Tämä blogin kirjoittaminen on siitä jännää, että saatuaan jotain julkaistua alkaa yleensä jo jokin jatkoajatus muhia päässä. Hyvät kommentit muilta usein vielä siivittävät uusia ajatuksia eteenpäin. Edellisen postauksen tiimoilta lähdin kovasti miettimään terveellisen syömisen syvintä olemusta. Mikä erottaa lopulta terveellisen syömisen epäterveellisestä? Missä menee terveellisen syömisen raja? Mikä on vielä terveellistä eikä vielä epäterveellistä?
Itse asiassa minua on jo pidemmän aikaa vähän jurppinut koko terveellisen ruoan käsite. Miksikö? No ehkä siksi, että keskusteluissa ruoan terveellisyys tahtoo aina luisua kovin yksipuolisiin ja mustavalkoisiin näkemyksiin terveellisistä ja epäterveellisesti ruoista, jotka siis ovat selviä toisistaan erottuvia kategorioita. Mutta eihän se niin mene! Yleisesti voi lähteä siitä, että lähes kaikissa ruoka-aineissa on meille hyödyllisiä ja haitallisia yhdisteitä, lopputulos riippuu ihan siitä kuinka paljon mitäkin syömme ja missä suhteissa.
Ravitsemusasiantuntijan työssäni joudun yhä uudelleen ja uudelleen ottamaan kantaa siihen, miten määrittelen terveellisen syömisen. Ravitsemusluentoja pitäessäni olen havainnut kuitenkin otsikoivani luennon mieluummin hyvinvointia edistäväksi kuin terveelliseksi syömiseksi. Näin pääsee ainakin kiertämään sen terveellinen-sanan , mutta toisaalta hyvinvoinnista puhuminen terveyden sijaan minusta avaa paremmin sitä, kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia syömisellä on elämäämme. Ravitsemus ei ole vain ravintoaineita ja niiden yhteyksiä fyysisiin sairauksiin kuten syöpään tai sydän- ja verisuonisairauksiin, se on vahvasti myös vaikkapa tunteisiin (tunteet muuttavat syömistä ja syöminen tunteita), sosiaalisiin suhteisiin (ruokahetken jakaminen muiden kanssa) ja ekologisiin valintoihin (millaisia ympäristövaikutuksia syömällämme ravinnolla on) liittyvää käyttäytymistä.
Itseni on vaikea uskoa siihen, että olisi olemassa yksi ainut tapa syödä hyvin/terveellisesti/oikein. Vierastan kiihkeää yhden ruokavaliotyylin taakse asettumista, semminkin kun yhden ruokavalion käytännön toteutus voi vaihdella hyvin paljon eri yksilöiden välillä. Kasvissyöntiä tai luolamiehen dieettiä kun voi noudattaa niin kovin monella eri tavalla. Toki tiettyyn ruokavaliotyylin noudattamisesta voi olla joillekin apua: se voi tehdä ruokavalinnat selkeiksi ja yksinkertaisiksi toteuttaa tai auttaa jonkin sairauden hoidossa. Kaikille tällainen syömisen kategorisoiminen ei kuitenkaan sovi ja joillekin se on jopa vaarallista. Ehkä kiihkeä halumme löytää ”se oikea ruokavalio” liittyy nykyaikana korostuneeseen haluumme olla täydellisen onnistuneita suorittajia myös syömisen saralla. Pelkällä syömisellä (tai syömättömyydellä) ei kuitenkaan voida ratkaista kaikkia globaaleja epäoikeudenmukaisuuteen liittyviä ongelmia tai poistaa yksilön kokemaa riittämättömyyden ahdistusta. Supersyömistä vähempikin riittää ja on jopa parempi tae kaikenpuolisesta hyvästä olosta, useimmille myös henkisestä tasapainosta. Tavallinen ruoka ja tarvittaessa pienet korjausliikkeet kohti parempaa ovat ihan jees juttu. Syöminen saa oikeasti olla yksi (muttei toivottavasti ainoa) elämään iloa tuovista asioista!
