maanantai 19. syyskuuta 2011

Tilitystä rasvasodan uuvuttamalta

Olisi tässä kaikenlaista työhommaa odottamassa, mutta pakko käydä pikaisesti täälläkin ”avautumassa”: Hei oliko rasvasotakeskustelu taas pakko nostaa otsikoihin!? Perhe Sompin kirjako tämän kaiken nyt sitten käynnisti? Olen kovasti miettinyt, että kuka tästä sodankäynnistä lopulta oikein hyötyy? Ainoastaanko ja vain media? Vaiko loppujen lopuksi joku muukin taho? Ei ehkä ainakaan tavallinen ruokakaupassa kävijä ja elintarvikevalintojen tekijä.


Tänään ykkösen aamutv:ssä ryhtyivät jo valmiiksi täysin epätoivoiseen yritykseen eli yrittivät keskusteluttaa noin seitsemässä minuutissa kahta täysin eri tavoin ajattelevaa asiantuntijatahoa siitä, mikä on terveellistä rasvaa. Tässä ei onnistunut edes lähetysajaltaan moninkertainen A-talk –ohjelma viime syksynä. Mikähän mahtoi olla keskustelun journalistinen tavoite? Herättää keskustelua? Hämmentää kuluttajia? Ainakin jälkimmäisessä taisivat onnistua erinomaisesti.

Asia on yksinkertaisesti niin, että pätevää tieteellistä depattia/väittelyä ei saada aikaiseksi aamutv:n ohjelmaformaatin sisällä. Ravitsemuskeskustelun fokuksen tulisi tuontyyppisissä ohjelmissa olla jossain muualla.

Lisäksi, ihmettelen sitäkin, miksi taas ollaan nostattamassa juuri VOIsotaa? Miksei keskustella laajemmin siitä, minkälaista ruokavaliota esimerkiksi perhe Somppi tai jokin muu taho on suosittelemassa? Ajatellaanko, että juuri voikysymykseen saadaan sopivasti kärjekkäitä vastakkaisia näkemyksiä? Niin, ja kulttuurihistoriallisista syistä voi tuntuu olevan lähellä meidän suomalaisten sydäntä, saadaan siis aikaan riittävästi tunteenpurkauksia.

Itse näen asian niin, että täydellinen keskittyminen voihin sysää syrjään paljon keskeisiä ravitsemukseen liittyviä tekijöitä. Se myös hämärtää sen tosiasian, että ruokavalion terveellisyyttä tulisi aina arvioida kokonaisuuden kautta. Mitään yksittäistä elintarviketta en lähtisi julistamaan kovin terveelliseksi tai epäterveelliseksi.

Eikö ketään muuta uuvuta tämä jatkuva sodankäynti?

Ps. Vielä siitä voista. Ei kai mikään taho ole kokonaan voin käyttöä kieltämässä? Maltillisella voinkäytöllä voidaan koostaan hyvinkin terveellinen ruokavalio, kunhan muistetaan käyttää myös kasviöljyjä ja kalaa. Ihmettelen myös kovasti sitä, missä ovat todelliset perustelut väitteille voin itsenäisistä terveysvaikutuksista.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Lasten (ja aikuistenkin) makuun

Selailin viime viikolla ison kauppaketjun mainoslehtistä, jossa mainostettiin paitsi kaupan järjestämiä lastenpäiviä myös kaikenlaisia lapsille suunnattuja tuoteita. Tarjolla oli leluja, kenkiä, vaatteita, astioita, hammastahnaa ja dvd-elokuvia, muun muassa. Mainoslehtisen loppupäässä oli sitten niitä elintarvikkeitakin. Tällä kertaa ihan oma sivu oli varattu myös varsinaisen kohderyhmän tuotteille. "Lasten makuun" siis, kuten sivu oli otsikoitu. Tätä sivua pysähdyin tuijottamaan pidemmäksi aikaa. Havahduin nimittäin siihen, että sivun tarjoustuotteista lähes kaikki olivat niitä vähemmän ravitsevia vaihtoehtoja. Joukossa oli vanukkaita, mehujuomia, karkkeja, sipsejä, jäätelöä, limsaa, hampurilaisia ja hod dogeja. Terveellisinä vaihtoehtoina mukaan olivat päässeet oikeastaan vain täysksylitolipurkat!

Eihän kauppaketjuilla toki ole minkäänlaisia velvoitteita ottaa tarjous- ja mainostuotteiksi muita kuin niitä takuuvarmoja herkkuja, joita suurin osa lapsista syö joka tapauksessa. Sama lasten makunystyröiden kehityskelpoisuuden aliarvioiminen tuntuu kuitenkin vaivaavan yleisemminkin. Miksi esimerkiksi ravintoloissa lastenannoksina on useimmiten tarjolla hampurilainen-ransakalaiset-nakit-lihapullayhdistelmiä?

