikuttaa ihmisten ravitsemuskäyttäytymiseen. Itse olen jopa valmis ajattelemaan niin, että keskeistä ei ehkä olekaan suosittelemamme ruokavalion yksityiskohdat vaan ylipäänsä se, että tavalla tai toisella saamme ihmisiä heräämän oman hyvinvointinsa tarkasteluun ja parantamiseen.
Tärkeää toki olisi pitää itsensä kaikenlaisen uuden tutkimustiedon suhteen kartalla. Sekin on vaan (anakin mun) myönnettävä, että usein sitä aikaa ei tahdo siihen työhön tarpeeksi riittää, kun uutta tutkimusta pukkaa koko ajan lisää ja kiinnostavia aihepiirejä olisi vaikka millä mitalla.
Ja siitä deestä vielä: Kyllä munkin mielestä on aikamoinen ihme, jos ei uusissa suosituksissakin d-vitamiinin saantisuositusta nosteta ja d-vitamiinisupplementteja suositella laajemmin. Kyllä asiantuntijakonsensus selvästi tähän suuntaan on kallistunut. Mutta, toisaalta kannatan myös sitä, että suositus on aikanaan huolella valmisteltu ja perusteltu. Suosittelevan tahon on kannettava päätöksistään vastuu. D-vitamiini on kuitenkin hormonin kaltainen yhdiste (joidenkin mielestä jopa hormoni) ja sillä on laaja-alalisia tehtäviä elimistössä. Meillä on ihan tarpeeksi kokemusta jätevesiasetuksen kaltaisista toimista, jotka on ilmeiseimmin kyhätty kokoon hyvässä tarkoituksessa mutta liian kiireellä.Seuraukset eivät tyydytä lopulta ketään.
Niin, ravitsemustiede on poikkitieteellinen mörökölli. On aika vahva poliittinen kannanottoa sanoa, että mikä puhe (tai diskurssi) ravitsemuksesta on substanssia ja mikä ei.
VastaaPoistaInternetissä on aikamoinen ravitsemustieteellinen substanssiharha. Esimerkiksi sosiaalipoliittinen keskustelu puuttuu netistä lähes täysin. Useimmat haluavat määritellä sen "substanssin" ulkopuolelle, koska siitä ei voi kaupallisesti eikä poliittisessa pätemisessä hyötyä. Katso Ulla Järven väitös http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/01/media_syyllistaa_sairaita_2320615.html
On iso yhteiskuntamoraalinen kysymys, miten määrittelemme merkittävän substanssin. Ja tässä on mielestäni uskomaton vinoutuma netissä, kuin muussakin keskustelussa. Tätä on syytä jokaisen ravitsemusviestiän pohtia.
Sanna kirjoitti: "Mutta, toisaalta kannatan myös sitä, että suositus on aikanaan huolella valmisteltu ja perusteltu. Suosittelevan tahon on kannettava päätöksistään vastuu. D-vitamiini on kuitenkin hormonin kaltainen yhdiste"
VastaaPoistaRavitsemustieteessä ja ravitsemussuosituksissa tunnutaan usein edettävän heiluriliikkeenomaisesti. Ensin havahdutaan jonkin ravintoaineen, esim. D-vitamiini, hyödyllisiin vaikutuksiin ja sille määritetään suositustaso. Joiden vuosien kuluttua havaitaan, että suositeltu taso on liian matala/korkea, ja tehdään suosituksiin korjaus, mutta korjausliike toiseen suuntaan on liian iso (joskus liian pieni). Juuri näin on käynyt D-vitamiinin kohdalla. Joskus hieman liian korkeita 60-luvun suosituksia pudotettiin liikaakin. Korjausliikkeen tekemisessä on vitkasteltu nyt pitkään, vaikka tutkimusnäyttöä on kertynyt tuhansien tutkimusten verran. Vastuun kantamista olisi tunnustaa, että aiemmin vitamiinisuosituksia pudotettiin aivan liikaa.
Janne, olen blogissani kirjoittanut sosiaalisista terveyseroista kahdeksan (8) artikkelin verran, joten ainakaan minä en ole unohtanut aihepiiriä:
http://ruohikolla.blogspot.com/search/label/Sosioekonomiset%20terveyserot
Juhana: blogissasi on mainioita kirjoituksia myös sosiaalipoliittisista kysymyksistä. Harva toimija internetissä tuottaa niin monipuolista kattausta kuin mitä blogissasi on.
VastaaPoistaEsitin ajatukseni yleisenä huomautuksena. Kun katsoo ravitsemusta retoriikan ja journalismin näkövinkkeleistä, niin keskustelu vaikuttimista on kehittymisen ja asiantuntijuuden edellytys. Kun tässä blogissa käydään keskustelua aika paljon meidän asiantuntijoiden kesken, ei liene yllätys, että tapa puhua ei ole kovin kantaanottava, enemmänkin taustoja pohtiva.
