tiistai 27. maaliskuuta 2012

Ravitsemussuositukset - kätyreiden propagandaa?

FB:n puolella lähti käyntiin keskustelu liittyen ravitsemussuosituksiin. Päädyin kirjoittamaan aiheesta tänne kyllästyttyäni (jälleen) kirjoittamaan kommentteja pieniin puhekuplalaatikoihin.  


Valtion ravitsemusneuvottelukunnan laatimat ravitsemussuositukset ovat viime aikoina saaneet osakseen paljonkin kritiikkiä. On keskusteltu mm. niiden poliittisesti luonteesta. Neuvottelukunnassahan istuu myös maatalouden, elintarviketeollisuuden ja kaupan edustajia (Neuvottelukunnan kokopano löytyy netistä). Ovatko suositukset vain maatalouden ja elintarviketeollisuuden etuja ajavien tahojen pamfletti, jolla ei ole mitään tekemistä ruoan terveysvaikutusten kanssa? Pitäisikö suositukset laatia tieteentekijöiden toimesta, mieluusti vielä ravitsemustieteestä irrallaan olevien luonnontieteilijöiden työnä, (meillä) ravitsemustieteilijöillä kun on niin vahvat sidokset elintarvike- ja lääketeollisuuden suuntaan?


Tehtäköön se nyt heti aluksi selväksi, että itse en kyllä osaa yhtyä edellä kuvattuun kritiikkiin juuri lainkaan. Miksi?
 

Ensinnäkin siksi, että minusta on ravitsemussuositusten luonne huomioiden on pelkästään hyvä, että niitä on valmistelemassa laajapohjainen joukko eri tahojen edustajia. Koulutukseltaan itse asiassa moni heistä on ravitsemustieteilijä, joten taitoa tulkita sekä ravitsemustieteellistä tutkimusta että käytännön ilmiöitä on läsnä. Kannattaa huomioida, että edustettuina on teollisuuden (huom. lääketeollisuuden edustajaa ei ole paikalla J) ja kaupan lisäksi mm. tutkimuslaitoksia, ministeriöitä sekä kuluttaja- ja potilasjärjestöjä. Sidonnaisuuksia on toki aina olemassa, mutta olennaista on tehdä ne näkyviksi ja tarpeen tullen jäävätä itsensä päätöksenteosta. Itse en tunne (itseni mukaan lukien) yhtään ravitsemustieteilijää, joka olisi päässyt rikastumaan teollisuuden ja maataloustuottajien maksamilla kätyrirahoilla. Tai edes päässyt niiden siivittämänä tehostamaan D-vitamiinin saantiaan talvikuukausiksi etelän aurinkoon.

 Toiseksi, mikä on ravitsemussuositusten perimmäisenä tavoitteena? Antaa kansanravitsemukselliset tavoitteet, joita kohti kulkemalla suomalaisten ravitsemustila ja terveys kohenee. Ravitsemussuositukset eivät siis voi olla täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä ajatellaan terveyttä edistävästä ravitsemuksesta. Toisaalta suositustekstissä itsessään todetaan, että ne soveltuvat ainoastaan varauksella yksilöiden ravitsemusohjaukseen. No mitä tämä sitten tarkoittaa? Muun muassa sitä, että suosituksissa asetetut tavoitteet soveltuvat väestön ravitsemuksen arviointiin ja yleisiksi ohjeiksi ravitsemuksen kehittämisestä, mutta että yksilötasolla pitää huomioida aina kunkin tausta ja lähtökohdat erikseen. Esimerkiksi monet sairaudet voivat vaikuttaa siihen, että syömistä ei ole mielekästä lähteä tarkastelemaan yleisten suositusten avulla. Jos elämäntilanne on vaikea ja voimavaroja vähän, voivat suositusten tavoitteet olla aivan liian epärealistisia. Oman ryhmänsä muodostanevat myös he, joilla on motivaatiota ja intressejä lähteä fiilaamaan ravitsemustaan vielä tarkemmin kuin mitä suosituksissa ohjataan. Eri asia on sitten se, kuinka paljon hyötyjä tällaisella tarkemmalla fiilaamisella voidaan saavuttaa. Veikkaukseni on, että väestötasolla hyötyjä ei ole, mutta toki joidenkin yksilöiden kannalta hyötyjä voi ollakin. Joskin myös haittoja.

Koska suositusten taustalla on nimenomaan pyrkimys kansanravitsemuksen parantamiseen, minusta on siis vain hyvä asia että mukana on laaja edustus eri toimijatahoilta. Nostan monessa mielessä hattua suomalaiselle elintarviketeollisuudelle siitä, että se on lähtenyt mukaan kehittämään tuotteitaan myös terveysnäkökohdat huomioiden. Tästä esimerkeiksi käyvät vaikkapa tuotteet joissa suolan ja sokerin määrää on lähdetty vähentämään. On myös hienoa, että suosituksia laadittaessa kuullaan esimerkiksi joukkoruokailusta vastaavia tahoja. Koko kansan suositusten on oltava realistisia ja saavutettavissa olevia. Mitä oikeasti teemme suosituksilla, joita suurin osa ei voi saavuttaa?