Ps. Patrik Borg puhuu blogissaan dieettiangnostikoista. Kannattaa lukea, sivuaa tätä samaa aihetta. Taidan itsekin lukeutua dieettiangnostikkoihin.
perjantai 19. elokuuta 2011
torstai 11. elokuuta 2011
Ruokatrendeistä
Lueskelin aamun Salkkarista, siis virallisemmin Salon Seudun Sanomista STT:n toimittamaa juttua vallitsevista ruokatrendeistä. ”Kansa kammoksuu hiilihydraatteja ja lisäaineita” julisti otsikko tuttuun räväkkään uutisointityyliin. Mutta tokihan hiilihydraattipitoisen ruoan karsiminen ja lisäaineiden välttely ovat olleet pinnalla jo jonkin aikaa. Lehtijutun mukaan myös ruoan valmistajat eli elintarviketeollisuus reagoi muuttuviin ruokatrendeihin yhä nopeammin. Yksi esimerkki tästä lienee kauppoihin ilmestynyt vähähiilihydraattinen (!) leipä. En ole itse sitä vielä maistanut, nähnyt kylläkin useamman kaupan leipähyllyillä. Onko teillä maistamiskokemuksia? Olisi mielenkiintoista lukea kokemuksistanne, samoin siitä, miten vähähiilihydraattista ruokavaliota säännöllisesti noudattavat ovat ottaneet leivän vastaan. Onko leivälle ollut tilausta?
Itse olen kai himpun verran vanhanaikainen kun ajattelen, että jos leipää syö niin eikö se sitten voi olla viljasta valmistettua. Olettaisin, että osa karppauksella (tekstinkäsittelyohjelmani herjasi vielä tuosta äskeisestä sanasta, koskahan karppaus on riittävän yleiskielistä ) saadut tulokset perustuvat paljolti siihen, että jätetään yksi ruoka-aineryhmä, viljavalmisteet, kokonaan pois ruokavaliosta tai niitä vähennetään selvästi. Jos nyt sitten aletaan tehdä viljavalmisteita korvaavia tuotteita, niin mitenkähän mahtaa käydä kokonaisenergiansaannin. Itse uskon toistaiseksi vielä siihen, että energian kokonaissaanti on merkittävämpi tekijä painonhallinnan kannalta kuin energiaravintoaineiden saannin keskinäiset suhteet.
Edelleen lehtijutussa tiedettiin kertoa, että hiilihydraattikeskustelun ansiosta rasva on päässyt pannasta. No hyvä jos on päässyt pannasta, kyllähän se elimistö rasvaa tarvitsee. Jos kuitenkin mennään hieman pidemmälle tästä hyvä rasva/pahat hiilarit –keskustelusta, niin eihän laatutekijöiden merkitys ole minnekään hävinnyt: rasvoja, samoin kuin hiilareitakin on niin kovin monenlaisia. Harvardin ravitsemusgurun Darius Mozaffarian ja kumppaneiden kirjoittama yhteenvetokatsaus sydänterveyttä edistävästä ruosta (”Components of cardioprotective diets”) julkaistiin juuri hiljakkoin Circulation –lehdessä. Katsauksessa painotetaan jälleen mm. sitä, että ravintoainetason tarkastelusta olisi tärkeää siirtyä entistä enemmän ruoka-ja ruokavalio(dietary patterns)tason tarkasteluihin. Lisäksi asiantuntijat painottavat tutkimuksiin perustuen sekä hiilihydraattien että rasvan laadun merkitystä. Täysjyväviljavalmisteiden hyödyiksi lasketaan mm. niiden vitamiini- ja kuitupitoisuus, kylläisyyttä lisäävät ominaisuudet sekä tietysti se, että ne syrjäyttävät ”höttöhiilareita” eli puhdasta tärkkelystä sisältäviä viljavalmisteita. Sopiva annosmäärä päivää kohti vaihtelee energiantarpeen mukaan, mutta Mozaffarian ja kumppanit suosittelevat vähintään kolmea täysjyvävilja-annosta päivässä; yksi annos on esimerkiksi viipale leipää. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, voidaan tietysti lähteä vielä lähteä miettimään sitä, mikä sitten on tarpeeksi täysjyväinen. AHA (American Heart Association) on määritellyt täysjyväisyyden seuraavasti: viljatuotteen pitäisi sisältää vähintään 1,1 g luonnollista (huom!) kuitua per 10 g hiilihydraattia. Kauppa-asiointia varten tämä on kuluttajia ajatellen tietysti vielä liian hankala määritelmä.
