tiistai 27. maaliskuuta 2012

Ravitsemussuositukset - kätyreiden propagandaa?

FB:n puolella lähti käyntiin keskustelu liittyen ravitsemussuosituksiin. Päädyin kirjoittamaan aiheesta tänne kyllästyttyäni (jälleen) kirjoittamaan kommentteja pieniin puhekuplalaatikoihin.  


Valtion ravitsemusneuvottelukunnan laatimat ravitsemussuositukset ovat viime aikoina saaneet osakseen paljonkin kritiikkiä. On keskusteltu mm. niiden poliittisesti luonteesta. Neuvottelukunnassahan istuu myös maatalouden, elintarviketeollisuuden ja kaupan edustajia (Neuvottelukunnan kokopano löytyy netistä). Ovatko suositukset vain maatalouden ja elintarviketeollisuuden etuja ajavien tahojen pamfletti, jolla ei ole mitään tekemistä ruoan terveysvaikutusten kanssa? Pitäisikö suositukset laatia tieteentekijöiden toimesta, mieluusti vielä ravitsemustieteestä irrallaan olevien luonnontieteilijöiden työnä, (meillä) ravitsemustieteilijöillä kun on niin vahvat sidokset elintarvike- ja lääketeollisuuden suuntaan?


Tehtäköön se nyt heti aluksi selväksi, että itse en kyllä osaa yhtyä edellä kuvattuun kritiikkiin juuri lainkaan. Miksi?
 

Ensinnäkin siksi, että minusta on ravitsemussuositusten luonne huomioiden on pelkästään hyvä, että niitä on valmistelemassa laajapohjainen joukko eri tahojen edustajia. Koulutukseltaan itse asiassa moni heistä on ravitsemustieteilijä, joten taitoa tulkita sekä ravitsemustieteellistä tutkimusta että käytännön ilmiöitä on läsnä. Kannattaa huomioida, että edustettuina on teollisuuden (huom. lääketeollisuuden edustajaa ei ole paikalla J) ja kaupan lisäksi mm. tutkimuslaitoksia, ministeriöitä sekä kuluttaja- ja potilasjärjestöjä. Sidonnaisuuksia on toki aina olemassa, mutta olennaista on tehdä ne näkyviksi ja tarpeen tullen jäävätä itsensä päätöksenteosta. Itse en tunne (itseni mukaan lukien) yhtään ravitsemustieteilijää, joka olisi päässyt rikastumaan teollisuuden ja maataloustuottajien maksamilla kätyrirahoilla. Tai edes päässyt niiden siivittämänä tehostamaan D-vitamiinin saantiaan talvikuukausiksi etelän aurinkoon.

 Toiseksi, mikä on ravitsemussuositusten perimmäisenä tavoitteena? Antaa kansanravitsemukselliset tavoitteet, joita kohti kulkemalla suomalaisten ravitsemustila ja terveys kohenee. Ravitsemussuositukset eivät siis voi olla täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä ajatellaan terveyttä edistävästä ravitsemuksesta. Toisaalta suositustekstissä itsessään todetaan, että ne soveltuvat ainoastaan varauksella yksilöiden ravitsemusohjaukseen. No mitä tämä sitten tarkoittaa? Muun muassa sitä, että suosituksissa asetetut tavoitteet soveltuvat väestön ravitsemuksen arviointiin ja yleisiksi ohjeiksi ravitsemuksen kehittämisestä, mutta että yksilötasolla pitää huomioida aina kunkin tausta ja lähtökohdat erikseen. Esimerkiksi monet sairaudet voivat vaikuttaa siihen, että syömistä ei ole mielekästä lähteä tarkastelemaan yleisten suositusten avulla. Jos elämäntilanne on vaikea ja voimavaroja vähän, voivat suositusten tavoitteet olla aivan liian epärealistisia. Oman ryhmänsä muodostanevat myös he, joilla on motivaatiota ja intressejä lähteä fiilaamaan ravitsemustaan vielä tarkemmin kuin mitä suosituksissa ohjataan. Eri asia on sitten se, kuinka paljon hyötyjä tällaisella tarkemmalla fiilaamisella voidaan saavuttaa. Veikkaukseni on, että väestötasolla hyötyjä ei ole, mutta toki joidenkin yksilöiden kannalta hyötyjä voi ollakin. Joskin myös haittoja.

