Olisi tässä kaikenlaista työhommaa odottamassa, mutta pakko käydä pikaisesti täälläkin ”avautumassa”: Hei oliko rasvasotakeskustelu taas pakko nostaa otsikoihin!? Perhe Sompin kirjako tämän kaiken nyt sitten käynnisti? Olen kovasti miettinyt, että kuka tästä sodankäynnistä lopulta oikein hyötyy? Ainoastaanko ja vain media? Vaiko loppujen lopuksi joku muukin taho? Ei ehkä ainakaan tavallinen ruokakaupassa kävijä ja elintarvikevalintojen tekijä.
Tänään ykkösen aamutv:ssä ryhtyivät jo valmiiksi täysin epätoivoiseen yritykseen eli yrittivät keskusteluttaa noin seitsemässä minuutissa kahta täysin eri tavoin ajattelevaa asiantuntijatahoa siitä, mikä on terveellistä rasvaa. Tässä ei onnistunut edes lähetysajaltaan moninkertainen A-talk –ohjelma viime syksynä. Mikähän mahtoi olla keskustelun journalistinen tavoite? Herättää keskustelua? Hämmentää kuluttajia? Ainakin jälkimmäisessä taisivat onnistua erinomaisesti.
Asia on yksinkertaisesti niin, että pätevää tieteellistä depattia/väittelyä ei saada aikaiseksi aamutv:n ohjelmaformaatin sisällä. Ravitsemuskeskustelun fokuksen tulisi tuontyyppisissä ohjelmissa olla jossain muualla.
Lisäksi, ihmettelen sitäkin, miksi taas ollaan nostattamassa juuri VOIsotaa? Miksei keskustella laajemmin siitä, minkälaista ruokavaliota esimerkiksi perhe Somppi tai jokin muu taho on suosittelemassa? Ajatellaanko, että juuri voikysymykseen saadaan sopivasti kärjekkäitä vastakkaisia näkemyksiä? Niin, ja kulttuurihistoriallisista syistä voi tuntuu olevan lähellä meidän suomalaisten sydäntä, saadaan siis aikaan riittävästi tunteenpurkauksia.
Itse näen asian niin, että täydellinen keskittyminen voihin sysää syrjään paljon keskeisiä ravitsemukseen liittyviä tekijöitä. Se myös hämärtää sen tosiasian, että ruokavalion terveellisyyttä tulisi aina arvioida kokonaisuuden kautta. Mitään yksittäistä elintarviketta en lähtisi julistamaan kovin terveelliseksi tai epäterveelliseksi.
Eikö ketään muuta uuvuta tämä jatkuva sodankäynti?
Ps. Vielä siitä voista. Ei kai mikään taho ole kokonaan voin käyttöä kieltämässä? Maltillisella voinkäytöllä voidaan koostaan hyvinkin terveellinen ruokavalio, kunhan muistetaan käyttää myös kasviöljyjä ja kalaa. Ihmettelen myös kovasti sitä, missä ovat todelliset perustelut väitteille voin itsenäisistä terveysvaikutuksista.
Hyviä pointteja. Vähän sellainen olo, että TV:ssä ei voida käsitellä syvällisiä tieteellisiä aiheita kuin tutkivan journalismin otteella. BBC näitä tuottaa, Suomessa eipä taida näihin resurssit riittää.
VastaaPoistaVoin "pois ottamiseen" taitaa liittyä joku kansallinen trauma, niin kuin Anja Nysten joskus asian ilmaisi. Se meiltä aikanaan vietiin ja se me halutaan takaisin - muusta välittämättä!
Vastaus kysymykseesi: kyllä uuvuttaa. Ja tehdäänhän tätä median ehdoilla. Luodaan ääripäitä ja populisteille annetaan ääni, koska niin saadaan seuraajia.
Jottei tulisi liian kielteinen kuva, on lisättävä, että kyllä näillä keskusteluilla on ollut suuressa kuvassa myös myönteisiä vaikutuksia. Veikkaisin (siis veikkaisin) että monilla ihmisillä on kuitenkin nyt rennompi ote syömiseen. Vaikka väitteet ovat välillä järkyttävän paljon väärässä, niin Suomessa tuntuu olevan tarvetta jonkinlaiselle vapautusliikkeelle.
Mulle tulee heti mieleen jatkokysymyksiä. Mistähän ihmiset on vapautunut? Jos turhasta syömiseen liittyvästä syyllisyydestä, niin erinomaista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ilmassa on myös vapautumiselle vastakkaista suuntausta, siis kovin tiukan ja rajoitetun ruokavalion noudattamista.
VastaaPoistaNo, jokatapauksessa jokin ajatuksessa syömisen vapautumisesta miellyttää. Syöminen on parhaimmillaan mukavaa itsensä voimaannuttamista.