Rasvapuolella Mozaffarian ym. suosittelevat kasviöljyjä 2-6 annosta päivästä; yksi annos vastaa yhtä teelusikallista tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävää kasviöljyä tai yhtä ruokalusikallista kasvimargariinia. Pellavasiemen-, rypsi- ja soijaöljy sisältävät alfalinoleenihappoa, omega-3-rasvahappoa, jonka käyttöä meidän olisi hyvä lisätä. Kalan ja pähkinöiden säännöllinen käyttö tuo myös ruokavalioom mukavasti hyviä rasvahappoja. Edellistä Mozzafarian ym. suosittelevat käytettäväksi vähintään kaksi kertaa viikossa ja erityisesti rasvaisia lajeja suosien, jälkimmäisiä suolattomina ja 4-5 annosta viikossa (yksi annos 50 g). Osittain kovetettuja kasvirasvoja sisältävien tuotteiden käyttöä tulisi entisestään vähentää, samoin mm. prosessoidun lihan (pekoni, makkara, leikkeleet). Maitovalmisteiden kohdalla olen lukevinani rivien välistä, että asiantuntijaryhmässä on saattanut olla hieman erilaisia näkökantoja liittyen valmisteiden rasvaisuuden merkitykseen. Yhteiseksi johtopäätökseksi on kirjattu, että suurin osa suosituksista suosittelee vähärasvaisia tai rasvattomia valmisteita. Kokonaiskäyttömääräksi suositellaan 2-3 annosta päivässä. Mielenkiintoista sinänsä, että voihin ei oteta ruoka-aineiden käyttösuosituksissa kantaa suuntaan tai toiseen, se loistaa ruoka-aineena poissaolollaan.
Lopuksi palaan vielä hetkeksi takaisin Salkkarin aamuiseen juttuun. Siinä todetaan, että meillä Suomessa rasvattoman maidon kulutus on kääntynyt laskuun ja täysmaidon kulutus puolestaan nousee. Myös voin kulutus on nousussa ja margariinien markkinaosuus kaventumassa. Eipä olisi vielä muutama vuosi sitten osannut tällaisia kehityssuuntia ennustaa! Todella mielenkiintoista seurata, miten nämä muutokset mahdollisesti näkyvät tulevissa suomalaisten ravintokäyttäytymistä ja terveysindikaatoreita selvittävissä Finravinto- ja Finriski-tutkimuksissa. Tavallaan ollaan tilanteessa, jossa kuluttajat ovat omatoimisesti päätyneet ekologiseen tutkimukseen ravitsemuksen ja terveyden välisistä yhteyksistä!
Viite: Mozaffarian D. ym. Components of cardioprotective diet; New insigh. Circulation 2011;123:2870-2891.
Itse olen kai himpun verran vanhanaikainen kun ajattelen, että jos leipää syö niin eikö se sitten voi olla viljasta valmistettua. Olettaisin, että osa karppauksella (tekstinkäsittelyohjelmani herjasi vielä tuosta äskeisestä sanasta, koskahan karppaus on riittävän yleiskielistä ) saadut tulokset perustuvat paljolti siihen, että jätetään yksi ruoka-aineryhmä, viljavalmisteet, kokonaan pois ruokavaliosta tai niitä vähennetään selvästi. Jos nyt sitten aletaan tehdä viljavalmisteita korvaavia tuotteita, niin mitenkähän mahtaa käydä kokonaisenergiansaannin. Itse uskon toistaiseksi vielä siihen, että energian kokonaissaanti on merkittävämpi tekijä painonhallinnan kannalta kuin energiaravintoaineiden saannin keskinäiset suhteet.
