Tilitystä rasvasodan uuvuttamalta

Olisi tässä kaikenlaista työhommaa odottamassa, mutta pakko käydä pikaisesti täälläkin ”avautumassa”: Hei oliko rasvasotakeskustelu taas pakko nostaa otsikoihin!? Perhe Sompin kirjako tämän kaiken nyt sitten käynnisti? Olen kovasti miettinyt, että kuka tästä sodankäynnistä lopulta oikein hyötyy? Ainoastaanko ja vain media? Vaiko loppujen lopuksi joku muukin taho? Ei ehkä ainakaan tavallinen ruokakaupassa kävijä ja elintarvikevalintojen tekijä.


Tänään ykkösen aamutv:ssä ryhtyivät jo valmiiksi täysin epätoivoiseen yritykseen eli yrittivät keskusteluttaa noin seitsemässä minuutissa kahta täysin eri tavoin ajattelevaa asiantuntijatahoa siitä, mikä on terveellistä rasvaa. Tässä ei onnistunut edes lähetysajaltaan moninkertainen A-talk –ohjelma viime syksynä. Mikähän mahtoi olla keskustelun journalistinen tavoite? Herättää keskustelua? Hämmentää kuluttajia? Ainakin jälkimmäisessä taisivat onnistua erinomaisesti.

Asia on yksinkertaisesti niin, että pätevää tieteellistä depattia/väittelyä ei saada aikaiseksi aamutv:n ohjelmaformaatin sisällä. Ravitsemuskeskustelun fokuksen tulisi tuontyyppisissä ohjelmissa olla jossain muualla.

Lisäksi, ihmettelen sitäkin, miksi taas ollaan nostattamassa juuri VOIsotaa? Miksei keskustella laajemmin siitä, minkälaista ruokavaliota esimerkiksi perhe Somppi tai jokin muu taho on suosittelemassa? Ajatellaanko, että juuri voikysymykseen saadaan sopivasti kärjekkäitä vastakkaisia näkemyksiä? Niin, ja kulttuurihistoriallisista syistä voi tuntuu olevan lähellä meidän suomalaisten sydäntä, saadaan siis aikaan riittävästi tunteenpurkauksia.

Itse näen asian niin, että täydellinen keskittyminen voihin sysää syrjään paljon keskeisiä ravitsemukseen liittyviä tekijöitä. Se myös hämärtää sen tosiasian, että ruokavalion terveellisyyttä tulisi aina arvioida kokonaisuuden kautta. Mitään yksittäistä elintarviketta en lähtisi julistamaan kovin terveelliseksi tai epäterveelliseksi.

Eikö ketään muuta uuvuta tämä jatkuva sodankäynti?

Ps. Vielä siitä voista. Ei kai mikään taho ole kokonaan voin käyttöä kieltämässä? Maltillisella voinkäytöllä voidaan koostaan hyvinkin terveellinen ruokavalio, kunhan muistetaan käyttää myös kasviöljyjä ja kalaa. Ihmettelen myös kovasti sitä, missä ovat todelliset perustelut väitteille voin itsenäisistä terveysvaikutuksista.

Lasten (ja aikuistenkin) makuun

Selailin viime viikolla ison kauppaketjun mainoslehtistä, jossa mainostettiin paitsi kaupan järjestämiä lastenpäiviä myös kaikenlaisia lapsille suunnattuja tuoteita. Tarjolla oli leluja, kenkiä, vaatteita, astioita, hammastahnaa ja dvd-elokuvia, muun muassa. Mainoslehtisen loppupäässä oli sitten niitä elintarvikkeitakin. Tällä kertaa ihan oma sivu oli varattu myös varsinaisen kohderyhmän tuotteille. "Lasten makuun" siis, kuten sivu oli otsikoitu. Tätä sivua pysähdyin tuijottamaan pidemmäksi aikaa. Havahduin nimittäin siihen, että sivun tarjoustuotteista lähes kaikki olivat niitä vähemmän ravitsevia vaihtoehtoja. Joukossa oli vanukkaita, mehujuomia, karkkeja, sipsejä, jäätelöä, limsaa, hampurilaisia ja hod dogeja. Terveellisinä vaihtoehtoina mukaan olivat päässeet oikeastaan vain täysksylitolipurkat!