Vielä lopuksi yksi seikka suositusten taustasta. Suomalaiset ravitsemussuosituksethan perustuvat pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin. Parhaillaan on käynnissä näiden PM suositusten uudistamistyö. Tämä on tarkoittanut sitä, että kaikista Pohjoismaista koottu tieteellinen asiantuntijaryhmä lukuisine alaryhmineen on käynyt läpi tuhansia ravintoon ja terveyteen liittyviä tutkimuksia, arvioinut niiden antamaa näyttöä ja pohtinut miten tämänäyttö käännetään suosituksen kielelle. Suomalaisten ravitsemussuositusten työstäminen alkaa pohjoismaisten suositusten julkaisemisen jälkeen. Silloin Valtion ravitsemusneuvottelukunta pohtii suositusten soveltamista meidän olosuhteisiimme ja haasteisiimme sopivaksi.

20 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu ja asiallinen teksti sinulta, Sanna. Olen joiltain osin samaa mieltä. On ensiarvoisen tärkeää ja arvostettavaa, että lautasmallin ja muiden terveysohjeistusten takana on laaja kirjo ihmisiä ravitsemuksen eri osa-alueilta. Näin mukaan saadaan useita eri tutkimustuloksia, näyttöä siitä, mikä on todella terveellistä ja voidaan luoda yhtenevä kuva siitä, mitä asioita kannattaa alkaa edistää ja suositella koko kansan mittakaavassa. Mutta mutta; jos suurin osa päättäjäkunnasta koostuu yritysjohtajista, onhan se selvää, mitä asioita he ajavat ja millaisia tutkimustuloksia haluavat tuoda esille.

    Leipäteollisuuden väki puolustaa kuitujen ja viljatuotteiden merkitystä henkeen ja vereen siinä missä maidon tuottajat vakuuttelevat maidon terveyshyödyistä suuntaan ja toiseen. Koska porukka ei halua joutua kärhämään keskenään, luodaan lopullinen suositus, johon sisältyy vähän kaikkea jokaiselta osa-alueelta ;) Eikä kukaan tietenkään tuo esille niitä kääntöpuolia; esim. edellämainittujen elintarvikkeiden haittoja etenkin tietyllä tavalla valmistettuina (prosessoidut maitotuotteet, valkaistut viljat jne.) Mielestäni nykyisissä ravitsemussuosituksissa on kyseessä jonkinasteinen kompromissi: vähän kaikkea, jotta ajetaan kaikkien etuja.

    En ole lautasmallia vastaan, mutten täysin puolestakaan. Esim. Antti Heikkilällä on niin vahvaa näyttöä ja painavaa sanottavaa viljojen sisältämien proteiinien terveyshaitoista ja rasvattomiksi prosessoitujen tuotteiden haitallisuudesta, että nämä asiat pitäisi ehdottomasti nostaa kissoiksi pöydille myös lautasmalli-lautakunnassa. Gluteenin ja lektiinin haitallisuudesta on niin vahvoja todisteita, että mielestäni näiden tuotteiden osuus lautasmallista olisi syytä kutistaa nykyistä pienemmäksi. (puhumattakaan Britanniasta, jossa niiden osuutta ollaan kasvattamassa entisestään: "Base all your meals on starchy foods" -->kuuluu täkäläisen lautasmallin alaotsikko)

    Kiinnostuksella jään odottamaan Pohjoismaisen lautasmallin kehitystä ja lopputulosta. Uskon, että siinä saatetaan päästä jopa tyydyttäviin, jos ei erinomaisiin tuloksiin, kun asioita todella tarkastellaan kansanterveyden kannalta ja rinnastetaan kuuluisaan Välimeren malliin. Jospa meikäläisetkin saataisiin kuluttamaan oliiviöljyä ja voita kasviöljyjen ja margariinien sijaan, nauttimaan kotimaista kalaa muutamana päivänä viikossa ja puputtamaan marjoja ja pähkinöitä välipalaksi. :) Siinä olisi jo oivallinen alku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan sanonnan mukaan joukossa tyhmyys tiivistyy. Ravitsemussuositusten kohdalla luotan kuitenkin mieluummin asiantuntijaryhmän, en yksittäisen henkilön johtopäätöksiin. Toki eri lähtökohdista tulevien tahojen yhteispähkäilyn tuloksena on jossain määrin varmasti myös kompromisseja. Näkisin kuitenkin, että yksittäisen tyypin ajatteluun perustuvassa ajattelussa on vielä suurimpia riskejä metsään menemisestä, kun ei ole muita ympärillä haastamassa ajattelua ja tekemässä tarvittavia korjausliikkeitä. Ravitsemustieteeseen nojautuvat vastaukset kun harvoin ovat täysin kristallinkirkkaita ja yksioikoisia.

      Sellainen täsmennys vielä, että ravitsemusneuvottelukunnassa ei istu suurta joukkoa yritysjohtajia. Elintarviketeollisuutta (jos tähän viittasit) edustaa yksi, elintarviketeollisuusliiton edustaja. Tulkitsen tätä niin, että kaikki elintarviketeollisuuden alat ovat tasapuolisesti silloin edustettuina (yhtä lailla vilja kuin liha, voi kuin margariini).