Edelleen lehtijutussa tiedettiin kertoa, että hiilihydraattikeskustelun ansiosta rasva on päässyt pannasta. No hyvä jos on päässyt pannasta, kyllähän se elimistö rasvaa tarvitsee. Jos kuitenkin mennään hieman pidemmälle tästä hyvä rasva/pahat hiilarit –keskustelusta, niin eihän laatutekijöiden merkitys ole minnekään hävinnyt: rasvoja, samoin kuin hiilareitakin on niin kovin monenlaisia. Harvardin ravitsemusgurun Darius Mozaffarian ja kumppaneiden kirjoittama yhteenvetokatsaus sydänterveyttä edistävästä ruosta (”Components of cardioprotective diets”) julkaistiin juuri hiljakkoin Circulation –lehdessä. Katsauksessa painotetaan jälleen mm. sitä, että ravintoainetason tarkastelusta olisi tärkeää siirtyä entistä enemmän ruoka-ja ruokavalio(dietary patterns)tason tarkasteluihin. Lisäksi asiantuntijat painottavat tutkimuksiin perustuen sekä hiilihydraattien että rasvan laadun merkitystä. Täysjyväviljavalmisteiden hyödyiksi lasketaan mm. niiden vitamiini- ja kuitupitoisuus, kylläisyyttä lisäävät ominaisuudet sekä tietysti se, että ne syrjäyttävät ”höttöhiilareita” eli puhdasta tärkkelystä sisältäviä viljavalmisteita. Sopiva annosmäärä päivää kohti vaihtelee energiantarpeen mukaan, mutta Mozaffarian ja kumppanit suosittelevat vähintään kolmea täysjyvävilja-annosta päivässä; yksi annos on esimerkiksi viipale leipää. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, voidaan tietysti lähteä vielä lähteä miettimään sitä, mikä sitten on tarpeeksi täysjyväinen. AHA (American Heart Association) on määritellyt täysjyväisyyden seuraavasti: viljatuotteen pitäisi sisältää vähintään 1,1 g luonnollista (huom!) kuitua per 10 g hiilihydraattia. Kauppa-asiointia varten tämä on kuluttajia ajatellen tietysti vielä liian hankala määritelmä.
Rasvapuolella Mozaffarian ym. suosittelevat kasviöljyjä 2-6 annosta päivästä; yksi annos vastaa yhtä teelusikallista tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävää kasviöljyä tai yhtä ruokalusikallista kasvimargariinia. Pellavasiemen-, rypsi- ja soijaöljy sisältävät alfalinoleenihappoa, omega-3-rasvahappoa, jonka käyttöä meidän olisi hyvä lisätä. Kalan ja pähkinöiden säännöllinen käyttö tuo myös ruokavalioom mukavasti hyviä rasvahappoja. Edellistä Mozzafarian ym. suosittelevat käytettäväksi vähintään kaksi kertaa viikossa ja erityisesti rasvaisia lajeja suosien, jälkimmäisiä suolattomina ja 4-5 annosta viikossa (yksi annos 50 g). Osittain kovetettuja kasvirasvoja sisältävien tuotteiden käyttöä tulisi entisestään vähentää, samoin mm. prosessoidun lihan (pekoni, makkara, leikkeleet). Maitovalmisteiden kohdalla olen lukevinani rivien välistä, että asiantuntijaryhmässä on saattanut olla hieman erilaisia näkökantoja liittyen valmisteiden rasvaisuuden merkitykseen. Yhteiseksi johtopäätökseksi on kirjattu, että suurin osa suosituksista suosittelee vähärasvaisia tai rasvattomia valmisteita. Kokonaiskäyttömääräksi suositellaan 2-3 annosta päivässä. Mielenkiintoista sinänsä, että voihin ei oteta ruoka-aineiden käyttösuosituksissa kantaa suuntaan tai toiseen, se loistaa ruoka-aineena poissaolollaan.
Lopuksi palaan vielä hetkeksi takaisin Salkkarin aamuiseen juttuun. Siinä todetaan, että meillä Suomessa rasvattoman maidon kulutus on kääntynyt laskuun ja täysmaidon kulutus puolestaan nousee. Myös voin kulutus on nousussa ja margariinien markkinaosuus kaventumassa. Eipä olisi vielä muutama vuosi sitten osannut tällaisia kehityssuuntia ennustaa! Todella mielenkiintoista seurata, miten nämä muutokset mahdollisesti näkyvät tulevissa suomalaisten ravintokäyttäytymistä ja terveysindikaatoreita selvittävissä Finravinto- ja Finriski-tutkimuksissa. Tavallaan ollaan tilanteessa, jossa kuluttajat ovat omatoimisesti päätyneet ekologiseen tutkimukseen ravitsemuksen ja terveyden välisistä yhteyksistä!