Eihän kauppaketjuilla toki ole minkäänlaisia velvoitteita ottaa tarjous- ja mainostuotteiksi muita kuin niitä takuuvarmoja herkkuja, joita suurin osa lapsista syö joka tapauksessa. Sama lasten makunystyröiden kehityskelpoisuuden aliarvioiminen tuntuu kuitenkin vaivaavan yleisemminkin. Miksi esimerkiksi ravintoloissa lastenannoksina on useimmiten tarjolla hampurilainen-ransakalaiset-nakit-lihapullayhdistelmiä?

Samoin olen ihmetellyt myös sitä, miksi lapsiperheelle tuntuu olevan niin vaikea löytää sopivaa ruokapaikkaa ulkonasyömiseen. Ainakin, jos lapset satttuvat olemaan touhukasta sorttia eivätkä jaksa istua kovin pitkään paikoillaan oman annoksensa syötyään. Miksi sellaisia ravintoloita on niin vaikea löytää, joissa ruoka olisi laadukasta, hyvää, jopa vähän yllätyksellistä ja jossa tunnelma olisi kuitenkin leppoisa, lapsiperheetkin hyväksyvä. Bonuksena ja aterioinnin sujuvuuden takaajana olisi tällaisessa ravintolassa myös hyvä leikkitila sijoitettuna niiin, että ateriaansa jatkavat vanhemmat voisivat ruokailla rauhassa loppuun samalla kun seuraavat jälkikasvun telmimistä touhunurkkauksessa. Vai olenko kulkenut laput silmillä, onko tällaisia ravintoloita jo olemassa? Jos on, niin kertokaa ihmeessä että missä?!

Mikä luomu-lähi-aito hypetyksessä tökkii?

Luomuruoka, lähiruoka, aitoruoka, luonnollinen ruoka. Kukapa nyt ei niiden käyttöä nykypäivänä suosittelisi, vaikkei kaikkien termien täsmällisyydestä ja merkityksestä aina oikein otakaan selvää (aidon ja luonnollisen ruoan käsitteitä olen pohtinut aiemmassa blogitekstissä). Lähellä tuotettu ruoka herättää sympatiaa ja hyvän olon tunteita. Ja onhan se ekologistakin suosia lyhyiden kulkuyhteyksien päästä tulevaa luonnonmukaisin menetelmien tuotettua ruokaa, eikö vain.


Silti, joku tässä luomu-aito-lähihypetyksessä vähän tökkii. Tänään kuuntelin aamulla radiosta ensin jutustelua lähiruoan ihmeellisyydestä, siihen kytkeytyvästä tarinallisuudesta ja tutuista nimistä jokaisen ruoka-aineen takana. Olin nyökyttelemässä euforisesti kaikille näille lutuisille jutuille kunnes vaihdoin kanavaa ja kuulin uutisista, miten nälkäkriisi Somaliassa sen kun pahenee. Eikö tässä piile iso eettinen ristiriita? Me täällä edelleen kovin vauraassa länsimaassa pohdimme, miten voimme saada itsellemme entistä parempaa ruokaa, kun porukkaa kuolee satoja jos ei tuhansia päivittäin Itä-Afrikan kuivuusalueilla. Tiedän ettei nälkäongelmaan ole yksinkertaisia ratkaisuja. Emme voi vain lähettää ruokaa täältä Afrikkaan ja pelastaa tilannetta. Mutta meidän on kai silti kysyttävä itseltämme, kuinka paljon meillä on varaa hifistellä syömisellä muun maailman kustannuksella?

Toinen seikka mikä minua tässä luomu-aito-lähi-(lisäaineeton!) hypetyksessä tökkii on kai yksipuolinen hypetys sinänsä. Kun ruoka-asioissa lähdetään liikaa juoksemaan yhteen suuntaan sivuille vilkuilematta päädytään yleensä umpikujaan. Hyvä esimerkki tästä on viime vuosikymmenten rasvattomuusihannointi. En loppujen lopuksi oikein tiedä kuka sitä rasvattomuutta loppujen lopuksi halusi, ruoan kuluttajat, tuottajat, teollisuus, kauppa vai kenties media. Meillä terveydenhuollon ja ravitsemuksen asiantuntijoilla on varmasti myös peiliin katsomisen tarvetta. Kaikkea syytä en kyllä panisi jälkimmäiseen koriin. Itse olen ollut mukana Turun yliopistolla STRIP-tutkimuksessa aina opiskeluaikojen harjoittelusta lähtien. Siellä on ainakin seurattu surullisena ja lopulta kauhulla esimerkiksi runsasrasvaisten margariinien alasajoa 2000-luvun kuluessa. Ennen vuosituhannen vaihdetta suurin osa margariineista oli runsasrasvaisia (80% rasvaa), 2010-luvulle tultaessa ei enää yksikään. Ja alle 40% rasvaa sisältäviä margariineja oli tullut pilvin pimein lisää. Tähän on ollut oikeasti vaikea löytää mitään ravitsemuksellisia perusteluja. Jos syömme margariineja niiden hyvien rasvahappojen vuoksi, miksi nämä rasvahapot vähitellen katosivat rasvarasioista. No, nyt on laiva tainnut tässä asiassa kääntyä ja ensimmäisiä merkkejä kulkemisesta toiseen suuntaan on nähtävillä. Kuluttajina meidän olisi kuitenkin olla tarkkoja siitä mitä haluamme