      Ravitsemuskysymyksissä on usein löydettävä tasapaino. Yksittäinen ruoka-aine ei sinänsä ole terveellinen tai epäterveellinen. Porkkanoitakin voi syödä liikaa. Tärkeää on punnita hyötyjä ja haittoja samanaikaisesti. Muun muassa kalan kohdalla on nykytiedon valossa selvää, että sen hyödyt (rasvat, proteiinit) painat vaakakupissa enemmän kuin haitat (mahdollinen vierasainekuormitus). Jonkun ruoka-aineen täydelliselle, koko kansaa koskevalle käyttökiellolle pitää kyllä olla tosi hyvät perusteet!

      Poista
    2. Tasapaino on tietenkin kaiken a ja o. Ääripäihin ei voida kallistua kun kyseessä on koko kansan terveys, eikä vanhoja suosituksia voida kerta rysäyksellä lähteä kääntämään nurin niskoin. Olet myös oikeassa siinä, että Ravitsemusneuvottelukunnan täytyy ehdottomasti koostua eri alojen asiantuntijoista ja ihmisistä, joilla on tutkimustietoja eri ravintoaineiden terveysvaikutuksista. Teoriassa näin, mutta käytäntö ei välttämättä toteudu aivan ihanteellisella tavalla. Antti Heikkilä kertoo kirjassaan (Diabeteksen hoito ruokavaliolla), että ko.lautakunnassa ei ole yhtäkään ihmisen anatomian ja fysiologian asiantuntijaa. Tämä on mielestäni todella hälyyttävää.

      Ravitsemusneuvottelukunnassa ei ole ihmistä, joka todella tietäisi ihan solutasolla, mitä ihmisen kehossa tapahtuu tiettyjen ruoka-aineiden yhteisvaikutuksesta ja miten eri kemikaalit, lisäaineet, rasvat (tai rasvoja korvaavat aineet), hiilihydraattien eri muodot jne. käyttäytyvät elimistössä. Sinne tarvittaisiin todella kliinisen lääketieteen asiantuntija pistämään painava sanansa muun keskustelun päälle.

      Olisi todella kiinnostavaa tietää kaikki ne tutkimukset, jotka ravitsemussuosituksia suunniteltaessa nostetaan kissoiksi pöydille ja mille annetaan suurinta painoarvoa. Olisin erityisen huolissani, mikäli pääpaino olisi juuri elintarviketeollisuuden teettämillä tutkimuksilla; Valion teettämät maitotutkimukset (esim. rasvattomien maitotuotteiden näennäisistä terveyshyödyistä), Vaasan teettämät viljatutkimukset (tulos; viljat ovat silkkaa superfoodia) tai Saarioisten tutkimukset valmisruokien lisäaineista (Tulos tyyliin: "Natriumglutamaatti on vaaraton aine.") Ko.keskusteluissa olisi tärkeää nostaa esille puolueettomia, maailmanlaajuisia tutkimuksia, joissa on huomioitu monia eri vaikuttavia tekijöitä ja kymmentä henkeä laajempia ihmisryhmiä ;)

      Asia on kinkkinen, mutta ensiarvoisen tärkeä. Nykyiset suositukset on kuitenkin syytä pistää kysymysmerkin alle ja pikaiseen päivitykseen.

      Poista
    3. Suomalaiset ravitsemussuositusten ehteydessä pitää muistaa myös se, että ne pohjautuvat sille työlle jota on ensin tehty pohjoismaisten ravitsemussuositusten parissa. Pohjoismaiset suositukset laaditaan pohjoismaisten ravitsemustieteen asiantuntijoiden työryhmätyöskentelyn tuloksena, mukana monia ravitsemusfysiologian asiantuntijoita. Lisää tietoa pohjoismaisista suosituksista, työryhmien jäsenistä ja heidän sidonnaisuuksistaan löytyy nettisivulta www.nnr5.org.

      Pohjoismainen ryhmä (tai oikeastaan ryhmät, päätyöryhmän lisäksi työssä on mukana useita erityisryhmiä, joissa tietyn erityisaiheen asiantuntijat kokoontuvat)käy laajasti läpi uusinta tieteellistä kirjallisuutta. Mukaan ei todellakaan oteta vain tiettyjä elintarviketeollisuuden rahoittamia tutkimuksia! Päin vastoin, tällaiset tutkimuksethan muodostavat lopulta aika pinen osan julkaistuista tutkimuksista. Tutkimusten laatua arvioidaan tieteellisin kriteerein.Pelkkä lopputulos ei siis ratkaise, vaan myös se miten siihen on päädytty.

      Suomalaiset ravitsemussuositukset ovat sitten pohjoismaisten suositusten sovittamista suomalaiseen ravitsemustilanteeseen ja ruokakulttuuriin sopiviksi. Varsinaisia ravintoaineikohtaisia saantisuosistuksia ei tässä vaiheessa juurikaan muuteta eikä ravitsemusfysisologiaa lähdetä päivittämään, kyse on enemmän kansallisista, kulttuurisista ja myös osin (ravitsemus)poliittisista painotuksista. Mutta ravitsemuspolitiikan keskiössä on kansanterveyden edistäminen, joten eivät keskeiset johtopäätökset ja suositukset voi olla ristiriidassa terveysnäkökulmien kanssa.

