maanantai 17. lokakuuta 2011

Kuka sitä terveyttä oikein ehtisi edistämään?

Joskus jokaisen meidän sisällämme sanottiin asuvan pienen lehmän. Minun sisälläni asuu varmaankin (tuon lehmän lisäksi) myös vannoutunut terveyden edistämisen lipunkantaja. On toki tärkeää hoitaa sairaat ja tarjota heille paras mahdollinen apu, mutta vähintään yhtä tärkeää on tukea ja kannustaa meitä jokaista terveyttä vahvistavien elintapojen valitsemisessa ja ylläpidossa. Useiden kroonisten sairauksien puhkeamiseen kun voimme vaikuttaa muun muassa sillä, kuinka aktiivisia olemme, mitä syömme ja kuinka paljon lepäämme ja rentoudumme työn ja touhun vastapainoksi. Lihavuus liitännäissairauksineen on varmasti yksi selkeimmistä esimerkeistä tässä suhteessa.


Periaatteessa on selvää, että terveydenhuollon eräs perustoiminnoista on osallistua tähän terveyden edistämisen työhön. Tämä tulee esille niin erilaisissa suosituksissa, toimenpideohjelmissa kuin koulutuksissakin. Uusi tänä vuonna voimaan astunut terveydenhuoltolakikin painottaa, että erityisesti perusterveydenhuollossa painopisteen tulisi olla terveyden edistämisessä ja varhaisessa puuttumisessa. Mutta kuinka on sitten todellisuuden laita. Yhä uudestaan ja uudestaan törmään viesteihin ja kannanottoihin, joiden mukaan perusterveydenhuollossa, saati sitten erikoissairaanhoidossa, ammattilaisten työ painottuu sairauksien hoitoon, ei ennaltaehkäisyyn. Esteiksi terveyden edistämisen tiellä nähdään milloin vanhaan sairauskeskeiseen työkulttuurin jämähtäminen, työn kuormittavuuden ja vaativuuden lisääntyminen ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä, krooninen aika, raha ja resurssipula.

Olen aina nyökytellyt vahvasti nähdessäni erilaisia terveyden edistämisen kokonaisvaltaisia malleja ja teorioita. Terveyden edistämisessä on kyse mahdollisuuksien luomisesta kaikilla elämänpiirin tasoilla, ei vain työotteesta terveydenhuollon sisällä. Kuntalaisten fyysistä aktiivisuutta voidaan lisätä rakentamalla kevyen liikenteen väyliä sopiviin paikkoihin, sijoittamalla palvelut ja työpaikat asumisen läheisyyteen niin että ne voidaan saavuttaa helposti myös jalan tai pyörällä, rakentamalla viihtyisiä ja liikkumiseen kannustavia koulupihoja, huolehtimalla tarpeita kohtaavien liikuntapalveluiden järjestämisestä eri väestöryhmille ja alueille ja niin edelleen. Nykyisen talousahdingon ja jatkuvien säästöpaineiden vallitessa olen jo välistä huomannut ajattelevani, että onko enää ollenkaan realistista edes odottaa terveydenhuollon sisällä panostamista terveyden edistämiseen. Ehkä järkevämpää olisikin toteuttaa terveydenhuollon piirissä juuri se työ, joka siellä taatusti parhaiten osataan eli erilaisten sairauksien parantaminen ja kuntoutus. Olisiko terveydenhuolto kustannustehokkaampi, jos siellä voitaisiin pistää kaikki (niukat) resurssit juuri hoitamiseen, ei jatkuvaan pyristelyyn terveyden edistämisen velvoitteiden täyttämisen kanssa?



