Ensiksi seuraa varoitus:
Seuraavat katkelmat eivät ole totta tai vastaa tämän blogistin maailmankuvaa. Ne
ovat kuitenkin saaneet alkunsa kuin erään suomalaistaustaisen
tekstiiliyrityksen kankaat eli jo olemassa olevista, itseään jossain määrin
muistuttavista esikuvista. Etäännyttääkseni kommentteja alkuperäisistä esikuvistaan
olen vaihtanut teemaa ravitsemuksesta kirjoihin. Pyydän jo tässä vaiheessa
anteeksi kaikilta kirjaihmisiltä!
Kuvitellaan, että eräs
Iltapäivälehti julkaisee lyhyen jutun Lasten lukutaidottomuudesta. Jutussa professoritason
kirjatutkija kommentoi huolestuneena lasten lisääntynyttä lukutaidottomuutta. Ei
mene kauaakaan, kun someparlamentti alkaa tykittää. Seuraavaan tapaan:
”Tietävätkö nämä kirjaihmiset ollenkaan, mitä
lapset oikeasti lukevat!?”
”Tyypillistä kirja-asiantuntijoiden neljännes tai
korkeintaan puolet totuudesta -juttua!”
”Tämä tyyppi on varmasti yhteydessä ValtionKirjaLaitokseen!
Ihan on, sanonko mitä!”
”Huolestuttaa Suomen yliopistojen opetuksen taso
kun proffatkin ovat vain VKL-tasoa tai korkeintaan iltapäivälehtitasoa?
Harva uskaltaa vastustaa VKL:ää. Pidetään outona,
jos suosittelee aitojen kirjojen lukemista!
”Pottereita ja Seitsemää veljestä, näillä on
lasten lukutaito tuhottu ja aiheutettu lukutaidottomuusepidemia. Syyllisiä ovat
kirjavalistajat!”
Kun loman jälkeen
aktivoiduin median ja ravitsemusaiheisen somen seuraamisessa en voinut kuin pettyä
jälleen. Ei ollut Suomen suvi sulattanut ja saanut keskusteluihin
kunnioittavampaa sävyä. Samat ravitsemus/ravintoasiantuntijoita/ihmisiä (meitä
on moneksi, btw!) syyttävät ja arvostelevat kommentit velloivat edelleen
somemeren kohinassa. Ei ole osaamista, ei ole oikeaa näkemystä. Kansallisesta
ravitsemustutkimuksesta(kin) vastaava taho sai omat roiskaisunsa. Tämäkö on nyt
sitten sitä asiallista, kehittävää ja asioita eteenpäin vievää kommunikointia?
Epäilen!
Saa toki olla ravitsemusasioissakin
kriittinen. Saa olla eri mieltä. Ei tarvitse niellä kaikkea pureskelematta. Mutta
eikö tämän kaiken voisi tehdä fiksusti perustellen, avarakatseisesti (haa,
saatan itsekin joskus olla väärässä!) ja ennen kaikkea toisia, erityisesti eri
tavalla ajattelevia ihmisiä kunnioittaen? Jotta ravitsemusaiheista huutelu
saadaan uudelle sivistyneemmälle tasolle, tarvitaan kaikkia edellä mainittuja
ryhtiliikkeitä!
Näitä ajatellessani
satuin kuulemaan radiosta uusintana lähetetyn Jari Sarasvuon nimeä kantavan
Jari Sarasvuon ohjelman viime keväältä. Sen teemana oli kiusaaminen. Ohjelmassa
JS toteaa, että moraalinen nälänhätämme huutaa tämän ajan sivistysliikettä.
Esimerkkinä hän käyttää tapaus Himasen käsittelyä mediassa. Suosittelen
lämpimästi kuuntelemista, oli Sarasvuon (tai Himasen) poleemisesta hahmosta sitten mitä
mieltä tahansa. Sarasvuo ainakin pystyy julkisesti myöntämään oman
epätäydellisyytensä ja erehtyväisyytensä. Tästä olisi hyötyä myös monelle somen
ravitsemuskeskusteluihin osallisituvalle!
Sanna, oikeasta ja tärkeästä asiasta kirjoitat. Vaikeutena asiassa on se, että sivistystä ja kypsyyttä on vaikeaa opetella, varsinkaan nopeasti. Minulla on se tuntuma, että sivistyksen pohjana on yleensä hyvä kotikasvatus, jota edelleen syventää henkilön itsensä kiinnostus oppia uutta ja avartaa omia näkemyksiään. Myöskään ympäröivän yhteiskunnan usein karkea kulttuuri -- joka tietysti on heijastusta siitä, millaisia ihmiset ovat -- ei tue hyvä tapa- ja keskustelukulttuurin muodostumista.
VastaaPoistaKyllä, Sarasvuo itse asiassa nosti esiin tuossa linkittämässäni radiopläjäyksessään esiin suomalaisen nykypäivän mediakulttuurin, jossa liian usein vain riepotellaan silmätikuksi joutunut henkilö tavalla, joka täyttää kaikki kiusaamisen tuntomerkit. Ilkeilystä pitäisi päästä asiallisempaan keskusteluun, jossa voidaan vaihtaa mielipiteitä ja erilaisia näkemyksiä asiallisesti hyökkäämättä kokonaisvaltaisesti henkilön/ammattiryhmän/instituution persoonaa/identitettiä vastaan.
VastaaPoista