Viite: Mozaffarian D. ym. Components of cardioprotective diet; New insigh. Circulation 2011;123:2870-2891.
tiistai 2. elokuuta 2011
Ruokabongauksia ja hajatelmia kesäloman varrelta
On aika palata lomagrillailujen ääreltä taas tähän koneen ääreen. Kone on tällä hetkellä lainaversio, yksi kesän lukuisista ukkosista osui niin rajusti omaan kannettavaan, että se on edelleen huollossa. Toivottavasti saan sen pian takaisin,tiedostoineen.
Vaikka oma pää olikin koko heinäkuun loma-asennossa huomasin silti tekeväni joitakin ravitsemukseen liittyviä bongauksia. Yksi havainto oli ruokaostoksia tehdessäni se, että puhe lähi- ja luomuruoasta on konkretisoitumassa ruokamarkettien hyllyillä, joilla lähiruokatarjonta on selvästi lisääntynyt ja se on tehty myös näkyväksi. Myös erilaisilla lähialueen ruokaa myyvillä tilatoreilla vaikuttaa olevan nostetta. Toivotaan että lähiruoka-ajattelu saa ilmaa siipiensä alle ja me kuluttajat todella äänestämme kukkarollamme ja myös ostamme näitä lähellä tuotettuja, usein vähän kalliimpiakin pientuottajien tuotteita. Onhan se kiva syödä vaikkapa oikean kurkun makuista kurkkua, joka ei ole kiertänyt koko Suomea ja menettänyt makuaan maatessaan erilaissa varastohalleissa ennen kuin on päätynyt omalle lautaselleni. Itse olen valmis maksamaan erityisesti vihannesten ja hedelmien laadusta, se kun on tae sille että ne tulevat myös syötyä. Liian usein tulee kaupasta ostettua huonolaatuisia tuotteita juuri hevi-osastolta.
Toinen bongaukseni liittyy aiheeseen, josta myös ravitsemusasiantuntija Patrik Borg ansiokkaasti kirjoitti blogissaan muutama päivä sitten, nimittäin syömishäiriöihin. Bongaus konkretisoitui havainnossa jonka tein kesäpaikkassamme, jälleen ruokakaupassa asioidessani: eräs paikallinen anorektikko oli selvästi talven aikana mennyt huonompaan kuntoon. Lisäksi lomalla eräs toimittaja sattui soittamaan ja kyselemään meikäläiseltä kommentteja liittyen erilaisiin vaihtoehtoisiin ruokavalioihin. Onko niistä haittaa joillekin henkilöille? Itse näen, että perusterveet ihmiset kestävät enemmän kuin sellaiset henkilöt joiden elimistössä on jo jotain kremppaa. Esimerkiksi, jos kärsii munuaisvaivoista en ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan vaikkapa runsasproteiinista VHH-ruokavaliota. Voiko erityisruokavalion noudattaminen sitten olla syynä syömishäiriön kehittymiseen? Niin, tuskinpa erityisruokavalio useinkaan on ainoana syynä syömishäiriön syntyyn, kyseessä kun on aika monipolvinen vyyhti kasautuneita asioita. Syömishäiriöistä anoreksia nervosan ensimmäisiä näkyviä merkkejä on toki yleensä jonkinlaisen rajoitetun erityisruokavalion aina vain tarkempi ja tarkempi noudattaminen. Myös bulimiassa ja BED:issä eli lihavan ahmimishäiriössä saattaa olla jaksoja jolloin syödään kovin rajoitetusti. Kyse ei kuitenkaan ole niinkään sairauden syystä vaan ennemminkin oireesta. Missään tapauksessa en silti itse suosittelisi ruokien syömistä rajoittavaa ja ehdottomasti kieltävää erityisruokavaliota sellaiselle henkilöille, jolla on taipumus sairastua syömishäiriöön. Itse asiassa pitkällä tähtäimellä useimmille meistä sopii parhaiten mahdollisimman salliva, joustava ja myönteinen asenne syömiseen. Terveen ruokasuhteen ytimessä on oman itsen (keho mukaan lukien) arvostus, kunnioittava ja kiitollinen suhteutuminen ruokaan, voimaa antavien, ravitsemuksellisesti laadukkaiden ruokien suosiminen ja kyky joustavuuteen. Tähän kun lisää rauhoittumisen syömisen ääreen ja järkevät annoskoot, niin johan ollaan pitkällä! Jostain on mieleeni jäänyt sellainen sanonta kuin ”Joustavuus on mielenterveyden mitta”. Pätee erityisen hyvin myös syömiseen: ”Joustavuus on tasapainoisen ruokasuhteen mitta”.