Ponttini taitaa olla se, että hyvistä asioista (kuten luomu, lisäaineiden (turhan) käytön vähentäminen ja lähiruoka) saa ja pitääkin innostua, mutta samalla ei saisi laittaa lappuja silmille ja unohtaa monia muita suomalaiseen ja globaaliin ravitsemukseen liittyviä keskeisiä kysmyksiä.

Ps.Myös Juhana Harju muuten pohti tämänpäiväisessä bloggauksessaan lähiruokaa.

Riittävän terveellistä?

Tämä blogin kirjoittaminen on siitä jännää, että saatuaan jotain julkaistua alkaa yleensä jo jokin jatkoajatus muhia päässä. Hyvät kommentit muilta usein vielä siivittävät uusia ajatuksia eteenpäin. Edellisen postauksen tiimoilta lähdin kovasti miettimään terveellisen syömisen syvintä olemusta. Mikä erottaa lopulta terveellisen syömisen epäterveellisestä? Missä menee terveellisen syömisen raja? Mikä on vielä terveellistä eikä vielä epäterveellistä?


Itse asiassa minua on jo pidemmän aikaa vähän jurppinut koko terveellisen ruoan käsite. Miksikö? No ehkä siksi, että keskusteluissa ruoan terveellisyys tahtoo aina luisua kovin yksipuolisiin ja mustavalkoisiin näkemyksiin terveellisistä ja epäterveellisesti ruoista, jotka siis ovat selviä toisistaan erottuvia kategorioita. Mutta eihän se niin mene! Yleisesti voi lähteä siitä, että lähes kaikissa ruoka-aineissa on meille hyödyllisiä ja haitallisia yhdisteitä, lopputulos riippuu ihan siitä kuinka paljon mitäkin syömme ja missä suhteissa.

Ravitsemusasiantuntijan työssäni joudun yhä uudelleen ja uudelleen ottamaan kantaa siihen, miten määrittelen terveellisen syömisen. Ravitsemusluentoja pitäessäni olen havainnut kuitenkin otsikoivani luennon mieluummin hyvinvointia edistäväksi kuin terveelliseksi syömiseksi. Näin pääsee ainakin kiertämään sen terveellinen-sanan , mutta toisaalta hyvinvoinnista puhuminen terveyden sijaan minusta avaa paremmin sitä, kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia syömisellä on elämäämme. Ravitsemus ei ole vain ravintoaineita ja niiden yhteyksiä fyysisiin sairauksiin kuten syöpään tai sydän- ja verisuonisairauksiin, se on vahvasti myös vaikkapa tunteisiin (tunteet muuttavat syömistä ja syöminen tunteita), sosiaalisiin suhteisiin (ruokahetken jakaminen muiden kanssa) ja ekologisiin valintoihin (millaisia ympäristövaikutuksia syömällämme ravinnolla on) liittyvää käyttäytymistä.