Ajatellaan vaikka lastenneuvolassa toimivaa terveydenhoitajaa. Hän kohtaa leikki-ikäisiä lapsia perheineen rutiinisti noin kerran vuodessa noin tunnin ajan kerrallaan. Tähän tuntiin hänen pitäisi mahduttaa kaikenpuolinen lapsen ja perheen terveyden ja hyvinvoinnin kartoittaminen ja tukeminen päästä varpaisiin, parisuhteen tilasta lapsen motoristen taitojen kehitykseen, ravitsemustottumuksista arkiaktiivisuuteen asti. Ja aina jos jossakin päin on puhetta vaikkapa suomalaisten lasten ja nuorten lihomisesta, muistetaan mainita neuvolaterveydenhoitajien merkittävä panos lasten lihavuuden ehkäisytyössä. Eikö kenellekään tule mieleen, että nykyisillä resursseilla tehtävä muistuttaa lähinnä mission impossiblea? Minun oikeasti käy sääli neuvolaterkkoja, jotka hiki hatussa yrittävät suoriutua kaikista heille ladatuista tehtävistä. Eikö voitaisi viheltää peli poikki ja pysähtyä oikeasti miettimään, mihin nykyiset ajalliset ja taloudelliset resurssit antavat mahdollisuuksia?


Tämä visio ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei terveyden edistämisellä olisi enää väliä, päinvastoin. Ehkä meidän tulisi vain odottaa terveyden edistämiseen tähtääviä toimia erityisesti muiden toimialojen piirissä. Eli toisin sanoen, lähteä oikeasti toteuttamaan visiota terveyden edistämisestä kaikkien politiikkojen keskiössä.

2 kommenttia:

  1. Kuten tunnettua, miehet imettävät runsaaasti. :-) Niinpä olin hämmästynyt kun luin, että Suomessa vain 30 prosenttia äideistä täysimettää 4 kuukauden ikään saakka. Imettämisen pidentäminen parantaisi erilaisia terveysennusteita myöhemmin elämässä.

    Olisikohan niin, että synnytysvalmennuksien alasajo ja neuvolatoiminnan heikentyminen on vähentänyt terveyden edistämistä tällä saralla ja siten imetystä? Ainakin minä näkisin tärkeäksi, että imetystä lisättäisiin, mutta miehenä koen vähän vaikeaksi kirjoittaa asiasta vakuuttavasti, koska omakohtaista imetyskokemusta ei ole (vaikka olenkin seurannut lasteni pitkäaikaista imetystä sivusta).

    Ajatuksia tästä, Sanna?

    VastaaPoista
  2. Tämä oli tärkeä ja ajankohtainen aihe Juhana! Nyt muuten vietään pohjoismaista imetysviikkoa, tiesittekö?(katso THL:n tiedote: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=26931).

    Ehkä on juuri niin, että asiasta tarvittaisiinkin lisää miehisiä kannanottoja. Imetys on naisten keskuudessa tunteita herättävä asia. Niin tärkeä ja luonnollinen asia kuin imetys onkin, syystä tai toisesta imettämättä jättävät äidit kokevat imetysmyönteisen puheen helposti itseään syyllistävänä. Ehkä miehiset kommentit voisivat olla asian suhteen neutraalimpia?

    Imetyksen yleisyys ei Suomessa tosiaan yllä suositellulle tasolle (täysimetystä 6kk ikään asti, osittaista imetystä vuoden ikään asti tai kauemminkin). Imetyksen yleisyys on kuitenkin kokentunut selvästi pohjavuosista, joita elettiin 70-luvulla. Muutama vuosi sitten THL:n kokoama asiantuntijatyöryhmä julkaisi aiheesta myös imetyksen edistämisen toimintaohjelman (http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/98969f64-05de-41d9-9aa6-7e34d8d6d6ba).

    Nimensä mukaisesti em. ohjelma pyrkii edistämään imetysmyönteisyyttä ja mm. perheille annettavaa imetystukea. Ohjelmassa todetaan, että vastuu ohjelman tavoitteiden ja toimenpide-ehdotusten totettamisesta on päättäjillä ja johtavissa asemissa olevilla viranhaltijoilla. Tämä siis linkittyy myös politiikkaan: me voimme äänestäjinä vaikuttaa siihen, kuinka vahvasti terveyden edistämisen arvoja kannattavia poliitikkoja päättäjiksi valitaan.

    VastaaPoista