Niin, ja toinen kysymys on että mistä ihmisten (pohjaton) syömissyyllisyys kumpuaa ja vielä tärkeämpää, miten sitä voitaisiin oikeasti vähentää.
VastaaPoistaNo joo, ehkä toi mun vapautumisajatus on aika some-henkinen ja idealistinen ja pätee huonommin koko väestöön. Ajattelen vain sitä, etteivät ihmiset halua ottaa terveellistä syömistä ulkoapäin annettuina ohjeistuksina ja suosituksina. Tällainen tapa toimia voi tietysti ohjata pahasti metsään. Mutta toisaalta auktoriteettien sijaan halutaan luottaa omaan ja oman yhteisön ajatteluun - ja toivottavasti pohtia sitä myös asiantuntijoiden kanssa tasavertaisemmin.
VastaaPoistaPaljon näkee sellaista liikehdintää, että eka on auktoriteetteja/asiantuntijoita haukkuvia äärimielipiteitä ja sitten pikku hiljaa tullaan lähemmäksi ja suhteellistetaan omaa ajattelua ja arvostetaan asiantuntijoita. Ehkä tää on kohtuu marginaaliporukkaa - en tiedä kuvaako laajemminkin suomalaisia - mutta tällaiseen ilmiöön sitä törmää ainakin Y-sukupolvessa.
Ehkä sillä voikeskustelulla on sellaista symboliarvoa, että päätänkö minä vai etäiset auktoriteetit lautaseni koostumuksesta? Sillä jännitteellä pelataan, se jännite tulee aina olemaan ja siksi tällä mediahötöllä on joku syvempikin arvo. Minun on vain vaikea uskoa, etteikö median ja ihmisten kiinnostuksella aiheeseen olisi jotain syvällisempiäkin selityksiä kuin esim. suuret seuraajaluvut.
Ravitsemusalan asiantuntijuus on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen asia. Koska kaikki syömme, on meillä kaikilla paljonkin käytännön asiantuntijuutta ravitsemusasioista. Miten sitten ammatillinen asiantuntijuus eroaa tästä käytännön asiantuntijuudesta? Asian tekee mutkikkaaksi se, että kuka tahansa voi ryhtyä myös ammatilliseksi ravitsemsasiantuntijaksi ja tehdä tätä hyvinkin erilaisella koulutus/työ/motiivitaustalla.
VastaaPoistaLaajasti terveys- ja hyvinvointialan asiantuntijakulttuurissa on viime vuosina/vuosikymmeninä tapahtunut myönteistä muutosta siihen suuntaan, että asiantuntijan rooli ei enää ole kertoa miten miden on tehtävä vaan ennemminkin muokata muutoksesta realistisempi ja sparrata sen totettamisessa. Toki edelleenkin on sellaisia asiantuntijatehtäviä, joissa ensin tutkitaan asian tila ja sitten annetaan jotain suosituksia, vaikkapa tutkitaan kalojen raskasmetallipitoisuuksia ja sitten annetaan syöntisuosituksia.
Loppuviimeksi jokainen päättää aina itse oman lautasensa koostuksen. Näin se on nyt ja näin se on itse asiassa ollut aikaisemminkin. Erilaisten asiantuntijatahojen kritisointi on kuitenkin nykyään selvästi yleisempää ja voimakkaampaa kuin ennen. Toisaalta ihmisillä näyttää edelleen olevan halua seurata hyvinkin tarkasti erilaisia ravitsemusguruja ja heidän ohjeistuksiaan syömisestä. Onko ilmiö jotenkin polarisoitunut? Vai onko vain vaihdettu asiantuntijatahoa johon luotetaan?
Mitä median rooliin tulee, niin pitäisikö jonkun kanavan/tuotantoyhtiön kehittää sellainen tosi-tv-formaatti, jossa pudotetaankin vaihteeksi asiantuntijoita, ei heidän sparraamiaan painonpudottajia tms.? Kymmenen ravitsemusasiantuntijaa suljetaan leiriolosuhteisiin ja joka viikko katsojat saavat äänestää ulos sen joka vähiten miellyttää. Vai joko tällainen formaatti on kehitteillä?
Reps, ton ehdottamasi ohjelmaformaatin haluaisin nähdä :) Mutta en olla mukana.