      Suositusten yksi ongelma on toki siinä, että siinä yritetään antaa kaikille sopivia ohjeista terveellisestä syömisestä. Kaikkia yksityiskohtia, tarpeita, sairauksia yms. ei voida aina ottaa huomioon. Maailmalla ja Suomessakin on tällä hetkellä niin tutkimus- kuin suosituspuolellakin vahva painotus ruoka- ja ruokavalionäkökulmaan. Voidaan kysyä mitä yksittäinen kuluttaja tekee ravintoainetason suosituksilla, hänhän ostaa itselleen ja perheelleen ruokia, ei ravintoaineita. Ravintoainetason suositukset on käyttökelpoisa tutkimustyössä, joukkoruokailun suunnittelussa yms.

      Poista
  2. Muistelen Fogelholminkin tunnustaneen jossain, että viralliset ravitsemussuositukset laahaavat 5-15 vuotta tutkimusnäytön perässä. Ravitsemussuositusten uudistamiseen on siis sisäänrakennettu jähmeyttä.

    Toinen ongelma piilee näyttövaatimuksissa. Nykyisten ravitsemussuositusten eri osatekijöiden hyödyistä ei ole RCT-tasoista näyttöä juuri mistään asiasta. Jostain syystä on kuitenkin niin, että kun on kysymys suositusten muuttamisesta, RCT-tasoista näyttöä vaaditaan. Se on epäloogista. Hyvänä esimerkkinä tästä on vaikkapa D-vitamiini, jota on tutkittu tuhansissa tutkimuksissa, mutta suositusten valmistelijat vain jäykästi verhoutuvat sen taakse, että RCT-tyyppisiä annos-vastetutkimuksia ei ole.

    Eräät huippuravitsemustieteilijät ovat viime vuosina kritisoineet yksipuolista tukeutumista RCT-tutkimuksiin. Eräänä keskeisenä perusteena heillä on ollut se, että tieteellistä näyttöä koskevat kriteerit vaatimuksineen RCT-tutkimuksista on yritetty lainata ravitsemustieteeseen suoraan lääketutkimuksista, vaikka ravitsemustieteessä näiden tutkimusten soveltamiseen liittyy todella paljon ongelmia ja suoranaisia esteitä.

    Ratkaisuna näen sen, että ravitsemussuosituksia laativissa työryhmissä pitäisi löysät pipoa. Täytyisi olla rohkeutta ja näkemystä uudistaa ravitsemussuosituksia myös muihin tutkimustyyppeihin tukeutuen (kohorttitutkimukset + kokeelliset tutkimukset yhdessä). Näin tunnustettaisiin käytännössä ravitsemustieteen ei-eksakti luonne, minkä vuoksi tarvitaan myös tutkimusten valistunutta tulkintaa. Tätä valistunutta tulkintaa esim. Harvardin tutkijat ovat pitkään harjoittaneet. Jos toimittaisiin tällä ehdottamallani tavalla, ravitsemussuositukset eivät laahaisi niin paljon perässä, ja ravitsemustieteellistä näyttöä kyettäisiin ottamaan huomioon monipuolisemmin.

    * * *

    Käytännössä olen sitä mieltä, että viralliset ravitsemussuositukset eivät ole hirveän huonoja. Kuitenkin esim. hiilihydraattien laatuun ei oteta riittävän selvästi kantaa. Proteiinilähteiden terveellisyydessä on eroja, mikä pitäisi tunnustaa. Pähkinöiden terveellisyys pitäisi tuoda vahvasti esille - siitä on näyttöä. Lisäksi C-, D- ja K-vitamiinien osalta suositusmäärät laahaavat pahasti jäljessä (K-vitamiinin osalta suositusta ei itse asiassa edes ole, mikä on häpeä).
    VastaaPoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jähmeyttä ja hitautta toki on. Yhteiskuntamme ja tiedon leviämisen alati kiihtyvään nopeuteen verrattuna suositusprosessi todella voi näyttää kankealta. Toisaalta siitä voi myös olla etuja: ei ainakaan lähtetä hötkyilemään liian nopeasti johonkin väärään suuntaan.

      Hauskaa kun joku ehdottaa suositustyöryhmälle pipon löysyttämistä :-). Kritiikissä kun on tuotu paljon myös vastakkaista, siis että pipoa pitäisi kiristää (= suositukset on nyt liian "löysät")

      Toki suositustyöryhmät käyttävät työnsä tukena kaikenlaisia tutkimusasetelmia. Siitä ei päästä mihinkään, että näytönasteluokituksessa RCT-tutkimuksia arvostetaan edelleen enemmän kuin muita asetelmia. Ja vielä niin että vasteena ovat päätetapahtumat eli sairaudet/kuolemat, surrokaattimarkkerit ei ole yhtä "arvokas" vaste. On ihan totta että päätetapahtumallinen, monivuotinen RCT on ravitsemuspuolella todella haastavaa toteuttaa, sekä tutkijoiden että tutkittavien näkökulmasta. Mutta, kyllä suositusajattelussa käsittääkseni edelleen lähdetään siitä, että kaikenlaisia tutkimuksia käydään läpi ja vakuuttavinta näyttö on silloin, kun KAIKISSA eri tutkimustyypin tutkimuksissa saadaan pääasiassa samansuuntaisia tuloksia. Näytöt tukevat toinen toistaan. Olisi muuten tosi hienoa saada tänne kommentoimaan joku ravitsemusneuvottelukunnan jäsenistä. Saataisiin ensikäden tietoa toiminnasta :-)!