Koska suositusten taustalla on nimenomaan pyrkimys kansanravitsemuksen parantamiseen, minusta on siis vain hyvä asia että mukana on laaja edustus eri toimijatahoilta. Nostan monessa mielessä hattua suomalaiselle elintarviketeollisuudelle siitä, että se on lähtenyt mukaan kehittämään tuotteitaan myös terveysnäkökohdat huomioiden. Tästä esimerkeiksi käyvät vaikkapa tuotteet joissa suolan ja sokerin määrää on lähdetty vähentämään. On myös hienoa, että suosituksia laadittaessa kuullaan esimerkiksi joukkoruokailusta vastaavia tahoja. Koko kansan suositusten on oltava realistisia ja saavutettavissa olevia. Mitä oikeasti teemme suosituksilla, joita suurin osa ei voi saavuttaa?

Vielä lopuksi yksi seikka suositusten taustasta. Suomalaiset ravitsemussuosituksethan perustuvat pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin. Parhaillaan on käynnissä näiden PM suositusten uudistamistyö. Tämä on tarkoittanut sitä, että kaikista Pohjoismaista koottu tieteellinen asiantuntijaryhmä lukuisine alaryhmineen on käynyt läpi tuhansia ravintoon ja terveyteen liittyviä tutkimuksia, arvioinut niiden antamaa näyttöä ja pohtinut miten tämänäyttö käännetään suosituksen kielelle. Suomalaisten ravitsemussuositusten työstäminen alkaa pohjoismaisten suositusten julkaisemisen jälkeen. Silloin Valtion ravitsemusneuvottelukunta pohtii suositusten soveltamista meidän olosuhteisiimme ja haasteisiimme sopivaksi.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Neuvokas perhe - ravitsemus- ja liikuntaohjausta neuvolassa

Tätä kirjoittaessani istun junassa, matkalla Lahdesta kohti kotia. Takana on jälleen yksi antoisa Neuvokas-koulutuspäivä. Mikä ihmeen Neuvokas, saatat kysyä. Neuvokas Perhe on Sydänliiton kehittämä ohjausmenetelmä ja työkalu, jonka tavoitteena on helpottaa vaikuttavan elintapaohjauksen toteuttamista esimerkiksi neuvola- ja kouluterveydenhuollossa. Olen saanut ilokseni olla mukana yhtenä ravitsemuskouluttajista moniammatillisessa koulutustiimissä, joka eri puolille Suomea järjestettävien koulutuspäivien aikana pohtii yhdessä terveysalan ammattilaisten kanssa toimivan ravitsemus- ja liikuntaohjauksen olemusta. Päivät ovat olleet poikkeuksetta itsellekin hyvin antoisia ja ajatuksia herättäviä, niin myös tänään. Siksi päätin tarttua läppäriin ja kirjata muutamia ajatuksia muistiin.

Neuvokas Perheen (Lahdessa tuttavallisemmin NePen) työvälineisiin tutustumisen lisäksi pohdimme neuvolaterveydenhoitajien kanssa tänään mm. sitä, minkälaisia haasteita neuvolan ravitsemusohjaustyössä tänä päivänä kohdataan.  Yksi suurimmista on perheiden erilaisuus: terveyden ylläpidon suhteen terveydenhoitajat kohtaavat sekä erittäin motivoituneita että täysin piittaamattomia perheitä. Sekä tietysti kaikkea siltä väliltä. Oman haasteensa tuo myös se, että käsitykset terveellisestä syömisestä vaihtelevat. Terveystietoisessa perheessä käsitykset terveellisyydestä voivat olla hyvinkin erilaisia kuin mitä on terveydenhoitajalla itsellään. Miten tällaisissa tilanteissa löydetään yhteinen sävel. Vai voiko sitä aina edes löytää?