Itseni on vaikea uskoa siihen, että olisi olemassa yksi ainut tapa syödä hyvin/terveellisesti/oikein. Vierastan kiihkeää yhden ruokavaliotyylin taakse asettumista, semminkin kun yhden ruokavalion käytännön toteutus voi vaihdella hyvin paljon eri yksilöiden välillä. Kasvissyöntiä tai luolamiehen dieettiä kun voi noudattaa niin kovin monella eri tavalla. Toki tiettyyn ruokavaliotyylin noudattamisesta voi olla joillekin apua: se voi tehdä ruokavalinnat selkeiksi ja yksinkertaisiksi toteuttaa tai auttaa jonkin sairauden hoidossa. Kaikille tällainen syömisen kategorisoiminen ei kuitenkaan sovi ja joillekin se on jopa vaarallista. Ehkä kiihkeä halumme löytää ”se oikea ruokavalio” liittyy nykyaikana korostuneeseen haluumme olla täydellisen onnistuneita suorittajia myös syömisen saralla. Pelkällä syömisellä (tai syömättömyydellä) ei kuitenkaan voida ratkaista kaikkia globaaleja epäoikeudenmukaisuuteen liittyviä ongelmia tai poistaa yksilön kokemaa riittämättömyyden ahdistusta. Supersyömistä vähempikin riittää ja on jopa parempi tae kaikenpuolisesta hyvästä olosta, useimmille myös henkisestä tasapainosta. Tavallinen ruoka ja tarvittaessa pienet korjausliikkeet kohti parempaa ovat ihan jees juttu. Syöminen saa oikeasti olla yksi (muttei toivottavasti ainoa) elämään iloa tuovista asioista!

Ps. Patrik Borg puhuu blogissaan dieettiangnostikoista. Kannattaa lukea, sivuaa tätä samaa aihetta. Taidan itsekin lukeutua dieettiangnostikkoihin.

Ruokatrendeistä

Lueskelin aamun Salkkarista, siis virallisemmin Salon Seudun Sanomista STT:n toimittamaa juttua vallitsevista ruokatrendeistä. ”Kansa kammoksuu hiilihydraatteja ja lisäaineita” julisti otsikko tuttuun räväkkään uutisointityyliin. Mutta tokihan hiilihydraattipitoisen ruoan karsiminen ja lisäaineiden välttely ovat olleet pinnalla jo jonkin aikaa. Lehtijutun mukaan myös ruoan valmistajat eli elintarviketeollisuus reagoi muuttuviin ruokatrendeihin yhä nopeammin. Yksi esimerkki tästä lienee kauppoihin ilmestynyt vähähiilihydraattinen (!) leipä. En ole itse sitä vielä maistanut, nähnyt kylläkin useamman kaupan leipähyllyillä. Onko teillä maistamiskokemuksia? Olisi mielenkiintoista lukea kokemuksistanne, samoin siitä, miten vähähiilihydraattista ruokavaliota säännöllisesti noudattavat ovat ottaneet leivän vastaan. Onko leivälle ollut tilausta?


Itse olen kai himpun verran vanhanaikainen kun ajattelen, että jos leipää syö niin eikö se sitten voi olla viljasta valmistettua. Olettaisin, että osa karppauksella (tekstinkäsittelyohjelmani herjasi vielä tuosta äskeisestä sanasta, koskahan karppaus on riittävän yleiskielistä ) saadut tulokset perustuvat paljolti siihen, että jätetään yksi ruoka-aineryhmä, viljavalmisteet, kokonaan pois ruokavaliosta tai niitä vähennetään selvästi. Jos nyt sitten aletaan tehdä viljavalmisteita korvaavia tuotteita, niin mitenkähän mahtaa käydä kokonaisenergiansaannin. Itse uskon toistaiseksi vielä siihen, että energian kokonaissaanti on merkittävämpi tekijä painonhallinnan kannalta kuin energiaravintoaineiden saannin keskinäiset suhteet.