Joudun omassa työssäni pohtimaan sitä, mitä asiantuntijuudelle tapahtuu kun netti on egosysteemi, jossa asiantuntijuus on lähes puhtaasti tietämistä ja itsensä tykötekemistä. Nettihän voi olla parhaimmillaan ekosysteemi, jossa tunnetaan rajat ja myönnetään riippuvaisuus toisista. Netissä ei välity kovinkaan helposti ns. hiljainen tieto. Monet asiantuntijat kaikkoavat sosiaalisesta mediasta, kun asiantuntijuus ja tiede kapeistuu tietämiseen ja inttämiseen. Toistaiseksi somessa on pärjännyt toimijat joilla on valmiita vastauksia mahdollisimman paljon.
Tämä on tällä hetkellä minulle aika voimakas henkilökohtainen kokemus. Näen sitä että asiantuntijat jättävät somen. Itselläni some-ihanteet ovat korkeammalla kuin pelkässä (pika)tiedon välittämisessä. Nettiin voi syntyä ihan uudenlaisia verkostoja, kun on vain ihmisiä jotka tuntevat omat rajansa ja kunnioittavat toisten osaamista. Näin somea tullaan hyödyntämään tulevaisuudessa yhä enemmän. Alku tälle on jo olemassa.
Janne, toit kommentissasi hienosti esille asioita, joissa tunnistan sinut taitavaksi. Viime aikoina on ollut ilo havaita, että netin ravitsemuskeskustelu on muuttunut neutraalimmaksi, suvaitsevaisemmaksi ja kuuntelevammaksi kuin mitä se on ollut aiemmin. Pitkäänhän netin keskustelufoorumien ja blogien keskusteluita vaivasi mainitsemasi inttäminen ja omasta oikeassa olemisesta kiinni pitäminen, egosysteemit.
VastaaPoistaNeutraali ja keskustelukumppaneita kuuntelevampi keskustelutapa on suorastaan perusedellytys sille, että keskusteluiden taso voisi nousta. Ehkä olemme vähitelle oppimassa Suomessa sellaista keskustelutaitoa, joka Ruotsissa ja Ranskassa on perinteisesti osattu meitä paremmin. Sitä ainakin toivon.
Tosi mielelenkiintoista keskustelua olette käymässä ja ihan toisianne arvostavalla tavalla, joten uskaltanen liittyä mukaan. Kirjoitukseni ei nyt liity kovin paljoa D-vitamiiniin, sorry!
VastaaPoistaMinusta tärkeää on tämä juuri, mistä olette puhuneet myös eli keskustelutavan pohtiminen: onko kyseessä egosysteemi/ekosysteemi vai onko kyseessä joku taistelutanner/moderni amfiteatteri, jossa yleisön edessä suoritetaan jotain performanssia, kun täällä keskustellaan.
Lisäksi haluaisin myös tuoda esiin sen valtavan ison kontrastin, minka koen omassa työssäni tapaamieni ihmisten ja some-maailman ihmisten välillä. Täällä somessa on joukko ihmisiä, jotka ovat todella superkiinnostuneita terveydestään ja he etsivät viimeisimmän tiedon tieteellisistä tutkimuksista suoraan. Se on minusta mielenkiintoinen ilmiö. Sitten oikeassa elämässä ravitsemusterapeutin työssä tapaan niitä ihmisiä, joihin Sannakin viittasi. Heille ravitsemustieteen yksityiskohdat voivat olla jopa haitaksi tai niiden tietäminen ei auta. Tosi tärkeä kysymys on: Miten saada ihmiset kiinnostumaan omasta terveydestään, kohtuullistamaan ja järkeistämään syömistään? Useinmiten pienten muutosten politiikka on toimivin. Jospa edes jollain grouvilla tavalla he saisivat ylensyöntiä vähennettyä, niin se jo auttaisi. Usein ihmiset, joiden ajattelisi eniten tarvitsevan ruokavaliomuutoksia terveytensä edistämiseksi, ovat niin väsyneitä, masentuneita, monisairaita, moniongelmaisia ja/tai varattomia, että on suorastaan ihme, että he jaksavat kuin jaksavatkin tarttua joihinkin asioihin ja usein apua saadessaan löytävätkin kipinän elämässään muillakin elämän alueilla. Toteutetut muutokset ruokavaliossa ovat hyvin käytännöllisä valintoja niin, että energiansaanti vähenee riittävästi ja paino kääntyy laskusuuntaan ja terveydentila kohenee. Siinä ei tosiaankaan ajatella tai lasketa hiilihydraattiprosentteja. Ja silloin voisi olla hyvä, että D-vitamiinikin saataisiin sen maidon/piimän mukana, jota muutenkin juodaan. Jos vielä pitää erikseen lähteä ottamaan pilleriä purkista, niin se tahtoo unohtua.
Kuten Janne totesi vähemmän täällä keskusteluissa tuodaan esiin sosiaalisia tekijöitä. Myöskään taloudelliset tai kultturiset tai ekologiset tekijät eivät kovasti näytä kiinnostavan ja ne ovat vähemmän arvostettuja keskustelun aiheita. Näyttää siltä, että ravitsemuksen faktoista täällä halutaan keskustella ja kiistellä.
Hyvä, jos Juhana on huomannut keskustelun muuttuneen neutraalimmaksi. Minä vain en ole sitä huomannut, mutta omaankin melko lyhyen kokemuksen tästä.
Kiitos kaikille keskustelijoille tästä erittäin mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättelevästä ajatustenvaihdosta. Näihin teemoihin varmasti palaamme jatkossakin.
VastaaPoista