Myös sitä on useamman kerran tullut kesän aikana pohdittua, miksi erilaiset erityis- ja laihdutusruokavaliot ovat tällä hetkellä niin suosittuja kuin ne ovat. Eihän minulla asiaan tietysti ole oikeaa ja lopullista vastausta, mutta joitain hajatuksia kylläkin. Kaiketi kyseessä on monen tekijän summa: osa ihmisistä on ehkä aiempaa kiinnostuneempia terveellisestä syömisestä, lihavuuden yleistyminen on saanut ihmiset etsimään uusia tapoja päästä eroon kerrytetystä massasta, sosiaalinen media on mahdollistanut vaihtoehtoiseen syömiseen liittyvän ajatusten vaihdon ja tiedon jakamisen reaaliaikaisesti. Mutta onko ilmiölle löydettävissä myös ”syvempiä” syitä? Elämämme on kulkenut aika etäälle sellaisista instituutioista kuten uskonto ja kirkko, joiden kautta aikaisemmin säädeltiin sitä mikä on elämässä oikein tai väärin. Haemmeko nykyisin vastauksia eettisin ja moraalisiin kysymyksiin pikemminkin syömisen kuin uskonnon kautta? Vai selittääkö esimerkiksi aidon ja alkuperäisen ruoan ja kivikautisen ruoan suosiota se, että haluamme antaa vastaiskun koko ajan teknologisoidummalle elämäntavallemme? Sinänsä hauska yksityiskohta sekin, että kivikautiset ruokaideat leviävät juuri netin ja sosiaalisen median välityksellä, joka on aika kaukana aikaisemmista tiedonvälityksen tavoista. Jos kivikaudelle jäänyt elimistömme ei ole vielä kehittynyt ottamaan vastaan mm. viljanviljelyn muuttamaa ravintoamme, onko se sitten kehittynyt käsittelemään esimerkiksi sitä lähes reaaliaikaisen tiedon määrää, jota virtuaalinen todellisuus meille päivittäin tarjoaa?
Vaikka oma pää olikin koko heinäkuun loma-asennossa huomasin silti tekeväni joitakin ravitsemukseen liittyviä bongauksia. Yksi havainto oli ruokaostoksia tehdessäni se, että puhe lähi- ja luomuruoasta on konkretisoitumassa ruokamarkettien hyllyillä, joilla lähiruokatarjonta on selvästi lisääntynyt ja se on tehty myös näkyväksi. Myös erilaisilla lähialueen ruokaa myyvillä tilatoreilla vaikuttaa olevan nostetta. Toivotaan että lähiruoka-ajattelu saa ilmaa siipiensä alle ja me kuluttajat todella äänestämme kukkarollamme ja myös ostamme näitä lähellä tuotettuja, usein vähän kalliimpiakin pientuottajien tuotteita. Onhan se kiva syödä vaikkapa oikean kurkun makuista kurkkua, joka ei ole kiertänyt koko Suomea ja menettänyt makuaan maatessaan erilaissa varastohalleissa ennen kuin on päätynyt omalle lautaselleni. Itse olen valmis maksamaan erityisesti vihannesten ja hedelmien laadusta, se kun on tae sille että ne tulevat myös syötyä. Liian usein tulee kaupasta ostettua huonolaatuisia tuotteita juuri hevi-osastolta.