Kuten tiedämme, terveystietoa on yllin kyllin saatavillamme. Terveyden edistämisessä pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä, meillä on myös oltava tekoja. Jotta olemassa oleva tieto muuttuisi teoiksi, on löydettävä ja vahvistettava voimavaroja konkreettisten tekojen tueksi. Joskus pitää tosin tuuletella niitä ”tietojakin”, kaikenlaista uskomusta kun liikkuu paikkaansa pitävämmän ravitsemustiedon lomassa. Mihin terveydenhoitaja sitten voi ristiriitaisen ravitsemustiedon viidakossa perustaa käsityksensä? Minusta hän ei voi perustaa käsityksiään yksittäisiin tapauskertomuksiin tai vapaa-ajattelijoiden ruokavalio-oppeihin. Vaikka Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuositukset ovat viime aikoina olleet julkisuudessa kovassa vastatuulessa ja yleisen parjauksen kohteena, liputan itse yhä niiden puolesta. Toisin kuin välillä ajatellaan, suosituksissa ei määritellä yhtä oikeaa terveellisen ruokavalion mallia, vaan suuntaviivat, joita voidaan käytännön ruokavalintoja tehdessä soveltaa hyvinkin monella eri tavalla.

Ikuisuushaasteen neuvolatyössä muodostaa myös ajan riittävyys: terveydenhoitajien työhön kohdistuvia odotuksia ja velvoitteita on paljon, mutta aikaa rajatusti. Lapsiperheen tai lasta odottavan perheen ravitsemus- ja liikuntatottumukset pitävät sisällään jo lukuisia mahdollisia keskustelunaiheita, joita käynnin aikana voitaisiin käsitellä. Pitäisikö kaikkia asioita käydä läpi kaikkien perheiden kanssa? Neuvokasajattelun mukaan ei tarvitse, jo ihan siitä syystä, että aikaa tähän ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Neuvokkaassa aikahaasteeseen on pyritty vastaamaan siten, että valitsemisen palloa heitetään perheille itselleen. Niin sanotun Neuvokaskortin avulla perheissä on tarkoitus pohtia omia ravitsemus- ja liikuntatottumuksia jo kotona, ennen varsinaiselle neuvolakäynnille tuloa. Tottumuksia selvitetään kysymyksillä, jotka ovat keskeisiä ravitsemus- ja liikuntasuosituksissa esille nostettuja terveysliikunnan ja hyvän syömisen rakennusaineita. Varsinaisella käynnillä perhe voi tämän etukäteispohdinnan virittämänä jatkaa ammattilaisen kanssa keskustelua niistä aiheista, joita he itse kokevat ajankohtaisiksi.

Edellä kuvatulla pallon heittämisellä perheelle on paitsi aikaa säästävä myös motivaatiota lisäävä vaikutuksensa. Motivoitumisen yksi keskeisimmistä lähtökohdista on se, että yksilö tai perhe voi itse vaikuttaa siihen mitä nostetaan keskusteluiden ja mahdollisen muutoksen keskiöön. Asiantuntija ei sanele, vaan rohkaisee perhettä pohtimaan ja löytämään itse. Ammattilaisen rooli onkin enemmän kannustava, tukeva, keskustelua avaava, joskus myös vähän toppuutteleva, jotta esimerkiksi syömiselle asetetut odotukset ja muutostavoitteet säilyisivät realistisina ja siten saavutettavissa olevina. Syömisen muuttamisessa keskeistä on kokemus omasta pystyvyydestä: minusta/meistä on tähän. Jos tavoitteet asetetaan saavuttamattomiin, vastassa on väistämättä pystyvyyden tunteen heikkenemistä ja motivaation hiipumista.
Minusta keskeistä lähes kaikki Suomessa asuvat lapsiperheet tavoittavassa neuvolatyössä on mahdollisuuksien tarjoaminen kaikille perheille tasapuolisesti. Jos perhe ei aktivoidu hyvistä yrityksistä huolimatta, olkoon se sitten heidän oma valintansa. Lapsiperheiden terveyden edistäminen ei voi myöskään olla yhden puljun (siis neuvolan) harteilla, vaan työssä tarvitaan kaikkia yhteiskunnan toimijoita ja politiikan tasoja.

