Tämän blogin keskipisteessä ovat ravitsemuksen ilmiöt, mutta tänään ajattelin jakaa kanssanne hieman kokemuksiani toisesta hyvinvointiimme vahvasti vaikuttavasta asiasta, kuntoilusta. Ja onhan se toki niin, että näitä kahta asiaa on vaikea täysin erottaa toisistaan, vaikuttaahan aktiivisuus osaltaan siihen millaiseksi energian ja muidenkin ravintoaineiden tarve muodostuu. Kuriositeettina mainittakoon, että tällä hetkellä voimassa olevat Ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuosituksetkin on otsikoitu ”Ravinto ja liikunta tasapainoon”.
Itselleni liikkuminen on aina ollut tärkeä henkireikä ja rentoutumisen keino, mutta viime vuosina en ole pienten lasten äitinä päässyt oikein panostaan liikkumisen laatuun. Liikkumisen muodon ja siihen käytetyn ajan on määrittänyt ennemminkin muu arki ja aikataulut. Olen ollut erittäin ahkera TV2:n kotijumppien kuluttaja, ihan hevijuuseri. Alunperin VHS-nauhoille, nykyisin digiboksiin ja DVD-levyille tallennettuja puolen tunnin jumppia on voinut tehdä juuri silloin itselle sopii, vaikka päikkäriaikaan tai lasten mentyä nukkumaan. Lisäksi olen kävellyt, talvella vähän hiihtänyt ja kesällä pyöräillyt, käynyt vesijumpassakin, mutta edellisiäkin olen tehnyt ihan ehtimisen mukaan. Jos on ollut jossakin välissä puoli tuntia aikaa, olen saattanut hypätä pyörän selkään ja pyöräillä vartin yhteen suuntaan ja vartin takaisin. Ei siis mitään syketietoista treeniohjelman noudattamista.
Viime jouluna saimme ystäväni kanssa yllättävän lahjan pukin kontista: siippamme olivat hankkineet meille molemmille lahjakortit kuntotestiin! Puolisen vuotta meidän piti ensin kerätä rohkeutta osallistuaksemme kyseiseen tapahtumaan, mutta muutama viikko sitten viimein koitti tuo tärkeä päivä ja köröttelimme yhdessä bussilla Tampereelle Varalan urheiluopistoon testattavaksi. Toinen meistä oli viettänyt edellisenä iltana pikkulapsiperheen äidille harvinaisen ”tyttöjen illan”, jonka kunniaksi oli nautittu myös muutama lasillinen punaviiniä. Yhdessä bussissa pohdimme, että sabotoiko moinen nyt kokonaan testitulokset? Toinen taas tunnusti kärsivänsä orastavasta kurkkukivusta. Kannattaisikohan koko leikkiin nyt lähteäkään? Tulkitsen näin jälkikäteen, että ilmassa oli viime metrien jännitystä.
No, Varalaan lopulta saavuttiin ja molemmat rohkaistuivat kaikesta huolimatta pukemaan treeniasut ylleen. Testin aluksi pääsimme kehonkoostumusanalyysiin. Molempien kannalta erittäin iloinen uutinen oli se, että terveyden kannalta haitallisen viskeraalisen rasvan eli niin sanotun sisäelinrasva osuus oli normaaleissa lukemissa!
Mittauksen jälkeen lähdimme ulos varsinaiselle kuntotestipaikalle. Testin idea oli suhteellisen yksinkertainen. Kiersimme kilometrin mittaista testirataa kasvattaen jokaisella kierroksella menemisen intensiteettiä. Eli lähdimme liikkeelle kevyestä kävelystä, siirryimme siitä vähitellen kevyen hölkän kautta ripeämpään juoksuun ja viimeinen kierros piti sitten jo juosta ihan täysillä. Koko testin ajan meillä mitattiin sydämen sykettä ja jokaisen kierroksen jälkeen myös sormenpäänäytteestä elimistön maitohappopitoisuutta.
Viimeinen kilometrin kierros oli kieltämättä melko uuvuttava. Muutenkaan en ole itse viime vuosina juurikaan harrastanut juoksuliikuntaa, joten elimistö taisi hieman ihmetellä että mitä oikein ollaan tekemässä. Hyvä merkki oli se, että aika nopeasti me molemmat kuitenkin toivoimme rasituksesta.
Muutaman päivän kuluttua testistä lopulliset tulokset syke- ja maitohappografiikoineen sitten tipahtivat postilaatikosta. Olin etukäteen ajatellut, että tulos ei välttämättä olisi kovin mairitteleva, olihan kuntoiluni ollut viime vuosina varsin sekalaista ja repaleista. Testitulokset pääsivät kuitenkin kaikista etukäteisepäilyistäni huolimatta yllättämään iloisesti. Kuntoni todettiin olevan jossain keskinkertaisen ja hyvän rajoilla. Ei siis ihan kehno tulos! Ja kun ystäväni kanssa pohdimme jälkikäteen omia tuloksiamme, olennainen pointti oli mielestämme se, että olin päässyt tilanteeseen liikkumalla lähinnä fiiliksen, päivän säätilan (sateessa pyöräily ei ole hauskaa) ja perheen muiden menojen ja rytmien mukaan. Näin sanoessani en halua ollenkaan vähätellä treeniohjelmaorientoituneen kuntoilun tehoa ja sen avulla saatavia tuloksia, päinvastoin. Jos itsekin treenaisin tavoitteellisemmin ja laadukkaammin olisivat kuntotestitulokset varmasti parempia. Mutta: mielestäni on silti erittäin tärkeää havaita, että pienilläkin valinnoilla voi saada aikaan itselleen kohtuullisen kuntotason ja myös kokonaisvaltaisesti paremman olon. Myös kuntoilun suhteen meitä alati vaaniva ”Kaikki tai ei mitään” –ajattelu voi olla johtamassa meitä harhaan. Varsinkin sellaisissa elämäntilanteissa joissa on paljon muutakin touhua ja tekemistä ei kannata oikopäätä ajatella, ettei olisi aikaa riittävään liikkumiseen Pienikin aktiivisuus on merkityksellistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti