maanantai 12. syyskuuta 2011

Lasten (ja aikuistenkin) makuun

Selailin viime viikolla ison kauppaketjun mainoslehtistä, jossa mainostettiin paitsi kaupan järjestämiä lastenpäiviä myös kaikenlaisia lapsille suunnattuja tuoteita. Tarjolla oli leluja, kenkiä, vaatteita, astioita, hammastahnaa ja dvd-elokuvia, muun muassa. Mainoslehtisen loppupäässä oli sitten niitä elintarvikkeitakin. Tällä kertaa ihan oma sivu oli varattu myös varsinaisen kohderyhmän tuotteille. "Lasten makuun" siis, kuten sivu oli otsikoitu. Tätä sivua pysähdyin tuijottamaan pidemmäksi aikaa. Havahduin nimittäin siihen, että sivun tarjoustuotteista lähes kaikki olivat niitä vähemmän ravitsevia vaihtoehtoja. Joukossa oli vanukkaita, mehujuomia, karkkeja, sipsejä, jäätelöä, limsaa, hampurilaisia ja hod dogeja. Terveellisinä vaihtoehtoina mukaan olivat päässeet oikeastaan vain täysksylitolipurkat!

Eihän kauppaketjuilla toki ole minkäänlaisia velvoitteita ottaa tarjous- ja mainostuotteiksi muita kuin niitä takuuvarmoja herkkuja, joita suurin osa lapsista syö joka tapauksessa. Sama lasten makunystyröiden kehityskelpoisuuden aliarvioiminen tuntuu kuitenkin vaivaavan yleisemminkin. Miksi esimerkiksi ravintoloissa lastenannoksina on useimmiten tarjolla hampurilainen-ransakalaiset-nakit-lihapullayhdistelmiä?

Samoin olen ihmetellyt myös sitä, miksi lapsiperheelle tuntuu olevan niin vaikea löytää sopivaa ruokapaikkaa ulkonasyömiseen. Ainakin, jos lapset satttuvat olemaan touhukasta sorttia eivätkä jaksa istua kovin pitkään paikoillaan oman annoksensa syötyään. Miksi sellaisia ravintoloita on niin vaikea löytää, joissa ruoka olisi laadukasta, hyvää, jopa vähän yllätyksellistä ja jossa tunnelma olisi kuitenkin leppoisa, lapsiperheetkin hyväksyvä. Bonuksena ja aterioinnin sujuvuuden takaajana olisi tällaisessa ravintolassa myös hyvä leikkitila sijoitettuna niiin, että ateriaansa jatkavat vanhemmat voisivat ruokailla rauhassa loppuun samalla kun seuraavat jälkikasvun telmimistä touhunurkkauksessa. Vai olenko kulkenut laput silmillä, onko tällaisia ravintoloita jo olemassa? Jos on, niin kertokaa ihmeessä että missä?!

2 kommenttia:

  1. Suljetun FB-sivun puolella aihe herätti vilkasta keskustelua. Lapsiperheitä hyvin huomioivia tilaratkaisuja todettiin löytyvän lähinnä Rosso- ja ABC-ketjuista ja ihan eri puolilla Suomea. Paikallisia erikoisuuksia tai varsinaista gourmetruokailua ei näihin konsepteihin ole kuitenkaan yhdistetty. Olisko tässä markkinarakoa?

    VastaaPoista
  2. http://articles.orlandosentinel.com/2011-09-21/business/os-healthy-kids-meals-20110921_1_darden-restaurants-rick-van-warner-bahama-breeze

    Artikkeli kertoo miten usassa lasten ruokia ruvetaan muokkaamaan terveelliksi, koska perheet syövät useammin ravintolassa mikäli lapsillekin löytyy terveellinen vaihtoehto.

    VastaaPoista