Pallon heittäminen perheelle, yksilölle tai asiakkaalle vaatii toki ammattilaiselta uskallusta. On ehkä päästettävä irti vanhoista tutuista toimintatavoista, ohjaustilanteen kontrolloimisesta ja ”ammattilainen puhuu, asiakas kuuntelee” –asetelmasta. On lähdettävä liukkaalle jäälle, epävarmuuteen ja ennustamattomuuteen. Uuden oppiminen on aina myös kulkemista yritysten ja erehdys kautta. Tämä pätee yhtä hyvin niin uusien liikunta- tai ruokatottumusten kokeilemiseen kuin uusien tuulien omaksumiseen ohjaustyössä. Virheiden tekemisen pelko saattaa houkutella pitäytymään vanhassa ja tutussa. Mutta elämä on epätäydellistä eikä terveyden ammattilaisenkaan tarvitse aina onnistua kaikessa. Kaikkea ei tarvitse tietää ja kaikkiin ongelmiin ei tarvitse olla vastauksia. Tämä pätee erityisesti ratkaisukeskeiseen, voimavaralähtöiseen ja perhekeskeiseen ravitsemus- ja liikuntaohjaukseen.

Lisää tietoa Neuvokas perhe -ohjauksesta löydät Sydänliiton nettisivulta





maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ruokakaupassa

Kyllähän kaikki jo nykypäivänä tietää mitä on terveellinen syöminen. Eikö vain? Näin ainakin tunnutaan yleisesti ajattelevan. Tässä ajatuksessa on varmasti totta ainakin toinen puoli. Osa hyvän syömisen elementeistä on niin kirkkaasti ihmisten mielessä, että vaikka keskellä yötä herätettäisiin, tulisi tieto kuin apteekin hyllyltä. Näin on varmasti vaikkapa kasvisten käytön suhteen. Löytyykö jostain suomalaista, joka ei tiedä että kasvisten syöminen on terveellistä? Tämä viesti on iskostunut jo melko pientenkin lasten mieleen. Tästä yksittäisestä (ja sinänsä kovin tärkeästä) asiasta ollaan lisäksi asiantuntijoiden kesken hyvin yksimielisiä. Myönteinen asia sekin näinä ravitsemushämmennyksen aikoina.


Toisten ravitsemuskysymysten alueella ollaan sitten ehkä enemmän hakusessa, ja tiedon lomassa kuulee myös kaikenlaisia uskomuksia. Ihmisten kuvaillessa terveellisen syömisen piirteitä osataan kuitenkin nimetä niitä keskeisiä: syödään monipuolisesti, värikkäästi ja säännöllisesti. Muistetaan kohtuus ja vaikutetaan annoskokoihin. Yksittäisistä ruoka-aineista terveelliseen ruokakoriin osataan ottaa mukaan kasvisten lisäksi esimerkiksi kasviöljy, kala ja ruisleipä (jos viljavalmisteet kuuluvat mukaan ruokavalioon).

Sitten tuleekin se tuhannen taalan kysymys: jos perustiedot ovat useimmilla näin hyvin tiedossa, miksi olemme edelleen aika kaukana terveellisestä syömisestä? Tähän kysymykseen on tietysti paljon vastauksia: valitsemme ruokamme myös monin muin kuin terveellisyyskriteerein, taloudellinen tilanne ja ruuan saatavuus vaikuttaa ostopäätöksiimme jne. Yksi keskeinen syömiseemme vaikuttava tekijä on ehkä niin itsestään selvä, että emme tule sitä ajatelleeksi. Suurin osa meistä syö ison osan päivittäisestä ruuastaan kotona. Ja kotiin se ruoka on pitänyt hankkia jostakin itse. Ne olennaiset liikkeet syömisen eteen tapahtuvat siis, missäs muualla kuin ruokakaupassa.