Edelleen lehtijutussa tiedettiin kertoa, että hiilihydraattikeskustelun ansiosta rasva on päässyt pannasta. No hyvä jos on päässyt pannasta, kyllähän se elimistö rasvaa tarvitsee. Jos kuitenkin mennään hieman pidemmälle tästä hyvä rasva/pahat hiilarit –keskustelusta, niin eihän laatutekijöiden merkitys ole minnekään hävinnyt: rasvoja, samoin kuin hiilareitakin on niin kovin monenlaisia. Harvardin ravitsemusgurun Darius Mozaffarian ja kumppaneiden kirjoittama yhteenvetokatsaus sydänterveyttä edistävästä ruosta (”Components of cardioprotective diets”) julkaistiin juuri hiljakkoin Circulation –lehdessä. Katsauksessa painotetaan jälleen mm. sitä, että ravintoainetason tarkastelusta olisi tärkeää siirtyä entistä enemmän ruoka-ja ruokavalio(dietary patterns)tason tarkasteluihin. Lisäksi asiantuntijat painottavat tutkimuksiin perustuen sekä hiilihydraattien että rasvan laadun merkitystä. Täysjyväviljavalmisteiden hyödyiksi lasketaan mm. niiden vitamiini- ja kuitupitoisuus, kylläisyyttä lisäävät ominaisuudet sekä tietysti se, että ne syrjäyttävät ”höttöhiilareita” eli puhdasta tärkkelystä sisältäviä viljavalmisteita. Sopiva annosmäärä päivää kohti vaihtelee energiantarpeen mukaan, mutta Mozaffarian ja kumppanit suosittelevat vähintään kolmea täysjyvävilja-annosta päivässä; yksi annos on esimerkiksi viipale leipää. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, voidaan tietysti lähteä vielä lähteä miettimään sitä, mikä sitten on tarpeeksi täysjyväinen. AHA (American Heart Association) on määritellyt täysjyväisyyden seuraavasti: viljatuotteen pitäisi sisältää vähintään 1,1 g luonnollista (huom!) kuitua per 10 g hiilihydraattia. Kauppa-asiointia varten tämä on kuluttajia ajatellen tietysti vielä liian hankala määritelmä.

Rasvapuolella Mozaffarian ym. suosittelevat kasviöljyjä 2-6 annosta päivästä; yksi annos vastaa yhtä teelusikallista tyydyttymättömiä rasvahappoja sisältävää kasviöljyä tai yhtä ruokalusikallista kasvimargariinia. Pellavasiemen-, rypsi- ja soijaöljy sisältävät alfalinoleenihappoa, omega-3-rasvahappoa, jonka käyttöä meidän olisi hyvä lisätä. Kalan ja pähkinöiden säännöllinen käyttö tuo myös ruokavalioom mukavasti hyviä rasvahappoja. Edellistä Mozzafarian ym. suosittelevat käytettäväksi vähintään kaksi kertaa viikossa ja erityisesti rasvaisia lajeja suosien, jälkimmäisiä suolattomina ja 4-5 annosta viikossa (yksi annos 50 g). Osittain kovetettuja kasvirasvoja sisältävien tuotteiden käyttöä tulisi entisestään vähentää, samoin mm. prosessoidun lihan (pekoni, makkara, leikkeleet). Maitovalmisteiden kohdalla olen lukevinani rivien välistä, että asiantuntijaryhmässä on saattanut olla hieman erilaisia näkökantoja liittyen valmisteiden rasvaisuuden merkitykseen. Yhteiseksi johtopäätökseksi on kirjattu, että suurin osa suosituksista suosittelee vähärasvaisia tai rasvattomia valmisteita. Kokonaiskäyttömääräksi suositellaan 2-3 annosta päivässä. Mielenkiintoista sinänsä, että voihin ei oteta ruoka-aineiden käyttösuosituksissa kantaa suuntaan tai toiseen, se loistaa ruoka-aineena poissaolollaan.

Lopuksi palaan vielä hetkeksi takaisin Salkkarin aamuiseen juttuun. Siinä todetaan, että meillä Suomessa rasvattoman maidon kulutus on kääntynyt laskuun ja täysmaidon kulutus puolestaan nousee. Myös voin kulutus on nousussa ja margariinien markkinaosuus kaventumassa. Eipä olisi vielä muutama vuosi sitten osannut tällaisia kehityssuuntia ennustaa! Todella mielenkiintoista seurata, miten nämä muutokset mahdollisesti näkyvät tulevissa suomalaisten ravintokäyttäytymistä ja terveysindikaatoreita selvittävissä Finravinto- ja Finriski-tutkimuksissa. Tavallaan ollaan tilanteessa, jossa kuluttajat ovat omatoimisesti päätyneet ekologiseen tutkimukseen ravitsemuksen ja terveyden välisistä yhteyksistä!

Viite: Mozaffarian D. ym. Components of cardioprotective diet; New insigh. Circulation 2011;123:2870-2891.

Ruokabongauksia ja hajatelmia kesäloman varrelta

On aika palata lomagrillailujen ääreltä taas tähän koneen ääreen. Kone on tällä hetkellä lainaversio, yksi kesän lukuisista ukkosista osui niin rajusti omaan kannettavaan, että se on edelleen huollossa. Toivottavasti saan sen pian takaisin,tiedostoineen.