Toinen bongaukseni liittyy aiheeseen, josta myös ravitsemusasiantuntija Patrik Borg ansiokkaasti kirjoitti blogissaan muutama päivä sitten, nimittäin syömishäiriöihin. Bongaus konkretisoitui havainnossa jonka tein kesäpaikkassamme, jälleen ruokakaupassa asioidessani: eräs paikallinen anorektikko oli selvästi talven aikana mennyt huonompaan kuntoon. Lisäksi lomalla eräs toimittaja sattui soittamaan ja kyselemään meikäläiseltä kommentteja liittyen erilaisiin vaihtoehtoisiin ruokavalioihin. Onko niistä haittaa joillekin henkilöille? Itse näen, että perusterveet ihmiset kestävät enemmän kuin sellaiset henkilöt joiden elimistössä on jo jotain kremppaa. Esimerkiksi, jos kärsii munuaisvaivoista en ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan vaikkapa runsasproteiinista VHH-ruokavaliota. Voiko erityisruokavalion noudattaminen sitten olla syynä syömishäiriön kehittymiseen? Niin, tuskinpa erityisruokavalio useinkaan on ainoana syynä syömishäiriön syntyyn, kyseessä kun on aika monipolvinen vyyhti kasautuneita asioita. Syömishäiriöistä anoreksia nervosan ensimmäisiä näkyviä merkkejä on toki yleensä jonkinlaisen rajoitetun erityisruokavalion aina vain tarkempi ja tarkempi noudattaminen. Myös bulimiassa ja BED:issä eli lihavan ahmimishäiriössä saattaa olla jaksoja jolloin syödään kovin rajoitetusti. Kyse ei kuitenkaan ole niinkään sairauden syystä vaan ennemminkin oireesta. Missään tapauksessa en silti itse suosittelisi ruokien syömistä rajoittavaa ja ehdottomasti kieltävää erityisruokavaliota sellaiselle henkilöille, jolla on taipumus sairastua syömishäiriöön. Itse asiassa pitkällä tähtäimellä useimmille meistä sopii parhaiten mahdollisimman salliva, joustava ja myönteinen asenne syömiseen. Terveen ruokasuhteen ytimessä on oman itsen (keho mukaan lukien) arvostus, kunnioittava ja kiitollinen suhteutuminen ruokaan, voimaa antavien, ravitsemuksellisesti laadukkaiden ruokien suosiminen ja kyky joustavuuteen. Tähän kun lisää rauhoittumisen syömisen ääreen ja järkevät annoskoot, niin johan ollaan pitkällä! Jostain on mieleeni jäänyt sellainen sanonta kuin ”Joustavuus on mielenterveyden mitta”. Pätee erityisen hyvin myös syömiseen: ”Joustavuus on tasapainoisen ruokasuhteen mitta”.
Myös sitä on useamman kerran tullut kesän aikana pohdittua, miksi erilaiset erityis- ja laihdutusruokavaliot ovat tällä hetkellä niin suosittuja kuin ne ovat. Eihän minulla asiaan tietysti ole oikeaa ja lopullista vastausta, mutta joitain hajatuksia kylläkin. Kaiketi kyseessä on monen tekijän summa: osa ihmisistä on ehkä aiempaa kiinnostuneempia terveellisestä syömisestä, lihavuuden yleistyminen on saanut ihmiset etsimään uusia tapoja päästä eroon kerrytetystä massasta, sosiaalinen media on mahdollistanut vaihtoehtoiseen syömiseen liittyvän ajatusten vaihdon ja tiedon jakamisen reaaliaikaisesti. Mutta onko ilmiölle löydettävissä myös ”syvempiä” syitä? Elämämme on kulkenut aika etäälle sellaisista instituutioista kuten uskonto ja kirkko, joiden kautta aikaisemmin säädeltiin sitä mikä on elämässä oikein tai väärin. Haemmeko nykyisin vastauksia eettisin ja moraalisiin kysymyksiin pikemminkin syömisen kuin uskonnon kautta? Vai selittääkö esimerkiksi aidon ja alkuperäisen ruoan ja kivikautisen ruoan suosiota se, että haluamme antaa vastaiskun koko ajan teknologisoidummalle elämäntavallemme? Sinänsä hauska yksityiskohta sekin, että kivikautiset ruokaideat leviävät juuri netin ja sosiaalisen median välityksellä, joka on aika kaukana aikaisemmista tiedonvälityksen tavoista. Jos kivikaudelle jäänyt elimistömme ei ole vielä kehittynyt ottamaan vastaan mm. viljanviljelyn muuttamaa ravintoamme, onko se sitten kehittynyt käsittelemään esimerkiksi sitä lähes reaaliaikaisen tiedon määrää, jota virtuaalinen todellisuus meille päivittäin tarjoaa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)