      Olen Juhana samaa mieltä siitä, että hiilihydrattien laatuasiaa voitaisiin nykyisestä terävöittää, proteiiniasiaa samoin ("uskalletaanko" ottaa vahvemmin kantaa punaisen lihan/lihavalmisteiden käyttöön). Pähkinät voitaisiin todellakin mainita myös, samoin D-vitamiiniasiassa on vielä paljon muutospaineita. Sellainen kutina minulla on, että näissä edellä mainituissa asioissa tullaan muutoksia näkemäänkin. K-vitamiiniasiassa minulla ei ole tällä hetkellä riittävästi asiantuntemusta lähteä arvioimaan tilannetta, myönnän rehellisesti. C-vitamiiniakin mietin: eikö nykyistäkin ehkä vielä runsaampi kasvisten hehkuttaminen tässä mielessä riitä (esim. siirtäminen ne ruokapyramidin alaosaan?)

      Kokonaan oma juttunsa on vielä se, mikä painoarvo on eksakteilla kullekin ravintoainelle annetuilla lukuarvosuosituksilla ja mikä ns. ruoka-ainetason ja ruokavaliomallitason suosituksilla. Kaupassa asioidessa emme tee mitään sillä tiedolla että kuinka monta prosenttia energiasta tulisi saada rasvasta tai kuinka monta milligrammaa C-vitamiinia on hyvä tavoite, sinne riittää ruokatason suositukset. Ravitsemustutkimuksen puolella erilaiset lukuarvot ovat taas käyttökelpoisia.

      Poista
  3. Itse näen niin, että ravitsemussuositukset ovat nimenomaan joukkoruokailun suosituksia ja yksilötasolle niitä joutuu kunkin elämäntilanteen, fyysisen aktiivisuuden ja vaikkapa sairauksien mukaan muokkaamaan. Suomalaiset toki muonivat joukkoruokailuissa melkoisesti, mutta sielläkin on usein mahdollisuus tehdä omaan ruokavalioon, etiikkaan ja etnisyyteen katsoen sopivia valintoja.

    Nää lobbausjutut on kohtalaisen koomisia. Aika moni ruokatrendikirjan kirjoittaja kun on tainut olla tässä se rikastuva osapuoli, sillä ihmisille on helppo myydä, kun ovat herkillä ruokapulmien kanssa. Viittauksena edellä esittämääni kommenttiin tuore uutinen (kirjoitin kommentin ja tsekkasin sen jälkeen samaan aikaan Hesarin latautuneen sivun):
    http://www.hs.fi/ulkomaat/L%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rij%C3%A4rjest%C3%B6t+Karppausguru+Dukanin+ohjeet+vaarallisia/a1305558691131

    Terveisiä töistä, jossa tämän päivän saldona voin vaan taas todeta, että ei ne Heikkilän eikä LCHF opit kaikilla toimi... puuh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas tätä ja Kenellä on vastuu -keskustelua sivuava uutinen HS:ssä!

      Väestö/ryhmätasolle suositukset on esisijaisesti tosiaan laadittu. Toki niistä on usein hyötyä myös yksilötasolla, jos mietitään terveyttä edistävää syömistä ja sairauksien ennaltaehkäisyä yleisesti. Jos on jo olemassa olevaa isompaa terveysongelmaa, tarvitaan usein muita(kin) lähestymistapoja.

      Poista
  4. Ketä ovat ihmiset, joille nämä ravintosuositukset käyvät?

    Minusta nämä suositukset soveltuvat parhaiten "keskiarvoisille" terveille ihmisille, joilla ei ole isompia ongelmia syömisten tai sairauksien kanssa.
    Mutta miten käy, kun saat sairauden takia ravitsemusneuvontaa. Suurella todennäköisyydellä sinulle annetaan juuri näitä suosituksia, joita voi olla hankala noudattaa ja jotka vain pahentavat tilannetta.

    Virallisille koulutetuille ravitsemusneuvojille pääsevät vain harvat ihmiset. Tyypillisesti neuvoja antavat ruohonjuuritason terveydenhoitajat, lääkärit, martat, naistenlehdet, netti. Ja mitä arvelette, mistä saa ne vanhoillisimmat, virallisimmat ja tiukimmat neuvot ... -paitsi, että aina sanotaan, että kyllä kahvin kanssa saa pullan syödä, ei se ole kiellettyä, kunhan käyttää rasvatonta maitoa...

    Ja jostakin syystä ravitsemussuositukset mielletään tarkoiksi, poikkeamaa sallitaan vain vähärasvaisempaan suuntaan. Jos ilmoitat syöväsi hieman rasvaisempaa ruokaa, niin joku on jo ennustamassa ennenaikaista kuolemaa ja haukkumassa pystyyn.

