Kulunut lukuvuosi, näin
opiskelumaailman aikakäsitystä mukaellen, oli itselleni yksi elämäni
rankimmista puristuksista. Matkalle mahtuu monta huippukohtaa ja ”kerran
elämässä” –kokemusta, mutta myös hikeä, kyyneleitä ja harmaita hiuksia. Vuosien
työ huipentui perjantaina 15.3.2013, kun väittelin Turun yliopistosta otsikolla
”Family-based dietary intervention in the STRIP study – effects on diet anddiet-related attitudes”. Selvitelläkseni omaa päätäni ja kirkastaakseni
itsellenikin mitä tässä oikein on tullut tehtyä, ajattelin kirjoitella jaettavaksi
muutaman ajatuksen väitöskirjan tekemisestä ja väittelemisestä.
Näin aluksi vähän taustoitusta. Itselleni
väitöskirjamatkasta muodostui lopulta hyvin mutkainen ja pitkä tie. Se kulki
elämässäni rinnan lasten syntymisen ja miehen ulkomaan työkomennuksen kanssa. Väitösmatkaa
rikkoivat välillä myös omat työprojektit. En siis ole mikään supertehokkaan ja
standardoidun putkituotannon tulos. Tämän voi nähdä tehokkuusnäkökulmasta
puutteena, mutta toisaalta, itse näen siinä myös paljon hyvää. Jos olisin
väitellyt jo ajat sitten, olisin todennäköisesti paljon raaempi ja
suppeakatseisempi tohtori kuin mitä koen olevani nyt. Työkokemukset väitöskirjan
ohella ovat toisinaan rikastaneet omaa ajattelua, toisinaan maadoittaneet
sfääreissä lentävää tiedettä takaisin maan pinnalle. Kun omana tutkimusaiheenani
on ollut väljästi ilmaistuna ravitsemuskasvatus lapsiperheissä, on ollut
tervetullutta viettää välillä itsekin aikaa siellä lapsiperheen keittiössä
miettiessä miksi yksi syö niin valikoiden, toinen niin hyvin ja kolmas jotain
siltä väliltä.
Minulla oli onni ja ilo
päästä tekemään väitöskirjaani mielenkiintoiseen ja kansainvälisestikin
tunnustettuun STRIP –tutkimukseen Turun yliopistoon. Tutkimus oli käynnistynyt
jo paljon aiemmin kuin mitä itse hyppäsin mukaan junaan: tähän satunnaistettuun
interventiotutkimukseen otettiin mukaan 80- ja 90-lukujen taitteessa syntyneitä
turkulaisia lapsia perheineen lasten ollessa alle vuoden ikäisiä. Heidät
arvottiin mukaan joko interventioryhmään, joka sai vuosien kuluessa ohjausta sydänterveellisen
ruokavalion koostamisessa, tai vertailuryhmään, joka ei tuota ohjausta saanut.
Erityspainopiste ohjauksessa oli rasvan laadussa: miten vähentää tyydyttyneen
rasvan ja lisätä tyydyttymättömän rasvan osuutta ruokavaliossa.
Olin itse ollut mukana
STRIPissä jo ennen valmistumistani elintarviketieteiden maisteriksi eli ee-tee-ämmäksi
(ETM) Helsingin yliopistosta. Ensikosketukseni projektiin tapahtui kesäturkulaisena
vuonna 1999, kun suoritin ravitsemustieteen opintoihin liittyvää harjoittelua
projektissa. Joku kipinä jäi silloin elämään: tutkimusta ja toisaalta käytännön
ravitsemusohjausta yhdistävä projekti muodosti monipuolisen ja kiinnostavan kokonaisuuden.
Ei siis vain tutkimustyötä tietokoneen äärellä tutkimusmateriaalia pyöritellen vaan
tutkimuksen yhdistämistä ravitsemusohjauksen käytännön suunnitteluun ja
toteuttamiseen. Ohjaustyöskentely piti sisällään muun muassa ravitsemustehtävien
laatimista, leikkaamista, liimaamista ja askartelua, keittokirjojen selailua ja
sopivien reseptien metsästämistä, ruokapäiväkirjojen läpikäyntiä ja palautteen
kirjoittamista sekä ennen kaikkea perheiden kohtaamista ja ravitsemusjuttujen
ihmettelemistä yhdessä lasten ja vanhempien kanssa.
Oma kokemukseni on
vahvasti se, että jatko-opintojen aikana on mahdollista oppia monenlaista
myöhemmin työelämässä hyödynnettävää tietoa ja taitoa. Tohtorin tutkintoon
vaadittu työskentely ei siis tarkoita vain teoreettista pyöriskelyä
tieteellisten teorioiden syvyyksissä, p-arvojen tuijottelua tai tieteellisen
argumentaation harjoittelua. Matkalla ehtii kartuttamaan myös esiintymistaitojaan,
istumaan tiimipalavereissa, avustamaan toimittajia lehtijuttujen teossa, harjoittelemaan
työyhteisötaitojaan, toimimaan johtoryhmän sihteerinä, vääntämään
apurahahakemuksia paikkaan jos toiseenkin, askartelemaan joulukortteja,
suunnittelemaan virkistysretkiä ja työstämään keittokirjoja ja ruokaesitteitä. Näin
muutamia asioita mainitakseni.
Toivoisinkin työnantajille
joskus myös malttia nähdä tohtorintutkinnon ”taakse”, siihen rikkaaseen ja vaihtelevaan
kokemuskenttään, jonka väitellyt tohtori on matkallaan itselleen kerännyt.
Toisaalta toivoisin poliittisille päättäjille halua painottaa muitakin
koulutuksellisia arvoja kuin taloudellisuus, tehokkuus ja nopeus.
Paljon onnea, tohtorisnaiselle! Mielenkiintoista luettavaa tämä sinun matkasi. Joskus tuntuu, että se on suurikin meriitti, jos mahdollisimman nopeasti valmistuu siitä tai tästä opintoputkesta. Meinaa unohtua, että elämää varten kai sitä opiskellaan.
VastaaPoistaAskartelu työnkuvana kuulostaa houkuttelevalta. :)