Havahduin tähän itsestäänselvyyteen jokin aika sitten omien ruokaostosteni kanssa. Kolmelapsisen perheen ruokahuollosta vastaavana huomasin käyväni kaupassa monta kertaa viikossa ja lähes joka joka kerta kiireessä. Kuljin tukka putkella hyllyjen välissä ja pyörittelin epätoivoisesti mielessäni ”Mitä tänään syötäisiin” –kysymystä. Tämä epäsystemaattinen ja kiireen sävyttämä ruokakaupassa käynti aiheutti lievää kroonista ahdistusta. Lapsiperheessä kortilla olevaa aikaa tuntui menevän ihan liian paljon ruokaostosten miettimiseen ja tekemiseen. Ja mikä ikävintä, tällä ruokaostosten tekotavalla alkoi jo olla vaikutusta siihen, minkälaista ruokaa meillä syötiin!

Vuodenvaihteessa päätin kohdistaa uuden vuoden lupaukseni perheen ruokahuoltoon: halusin saada sitä systemaattisemmaksi ja vähemmän aikaa vieväksi. Päätin, että siirrymme viikkosuunnitteluperiaatteeseen: Kerran viikossa, käytännöllisistä syistä viikonloppuisin, tehdään niin sanottu iso ruokakauppakäynti ja sitä täydennetään viikon varrella kerran tai kaksi täsmäostoksilla. Viikonlopun isojen ostosten tekoon käytetään eniten suunnitteluaikaa, kun suunnitellaan viikon lämpimät ruoat lisäkkeineen. Toisin sanoen viikonloppuna ostetaan kaikki perustarvikkeen viikon ruoanlaittoa varten. Täydennysostokset ovatkin sitten lähinnä nopeita tuoretuotetäydennyksiä kuten kasviksia leipää tai maitoa. Suunnittelua helpottamaan tein vielä tietokoneelleni taulukkotiedostoksi helposti täydennettävän ruokaostospohjan. Tässä pohjassa on lueteltu erilaisia ruokaryhmiä kuten vihannekset, hedelmät, liha, leipä, säilykkeet jne. Ideana on se, että kauppalistaa on helpompi miettiä kun esillä eri tuoteryhmät ja toisaalta kaupassa ostosten teko selkeytyy, kun kauppalistalta löytyy nopeasti kaikki tietyn hyllyrivin tai osaston tuotteet. Säästöä se on pienikin ajansäästö.

Nyt olemme treenanneet tätä uutta systeemiä reilun parin kuukauden ajan. Kokemukset ovat voittopuolisesti myönteisiä. Aikaa on säästynyt, ruokaostoksia ja illan ruokalajeja ei tarvitse pohtia päivittäin ja ruokavalinnat ovat ehkä himpun verran monipuolistuneet. Ruokahävikin määrässä en ole huomannut dramaattista muutosta, yritimme kiinnittää tähän huomiota jo aiemmin. Jotain kai kuitenkin kertoo se, että lauantaiaamuna jääkaappi näyttää jo oikeasti aika tyhjältä. Tarpeeseen siis täydennetään. Joskus perjantai-iltaisin laiskottaa, eikä millään jaksaisi ryhtyä suunnittelemaan viikon syömisiä. Kun toimeen vain ryhtyy, ei homma lopulta ole niin työläs kuin miltä se on alussa vaikuttanut. Ja viikolla säästynyt aika ja muuhun ajatteluun vapautunut aivokapasiteetti palkitsee kummasti perjantain vaivan.

Vielä takaisin siihen terveelliseen syömiseen. Pelkkä tieto ei vielä ole tekoja. Uskon että ruokakauppalogistiikalla on selvästi vaikutusta siihen mitä lautasiltamme loppujen lopuksi löytyy. Joskus kannattaa pysähtyä miettimään sitä, kuka perheen ruokaostokset tekee, missä ja milloin? Onko homma hanskassa vai pitäisikö kokeilla joitain uusia käytäntöjä? Sinkkutalouksissa homma pyörii hieman eri meiningillä kuin suuremmissa ruokatalouksissa, mutta samoihin milloin, missä ja miten kysymyksiin joudutaan etsimään vastauksia myös niissä. Kuinka ruokaostokset hoidetaan teillä?