    Minkälaisia ovat tyypilliset joukkoruokailutuotteet? Miten niihin saadaan makua, jos suola, sokeri ja rasva ovat pannassa. Keinotekoisilla aromeilla ja lisäaineilla?
    Monissa kunnissa on esim. kouluruokailurahat vedetty niin tiukoiksi, että ns. laadukkaita elintarvikkeita (tuoreita salaatteja ja vihanneksia) ei ole vara tarjota riittävästi. Tai ne tarjotaan niin mauttomissa ja kummallisissa muodoissa, että ne jäävät syömättä. Laadukkaat perunat ovat vain haaveita, niiden tilalla syötetään kumiperunoita, jotka kyllä täyttävät "ravitsemukselliset" kriteerit kaikin tavoin (minun puolestani perunat voisi korvata kokonaan joillakin muilla kasviksilla, mutta se on taas kustannuskysymys joukkoruokailuissa).

    Hyvää kevään jatkoa kaikille alan ammattilaisille! Antakaa auringon paistaa ja kevättuulen puhaltaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, nostit esille monta tärkeää asiaa:

      ensinnäkin on ihan totta että liian harva sairastunut pääsee tällä hetkellä terveydenhuollossa laillistetun ravitsemusterapeutin vastaanotolle. Tietenkään kaikkien tautien hoidossa ravitsemusohjaukselle ei ole tarvetta, mutta enemmistö taudeista on sellaisia joissa ravitsemushoito on keskeistä. Tämä jos mikä on poliittinen/taloudellinen kysymys.

      Toinen seikka: terveydenhuollon ammattilaisten ravitsemusopetuksessa ja täydennyskoulutuksessa olisi todellekin kehittämisen paikkaa, varmasti sekä laajuudeltaan että sisällöllisesti. (koulutus)poliittinen ja taloudellinen kysymys sekin.

      Hyvästä ravitsemusohjauksesta: se ei mielestäni koskaan ole liian tiukkaa vaan ennemmin relistista, ohjattavan ovat tavoitteet, resuerssit ja mieltymykset huomioivaa.

      Vähärasvaisuudesta: Minusta olemme (onneksi) siirtymässä pois liiallisesta vähärasvaisuuden korostamisesta. Tutkimusnäyttökin tukee tätä: rasvan kokonaismäärän vähentämisellä ei ole saavutettu sellaisia merkittäviä terveyshyötyjä kuin vielä parikymmentä vuotta sitten uskottiin.

      Kouluruuasta: ehdottomasti kannatan lisäresursseja sille puolelle! Mutta taas: poliittinen ja taloudellinen kysymys ratkaistavaksi. Minusta huonolaatuinen tai selkeästi pahan makuinen ruoka ei voi täyttää ravitsemuksellisen laadun kriteerejä jo ihan pelkästään sen vuoksi, että huono ruoka jää lautasele eikä ravitse siis muuta kuin jätehuoltoa!

      Poista
  5. "..suosituksissa asetetut tavoitteet soveltuvat väestön ravitsemuksen arviointiin ja yleisiksi ohjeiksi ravitsemuksen kehittämisestä, mutta että yksilötasolla pitää huomioida aina kunkin tausta ja lähtökohdat erikseen. Esimerkiksi monet sairaudet voivat vaikuttaa siihen, että syömistä ei ole mielekästä lähteä tarkastelemaan yleisten suositusten avulla."

    Nimenomaan tässä on semmoinen kultajyvä. Itse joudun aika paljon painimaan asian kanssa omassa ammatissani. Hoidan työkseni vanhuksia, jotka ovat kaikista heikoimmassa tilanteessa, eivät mitään aktiivisesti tuolijumppavia tyttökultia vaan oikeasti niitä, jotka kuihtuvat liikunta- ja kommunikaatiokyvyttöminä jo pois tästä maailmasta. Joudun tavan takaa napit vastakkain ruokahuoltomme kanssa. He lukevat laitoshoidettaville vanhuksille tehtyä yleissuositusta kuin vanha vihtahousu raamattua. Mitään palautetta ei oteta vastaan mainitsematta, että ravitsemussuunnittelu noudattaa suositusta ja piste. Itse olen korviani myöten täynnä sitä suositusta! Esimerkiksi vanhusten ruokahalu on jo sinällään niin heikko, että suositusta noudattava suunnittelija on varmasti suunnitellut riittävän energiansaannin päivän mittaan mutta asiakkaat eivät syö puoltakaan suunnitelman mukaisesta määrästä. Erityisruokavalioiden toteuttamisessa käytetään välillä perin mielenkiintoisia ratkaisuja suhteessa siihen, että kaikille pitäisi pystyä takaamaan riittävä ravinnonsaanti. Erityisesti mielestäni proteiinin ja c-vitamiinin osuus jää usein lopulta heikoksi kun ruuan peruspilarit ovat puuro, muusi ja kiisseli. Lisäksi tulevat muut erilliset terveydentiloihin liittyvät ravitsemussuositukset joihin meidän odotetaan tarttuvan, esimerkiksi diabeetikkojen osalta, vaikka tässä puhutaan ihmisistä, joiden eliniän odote on enää pari vuotta. Näiden ihmisten kohdalla elämänlaatu tarkoittaa jo sitä, että saisi edes syödä sitä mistä tykkää ja "terveysterrori" todellisuudessa vain heikentää sitäkin vähää elämänlaatua mitä on jäljellä.
    Kuitenkin ruualla on tässäkin vaiheessa elämää väliä. Nimittäin sillä, että saa riittävästi energiaa, riittävästi valkuaista ja riittävästi vitamiineja siitäkin vähästä mitä saa nieltyä. Imeytyminen on jo heikkoa ja perussairaudet vievät osansa. Esimerkiksi kognitiivisten taitojen heikkenemisen hidastamisessa (dementia) ja haavojen syntymisen ennaltaehkäisyssä ravitsemus olisi ensiarvoisen tärkeä tekijä, enkä ole vakuuttunut, että noudattamalla yleispätevää suositusta pääsemme kovin pitkälle, koska olen sen useiden vuosien aikana itse todistanut läsnäollen. Erityisravintovalmisteet ovat kalliita enkä näe mitään järkeä, että tuhlaamme vähiä taloudellisia resursseja lääketehtaitten ravintokoktaileihin kun voisimme hoitaa asian normaalin ruuan avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos äM tämän tärkeän näkökulman esille nostamisesta!

