Riittävän terveellistä?

Tämä blogin kirjoittaminen on siitä jännää, että saatuaan jotain julkaistua alkaa yleensä jo jokin jatkoajatus muhia päässä. Hyvät kommentit muilta usein vielä siivittävät uusia ajatuksia eteenpäin. Edellisen postauksen tiimoilta lähdin kovasti miettimään terveellisen syömisen syvintä olemusta. Mikä erottaa lopulta terveellisen syömisen epäterveellisestä? Missä menee terveellisen syömisen raja? Mikä on vielä terveellistä eikä vielä epäterveellistä?


Itse asiassa minua on jo pidemmän aikaa vähän jurppinut koko terveellisen ruoan käsite. Miksikö? No ehkä siksi, että keskusteluissa ruoan terveellisyys tahtoo aina luisua kovin yksipuolisiin ja mustavalkoisiin näkemyksiin terveellisistä ja epäterveellisesti ruoista, jotka siis ovat selviä toisistaan erottuvia kategorioita. Mutta eihän se niin mene! Yleisesti voi lähteä siitä, että lähes kaikissa ruoka-aineissa on meille hyödyllisiä ja haitallisia yhdisteitä, lopputulos riippuu ihan siitä kuinka paljon mitäkin syömme ja missä suhteissa.

Ravitsemusasiantuntijan työssäni joudun yhä uudelleen ja uudelleen ottamaan kantaa siihen, miten määrittelen terveellisen syömisen. Ravitsemusluentoja pitäessäni olen havainnut kuitenkin otsikoivani luennon mieluummin hyvinvointia edistäväksi kuin terveelliseksi syömiseksi. Näin pääsee ainakin kiertämään sen terveellinen-sanan , mutta toisaalta hyvinvoinnista puhuminen terveyden sijaan minusta avaa paremmin sitä, kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia syömisellä on elämäämme. Ravitsemus ei ole vain ravintoaineita ja niiden yhteyksiä fyysisiin sairauksiin kuten syöpään tai sydän- ja verisuonisairauksiin, se on vahvasti myös vaikkapa tunteisiin (tunteet muuttavat syömistä ja syöminen tunteita), sosiaalisiin suhteisiin (ruokahetken jakaminen muiden kanssa) ja ekologisiin valintoihin (millaisia ympäristövaikutuksia syömällämme ravinnolla on) liittyvää käyttäytymistä.

Itseni on vaikea uskoa siihen, että olisi olemassa yksi ainut tapa syödä hyvin/terveellisesti/oikein. Vierastan kiihkeää yhden ruokavaliotyylin taakse asettumista, semminkin kun yhden ruokavalion käytännön toteutus voi vaihdella hyvin paljon eri yksilöiden välillä. Kasvissyöntiä tai luolamiehen dieettiä kun voi noudattaa niin kovin monella eri tavalla. Toki tiettyyn ruokavaliotyylin noudattamisesta voi olla joillekin apua: se voi tehdä ruokavalinnat selkeiksi ja yksinkertaisiksi toteuttaa tai auttaa jonkin sairauden hoidossa. Kaikille tällainen syömisen kategorisoiminen ei kuitenkaan sovi ja joillekin se on jopa vaarallista. Ehkä kiihkeä halumme löytää ”se oikea ruokavalio” liittyy nykyaikana korostuneeseen haluumme olla täydellisen onnistuneita suorittajia myös syömisen saralla. Pelkällä syömisellä (tai syömättömyydellä) ei kuitenkaan voida ratkaista kaikkia globaaleja epäoikeudenmukaisuuteen liittyviä ongelmia tai poistaa yksilön kokemaa riittämättömyyden ahdistusta. Supersyömistä vähempikin riittää ja on jopa parempi tae kaikenpuolisesta hyvästä olosta, useimmille myös henkisestä tasapainosta. Tavallinen ruoka ja tarvittaessa pienet korjausliikkeet kohti parempaa ovat ihan jees juttu. Syöminen saa oikeasti olla yksi (muttei toivottavasti ainoa) elämään iloa tuovista asioista!

Ps. Patrik Borg puhuu blogissaan dieettiangnostikoista. Kannattaa lukea, sivuaa tätä samaa aihetta. Taidan itsekin lukeutua dieettiangnostikkoihin.