VastaaPoistaMitä tulee pohdintaanne, niin täysin mutuna tiivistäisin omat ajatukseni patoumista siihen, että takana on kuitenkin muutama vuosikymmen (80-90-luvut ja ehkä osin 2000:kin) aika tiukkaa ja tiettyjä asioita poissulkenutta ruokavalio-ohjeistusta, jonka aiheuttamat turhaumat tässä purkautuu ulos jo varmaan toista vuosikymmentään. Minusta se näkyy siinä, että kritisoijat ovat pääosin vanhempaa sukupolvea ja aika usein kritisoivat syömisohjeissa ilmiöitä, jotka olivat tuolloin yleisiä mutta eipä niitä paljoa enää näy. Mutta silti voissa etenkin ja eläinrasvassa on jotain ylimääräistä tunnelatausta - esimerkiksi suolasta ei kukaan jaksa kauheasti valitella vaikka siinä vasta minusta tiukkoja ohjeistuksia onkin ollut ja löytyisi myös tutkimusta siihen, että toisenlaisiakin keinoja on.
En siis oikein näe että tämä liittyisi auktoriteetteihin sinällään tai johonkin isompaan kulttuurisen muutokseen. Ortopedit on edelleen yhtä arvossa kuin ennenkin ja ravitsemusgururuille on edelleen kysyntää toisissa mielipiteissä.
Naapurinani on juutalainen perhe, joka avaa minulle näkökulmaa elämään kun ruokailu on selvästi osa uskontoa; kylään tullut isoäiti kun ei perjantaisin kokannut eikä kulkenut autolla. Paastosi mielummin kuin söi lähimmän grilliravintolan "puhdistamatonta" ruokaa. Suomessa ainakin otsikoidaan paljon kirkosta eroamisia. Milloinkahan ruokavaliorekisteri perustetaan, ev. lut / vegaani / fleksi / ortodoksi / paleo / thl / muu, raksi ruutuun... Nyt tuntuu et kansanravitsemusta ymmärtääkseen tarvitsis teologiasta peruskurssit hahmottaakseen uskon-aihetta.
VastaaPoistaNiinpä Maarit; ravitsemus on paitsi fysiologiaa myös käyttäytymistä. Ja jälkimmäinen vahvasti kulttuuris-uskonnollis-yhteiskunnallinen ilmiö. Siksi kai tää on niin mielenkiintoista.
VastaaPoistaViimeksi tänään törmäsin työn parissa henkilöihin jotka olivat löytäneet ravitsemuksen oikean opin ja gurun, siis Totuuden isolla teellä. Dialogin vieminen tällaisessa asetelmassa tuntuu kovin vaikealta. Asetelmaan syntyy heti jännite: X oikeassa, Y väärässä, vaikka todellisuudessa monista asioista ollaan samaa mieltä ja niistä lopuistakin voitaisiin käydä molempia osapuolia hyödyttävää dialogia.
Minusta kaikessa rasvakeskustelussa on se ongelma, että tutkimukset pitäisi tunte sika hyvin, jotta niistä voisi oikeasti väitellä. Lisäksi kuulijoiden pitäisi oikeasti ymmärtää mitä väittelijät nyt keskenään puhuvat. Ymmärtää samaa kieltä. Ei taida onnistua koko kansan televisiossa. Sellainen tuntuma mulla vain on, että totuus rasva-asioissa on jossakin siellä virallistahojen ja Sompin välimaastossa. Ostin muuten tuon Sompin kirjan, ja ehkäpä käyn sitä läpi joskus tarkemmin.
VastaaPoistaMutta tärkeimmällä asialla aloitit: kaikki tämä rasvaan käytetty aika on ollut vuosikymmenet pois muusta tärkeästä ravitsemusnäkökulmasta. Siitäkin huollimatta moni asia on mennyt eteenpäin. THL:n mukaan olemme lisäänneet kasvisten käyttöä kolminkertaiseksi sitten 1970 -luvun ja nelinkertaistaneet hedelmien syönnin 1950-1990 välisenä aikana (Männistö et al. 2010) mutta se ei kuulemma selitä meidän parantanutta sydänterveyttä juurikaan, vaan kyse on tyydyttyneen rasvan määrän vähentymisestä (Valsta et al 2010). Näin on.
Eikö se kuitenkin toisaalta ole positiivista, että ruoka ja ruokavaliot herättävät keskustelua ja mielenkiintoa. Tässä maassa kuitenkin kun tuo ylipaino ja siihen liittyvät ongelmat/sairaudet alkavat olemaan pelottavan yleisiä. Ehkä se herättää myös halua kokeilla jotain muuta vaihtoehtoa ja sitä kautta löytämään itselleen sen tasapainoisen ruokavalion?
VastaaPoistaKyllä, "Anonyymi", olen kanssasi jossain määrin samaa mieltä siitä, että kiinnostuksen herääminen oman terveyden hoitamiseen on sinänsä positiivista. Sitä tietysti voi miettiä (ja tulee nykyään usein miettineeksi), että mihin saakka voi edetä "Hyvä tarkoitus pyhittää kaikki keinot" -tiellä.
VastaaPoista