      Todellakin on niin, että elämän ehtoopuolella ravitsemuskysymyksissä painottuu (tai minusta ainakin tulisi painottua) ruoan merkitys elämänlaadun ylläpitäjänä. Ei silloin enää mietitä vaikutuksia pitkällä tähtäimellä vaan sitä miten mieli ja ruumis pysyy mahdollisimman toimintakykyisenä tänään ja ehkä vielä seuraavallakin viikolla. Ensisijaista on riittävä energian saanti, proteiini ja nautittavuus.

      Ikääntyneille on pari vuotta sitten laadittu omat ravitsemussuositukset, jotka löytyvät myös netistä (www.ravitsemusneuvottelukunta.fi). Näissä suosituksissa on pyritty ottamaan esille nimen omaan ikääntyneiden ravitsemukseen liittyviä erityisiä seikkoja. Suosituksissa on se lähtökohta, että ravitsemuksen kannalta on keskeistä toimintakyky, ei niinkään ikä sinänsä.

      Poista
    2. Hei Sanna,
      mainitsemasi vanhusten suositus on tuttu ja nimenomaan ruokahuoltomme kertoo noudattavansa sitä. Siis suositusta, jonka pitäisi olla pääsääntöisesti kohderyhmän osalta nimenomaisesti kohdennettu. Siltikin se on vain yleispätevä suositus, etenkin kun otetaan huomioon miten eri tavoin ympäri Suomen on vanhusten hoito kunnissa järjestetty.

      Minun on erityisen vaikeaa hahmottaa sitä, miksi ja miten näkemys saman suosituksen käytännön toteutuksessa voi olla niin erilainen. Mutta kenties se olen minä, joka ei osaa sitä oikein tulkita, kun en ole ravitsemusammattilainen vaan pelkkä hoitaja. Hyvänä esimerkkinä ruokahuoltomme yksipuoleinen ilmoitus siitä, että jälkiruuat poistetaan ruokalistalta "jotta vanhukset söisivät enemmän oikeaa ruokaa makeiden herkkujen sijasta"! Eli käytännössä sama ajatus kuin päivähoidossa: kun lapsille ei anneta leipää ja maitoa ennenkuin pääruokaa on syöty. Lasten osalta ymmärrän edellä mainitun kaltaisen holhouksen hyvin, koska heitä tulee kasvattaa hyviin ruokailutottumuksiin, etteivät he oppisi täyttämään vatsaansa pelkällä leivällä ja maidolla. Vanhusten kohdalla en ymmärrä, kenellä on oikeasti noin kieroutunut mielenlaatu. Päätös oli perusteltu näennäisesti terveyskasvatuksellisin perustein mutta oikeasti se oli vain härskiä. Ne "makeat herkut" kun vieläpä ovat kiisseleitä ja rahkoja, eivät suklaakakkuja. Se voi olla vanhuksen päivän ainoa mielihyvän hetki. Se voi olla ainoa osa ateriasta, mikä edes menee vatsaan. Siinä päätöksessä meillä oli sitten vissiin lautasellinen varsinaista elämänlaatua ja toimintakykyä. Onneksi johtajamme neuvottelivat mahdollisuuden ostaa erikseen jälkiruokakiisselit. Tosin aitoja emme enää saa, ne on siitä asti toimitettu kaupan purkeissa. Syy taisi siis olla enemmän rahassa kuin todellisessa huolessa vanhusten ravitsemuksesta.

      Tarinan opetus: suositus on yksi asia ja se, miten se tulkitaan, on toinen.

      Poista
  6. Ottaen kantaa vain yhteen yksityiskohtaan - samaa mieltä Juhanan kanssa, että joissain tapauksessa on kohtuutonta vaatia RCT-tason näyttöä vaikutuksista. D-vitamiinin osalta ymmärrän vaatimuksen, koska sen tutkiminen kliinisin kokein on mahdollista ja näin tullaan myös tekemään. Esim. omenan vastaavanlainen selvittely on käytännössä mahdotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  7. Jaska, pitkät viiveet — se ettei suostuta tekemään tervejärkisiä johtopäätöksiä olemassaolevan näytön perusteella — maksavat suurempana sairastuvuutena ja kuolleisuutena. Odottaessamme jääräpäisesti D-vitamiinin kohdalla vahvempaa näyttöä, sadat ja tuhannet ihmiset sairastuvat turhaan autoimmuunisairauksiin, kakkostyypin diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen (jonka riskitekijä D-vitamiinin puutos on), sydäntauteihin ja saavat lonkkamurtumia.

