tiistai 14. joulukuuta 2010

Voihan voi

Kovasti on uutisoitu viime aikoina, että ruokakauppakansa on jälleen löytänyt voihyllyt ja kevyttuotteiden kauppa käy huonosti. Ilmiö ei selittyne ainoastaan voin hinnan laskulla vaan myös syksyn rasvakeskustelu kantanee nyt hedelmää.


Kevyttuoteilmiö on minusta mennytkin yli äyräidensä, ihan hyvä että otetaan siinä mielessä vähän takapakkia. Edelleen ostan kaupasta kyllä rasvatonta maitoa, minusta se maistuukin paremmalta, mutta olen kyllä ihmetellyt sitä kuinka laput silmillä on vain juostu tuon elintarvikkeiden ”keveyden” perässä. Ei rasvaa tarvitse saada pois kaikesta hinnalla millä hyvänsä. Nämä mieltymysasiat onvat pitkälti myös henkilökohtaisia makuasioita, mutta ainakaan itseäni ei ole makuelämyksenä puhutellut esimerkiksi rasvaton raejuusto. Ja miksi raejuusto edes pitäisi saada täysin rasvattomaksi, kun ”tavallisessakin” raejuustossa rasvaa on vain kaksi prosenttia ja käyttömäärät ovat yleensä ihan kohtuullisia? Kevytmargariinien voittokulkua on seurannut surullisena jo vuosia. Nykyään kuluttajan saatavilla ei ole enää lainkaan niitä 80% rasvaa sisältäviä margariineja, joita vielä 1990-luvulla oli margariineista enemmistö. Ei ole mitään järkeä vähentää kasvimargariineista rasvaa, niiden hyvän rasvahappokoostumuksenhan ansiosta niitä juuri käytetään! Enkä millään jaksa uskoa että Suomen lihavuusongelman syy piilisi runsaassa kasvimargariinien käytössä. (Lihavuuden takana piilevien ruokavaliotekijöiden selvittäminen on muuten todettu yllättävän hankalaksi: tutkimuksessa ei ole oikein päästy löytämään niitä ruokatason tekijöitä, jotka lihavuuden ovat synnyttäneet. Syitä tähän on monia.)

Innostusta voin käytän lisäämiseen en henkilökohtaisesti oikein ymmärrä. Syy voi olla siinä, että en ole oikein koskaan ymmärtänyt, että miksi voin sanotaan maistuvan niin paljon paremmalta kuin mikään muu rasva. Voi toki olla, että tiedollinen ennakkoasenteeni on ollut niin vahva, että sen takia en ole pystynyt löytämään voin tarjoamia korvaamattomia makuelämyksiä. Luulen kuitenkin, että voin syvin olemus ja hyvyys kätkeytyy jonnekin syvälle Suomalaisen agraariyhteiskunnan historialliseen havinaan. Voin luokittelemista luonnolliseksi rasvaksi en ymmärrä ollenkaan. Miksi voi on luonnollisempaa ja alkuperäisempää kuin margariini? Miksi vasikan ravinnoksi tarkoitetusta maidosta mekaanisesti erotettu rasva on ihmisravintona lähempänä ”luonnollisempaa” kuin esimerkiksi rypsikasvista erotettu rasva? Vai menevätkö juuret tässä alkuperäiskeskustelussa ”sylttytehtaalle” eli tässä tapauksessa margariinitehtaaseen? Mutta tätäkään perustelua en oikein ymmärrä, valmistetaanhan suuri osa kuluttamastamme voistakin tehtaissa suurina erinä. Ehkä joku teistä voisi auttaa minua tässä luonnollisuuden ymmärtämisessä ja kertoa mihin se perustuu. Myönnän rehellisesti tietämättömyyteni.

Ravitsemuksen näkökulmasta en näe suurena ongelmana sitä, että myös voita käyttää silloin tällöin. Itsellä on kuitenkin päivittäisessä käytössä runsasrasvainen rypsiöljypohjainen margariini, koska haluan tarjota keholleni sen sisältävät hyvät tyydyttymättömät rasvahapot. Margariinia tarjoan myös lapsilleni. Niin en tekisi, jos arvioisin margariinista aiheutuvan heille suurta terveydellistä haittaa Sen lisäksi käytämme myös rypsi- ja oliiviöljyä. Öljyjen käyttöä ei varmasti kannata unohtaa niidenkään, jotka ovat valinneet leipänsä päälle voin. Seuraan toki rasvatutkimusta ammattini puolesta säännöllisesti. Jos alkaa näyttää siltä, että margariineista on ihmiselle selvää haittaa, pitää toki muuttaa kurssia. Vielä en ole nähnyt sellaiselle mitään tarvetta.

torstai 2. joulukuuta 2010

Löytäkäämme sisäinen ruffemme!

Anja Nystén on kehitellyt ajatuksen Ruffeista (katso edellinen blogikirjoitus). Ruffe on Anjan mukaan nettikirjoittaja; joka:

  • analysoi monipuolisesti ajan ilmiöitä unohtamatta lähdekritiikkiä


  • ei kumarra ketään


  • kyseenalaistaa kaiken - myös omat kirjoituksensa


  • Ja Anja jatkaa: "Jos ruffen pitää kritisoida, hän kritisoi ihmisten tekemisiä ei ihmisiä itsessään. Ruffe ei mene koskaan asiattomuuksiin. Ruffe arvostaa faktaa, mutta kavahtaa tiukkapipoisuutta ja vastustaa fanaattisesti fanatismia. Ulkoisena tunnusmerkkinä ovat naurunrypyt."

    Ravitsemuskeskustelut todella kaipaavat lisää näitä ruffeja! AIhepiirille on tyypillistä se, että ollaan juuri fanaattisesti ja järkähtämättömästi jotain mieltä ja omaa näkemystä ei haluta missään tapauksessa lähteä kyseenalaistamaan. Muita kritisoidaan, mutta ei koskaan itseä. Tällainen asenne herättää myös muissa halua kaivautua poteroihin. Seurauksena on se, että ei tahdota päästä koskaan keskustelemaan analyyttisesti itse asiasta, viemään käsitystämme ravitsemuksen ilmiöistä hieman lähemmäs sitä kuuluisaa "totuutta".

    Itse haluaisin sanoa kaikin puolin irti fanatismista (jopa fanaattisesta fanatismin vastustamisesta ;-)), se kun tahtoopi padota asioiden kehittelyn eteenpäin ja samalla uusien oivallusten tekemisen. Ruffeuden syvimpään olemukseen kuuluu myös kyky myöntää erehtyneensä ja löytää ajatuksilleen uusi suunta. Tämähän on myös (ravitsemus)tieteellisen ajattelun ytimessä: tietomme ilmiöistä ei tule koskaan valmiiksi ja joskus seikaillaan tovi ihan metsässä.

    Brändityöryhmän tulos - Ruffe

    Brändityöryhmän tulos - Ruffe