Samoin olen ihmetellyt myös sitä, miksi lapsiperheelle tuntuu olevan niin vaikea löytää sopivaa ruokapaikkaa ulkonasyömiseen. Ainakin, jos lapset satttuvat olemaan touhukasta sorttia eivätkä jaksa istua kovin pitkään paikoillaan oman annoksensa syötyään. Miksi sellaisia ravintoloita on niin vaikea löytää, joissa ruoka olisi laadukasta, hyvää, jopa vähän yllätyksellistä ja jossa tunnelma olisi kuitenkin leppoisa, lapsiperheetkin hyväksyvä. Bonuksena ja aterioinnin sujuvuuden takaajana olisi tällaisessa ravintolassa myös hyvä leikkitila sijoitettuna niiin, että ateriaansa jatkavat vanhemmat voisivat ruokailla rauhassa loppuun samalla kun seuraavat jälkikasvun telmimistä touhunurkkauksessa. Vai olenko kulkenut laput silmillä, onko tällaisia ravintoloita jo olemassa? Jos on, niin kertokaa ihmeessä että missä?!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Mikä luomu-lähi-aito hypetyksessä tökkii?

Luomuruoka, lähiruoka, aitoruoka, luonnollinen ruoka. Kukapa nyt ei niiden käyttöä nykypäivänä suosittelisi, vaikkei kaikkien termien täsmällisyydestä ja merkityksestä aina oikein otakaan selvää (aidon ja luonnollisen ruoan käsitteitä olen pohtinut aiemmassa blogitekstissä). Lähellä tuotettu ruoka herättää sympatiaa ja hyvän olon tunteita. Ja onhan se ekologistakin suosia lyhyiden kulkuyhteyksien päästä tulevaa luonnonmukaisin menetelmien tuotettua ruokaa, eikö vain.


Silti, joku tässä luomu-aito-lähihypetyksessä vähän tökkii. Tänään kuuntelin aamulla radiosta ensin jutustelua lähiruoan ihmeellisyydestä, siihen kytkeytyvästä tarinallisuudesta ja tutuista nimistä jokaisen ruoka-aineen takana. Olin nyökyttelemässä euforisesti kaikille näille lutuisille jutuille kunnes vaihdoin kanavaa ja kuulin uutisista, miten nälkäkriisi Somaliassa sen kun pahenee. Eikö tässä piile iso eettinen ristiriita? Me täällä edelleen kovin vauraassa länsimaassa pohdimme, miten voimme saada itsellemme entistä parempaa ruokaa, kun porukkaa kuolee satoja jos ei tuhansia päivittäin Itä-Afrikan kuivuusalueilla. Tiedän ettei nälkäongelmaan ole yksinkertaisia ratkaisuja. Emme voi vain lähettää ruokaa täältä Afrikkaan ja pelastaa tilannetta. Mutta meidän on kai silti kysyttävä itseltämme, kuinka paljon meillä on varaa hifistellä syömisellä muun maailman kustannuksella?

Toinen seikka mikä minua tässä luomu-aito-lähi-(lisäaineeton!) hypetyksessä tökkii on kai yksipuolinen hypetys sinänsä. Kun ruoka-asioissa lähdetään liikaa juoksemaan yhteen suuntaan sivuille vilkuilematta päädytään yleensä umpikujaan. Hyvä esimerkki tästä on viime vuosikymmenten rasvattomuusihannointi. En loppujen lopuksi oikein tiedä kuka sitä rasvattomuutta loppujen lopuksi halusi, ruoan kuluttajat, tuottajat, teollisuus, kauppa vai kenties media. Meillä terveydenhuollon ja ravitsemuksen asiantuntijoilla on varmasti myös peiliin katsomisen tarvetta. Kaikkea syytä en kyllä panisi jälkimmäiseen koriin. Itse olen ollut mukana Turun yliopistolla STRIP-tutkimuksessa aina opiskeluaikojen harjoittelusta lähtien. Siellä on ainakin seurattu surullisena ja lopulta kauhulla esimerkiksi runsasrasvaisten margariinien alasajoa 2000-luvun kuluessa. Ennen vuosituhannen vaihdetta suurin osa margariineista oli runsasrasvaisia (80% rasvaa), 2010-luvulle tultaessa ei enää yksikään. Ja alle 40% rasvaa sisältäviä margariineja oli tullut pilvin pimein lisää. Tähän on ollut oikeasti vaikea löytää mitään ravitsemuksellisia perusteluja. Jos syömme margariineja niiden hyvien rasvahappojen vuoksi, miksi nämä rasvahapot vähitellen katosivat rasvarasioista. No, nyt on laiva tainnut tässä asiassa kääntyä ja ensimmäisiä merkkejä kulkemisesta toiseen suuntaan on nähtävillä. Kuluttajina meidän olisi kuitenkin olla tarkkoja siitä mitä haluamme

Ponttini taitaa olla se, että hyvistä asioista (kuten luomu, lisäaineiden (turhan) käytön vähentäminen ja lähiruoka) saa ja pitääkin innostua, mutta samalla ei saisi laittaa lappuja silmille ja unohtaa monia muita suomalaiseen ja globaaliin ravitsemukseen liittyviä keskeisiä kysmyksiä.

Ps.Myös Juhana Harju muuten pohti tämänpäiväisessä bloggauksessaan lähiruokaa.