    Suomalaisten keskimääräiset vuotuiset D-vitamiinitasot lienevät noin 50 nmol/l. En tiedä, että tämäntasoisten tasojen hyödystä esimerkiksi 75 nmol/l tasoon verrattuna olisi RCT-tasoista näyttöä. Sen sijaan monet seurantatutkimukset ja erään RCT-tutkimukset (mm. lonkkamurtumia koskien) osoittavat, että tarvitaan vähintään 75 nmol/l kalsidiolitaso. Filosofiaa harrastaneena minua kiinnostaa se, miksi status quon ylläpitämisen puolesta ei tarvita mitään näyttöä mutta sen liikuttamiseksi vaaditaan RCT-tasoista näyttöä.

    VastaaPoista
  8. Näinhän se on, huonokin tilanne hyväksytään usein helpommin kuin yritykset sen muuttamiseksi.

    Luulen, että useat hieman vastaaavanlaiset aikaisemmat tapaukset ovat opettaneet (liiankin?) varovaisiksi. Esim. beeta-karoteenin osalta epi- ja muu näyttö oli käytännössä täysin johdonmukaista, mutta kliiniset kokeet tuottivat yllätyksen/pettymyksen. Hieman samanlainen esimerkki on b-vitamiinit-homokysteiinit-sydäntaudit.

    VastaaPoista
  9. D-vitamiinin osalta ymmärään kyllä sen, että ollaan varovaisia ja pyritään huolella haarukoimaan sopivaa saantitasoa. Kokemusta kun on liikasaannin haitoista. Jännällä tavalla myös näyttää olevan niin, että usein "luontaiset" ravintoperäiset (tai D-vitamiinin kohdalla iholla muodostunut?) ravintoaineet toimivat elimistössämme eri tavalla kuin ravintolisät. Tähänhän Jaskakin viittasi nostamalla esiin mm. Setti-tutkimuksen.

    D-vitamiin kohdalla alueen huippuosaajat ja -tutkijat työstävät parhaillaan uusia pohjoismaisia ravitsemussuosituksia. Valmista pitäisi tulla vielä tämän vuoden puolella. Oletan että uudet suositukset tulevat jossain määrin muuttamaan tilannetta. Joten jonkin aikaa, mutta ei hirveän pitkään, saamme vielä odotella.

    VastaaPoista
  10. En ymmärrä tässä yhteydessä tuollaista argumentaatiota. Jos puhutaan siitä, että korjataan D-vitamiinin puutos ja pyritään sille kaikista turvallisimmalle keskialueelle (80-100 nmol/l), jolla kuolleisuus on vähäisintä ja jolla alueella muutkin lopputulemat (esim. lonkkamurtumat) ja osoittimet (esim. luuntiheys) ovat tutkimuksissa yleensä parhaita, siinä ei ole kysynys mistään liikasaannin haitoista. Kymmenittäin lukeneena D-vitamiinitutkimuksia oikein huvittaa, kun puhutaan tässä yhteydessä liikasaannista. :-)

    Menemättä yksityiskohtiin, Jaskan vertaukset eivät mielestäni eri syistä sovi D-vitamiiniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahmotan asiaa itse niin, että suosituksia sorvatessa on päästävä yksimielisyyteen ainakin seuraavista:

      - mikä on tavoitelta D-vitamiinitaso verenkierrossa (tästäkin ollut erimielisyyttä ilmassa)

      -minkälainen suositeltava saantiarvo takaa tavoitetason eri ikäryhmissä/sukupuolilla/erityisryhmissä.

      - Onko ruuasta mahdotonta saada riittävästi D-vitaminiinia edellinen huomioiden.

      Jos (ja kun) näin on, kuinka paljon ja kenelle suositellaan D-vitamiinia supplementtina. Ympäri vuoden vai vain talvikautena?

      - Onko kansanravitsemuksellisin kriteerien perusteltua muuttaa nykykäytäntöjä kokien elintarvikkeisiin lisättävän d-vitamiinin määrää ja käytettyjä "kantajaelintarvikkeita"?

      -mikä on d-vitamiinin saannille asetettava suurin hyväksyttävä saantiarvo? Miten tämä suhteutuu siihen, että saamme D-vitamiinia sekä luontaisesti ruuasta, lisättynä ruuasta ja ravintolisinä.

      Monta asiaa siis pöydällä samanaikaisesti. Ja kun koko palettia pyöritetään kansaravitsemuksen näkökulmasta, kyllä siinä pitää pohtia asiaa myös liikasaannin näkökulmasta. Edelleen painottaisin sitä, että ravitsemussuositukset laaditaan ja kohdistetaan ajatellen koko väestöä, ei vain sen yksittäisiä kansalaisia. Näillä näkökulmilla on vissi ero.

      Poista