Vaikka oma pää olikin koko heinäkuun loma-asennossa huomasin silti tekeväni joitakin ravitsemukseen liittyviä bongauksia. Yksi havainto oli ruokaostoksia tehdessäni se, että puhe lähi- ja luomuruoasta on konkretisoitumassa ruokamarkettien hyllyillä, joilla lähiruokatarjonta on selvästi lisääntynyt ja se on tehty myös näkyväksi. Myös erilaisilla lähialueen ruokaa myyvillä tilatoreilla vaikuttaa olevan nostetta. Toivotaan että lähiruoka-ajattelu saa ilmaa siipiensä alle ja me kuluttajat todella äänestämme kukkarollamme ja myös ostamme näitä lähellä tuotettuja, usein vähän kalliimpiakin pientuottajien tuotteita. Onhan se kiva syödä vaikkapa oikean kurkun makuista kurkkua, joka ei ole kiertänyt koko Suomea ja menettänyt makuaan maatessaan erilaissa varastohalleissa ennen kuin on päätynyt omalle lautaselleni. Itse olen valmis maksamaan erityisesti vihannesten ja hedelmien laadusta, se kun on tae sille että ne tulevat myös syötyä. Liian usein tulee kaupasta ostettua huonolaatuisia tuotteita juuri hevi-osastolta.

Toinen bongaukseni liittyy aiheeseen, josta myös ravitsemusasiantuntija Patrik Borg ansiokkaasti kirjoitti blogissaan muutama päivä sitten, nimittäin syömishäiriöihin. Bongaus konkretisoitui havainnossa jonka tein kesäpaikkassamme, jälleen ruokakaupassa asioidessani: eräs paikallinen anorektikko oli selvästi talven aikana mennyt huonompaan kuntoon. Lisäksi lomalla eräs toimittaja sattui soittamaan ja kyselemään meikäläiseltä kommentteja liittyen erilaisiin vaihtoehtoisiin ruokavalioihin. Onko niistä haittaa joillekin henkilöille? Itse näen, että perusterveet ihmiset kestävät enemmän kuin sellaiset henkilöt joiden elimistössä on jo jotain kremppaa. Esimerkiksi, jos kärsii munuaisvaivoista en ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan vaikkapa runsasproteiinista VHH-ruokavaliota. Voiko erityisruokavalion noudattaminen sitten olla syynä syömishäiriön kehittymiseen? Niin, tuskinpa erityisruokavalio useinkaan on ainoana syynä syömishäiriön syntyyn, kyseessä kun on aika monipolvinen vyyhti kasautuneita asioita. Syömishäiriöistä anoreksia nervosan ensimmäisiä näkyviä merkkejä on toki yleensä jonkinlaisen rajoitetun erityisruokavalion aina vain tarkempi ja tarkempi noudattaminen. Myös bulimiassa ja BED:issä eli lihavan ahmimishäiriössä saattaa olla jaksoja jolloin syödään kovin rajoitetusti. Kyse ei kuitenkaan ole niinkään sairauden syystä vaan ennemminkin oireesta. Missään tapauksessa en silti itse suosittelisi ruokien syömistä rajoittavaa ja ehdottomasti kieltävää erityisruokavaliota sellaiselle henkilöille, jolla on taipumus sairastua syömishäiriöön. Itse asiassa pitkällä tähtäimellä useimmille meistä sopii parhaiten mahdollisimman salliva, joustava ja myönteinen asenne syömiseen. Terveen ruokasuhteen ytimessä on oman itsen (keho mukaan lukien) arvostus, kunnioittava ja kiitollinen suhteutuminen ruokaan, voimaa antavien, ravitsemuksellisesti laadukkaiden ruokien suosiminen ja kyky joustavuuteen. Tähän kun lisää rauhoittumisen syömisen ääreen ja järkevät annoskoot, niin johan ollaan pitkällä! Jostain on mieleeni jäänyt sellainen sanonta kuin ”Joustavuus on mielenterveyden mitta”. Pätee erityisen hyvin myös syömiseen: ”Joustavuus on tasapainoisen ruokasuhteen mitta”.



Myös sitä on useamman kerran tullut kesän aikana pohdittua, miksi erilaiset erityis- ja laihdutusruokavaliot ovat tällä hetkellä niin suosittuja kuin ne ovat. Eihän minulla asiaan tietysti ole oikeaa ja lopullista vastausta, mutta joitain hajatuksia kylläkin. Kaiketi kyseessä on monen tekijän summa: osa ihmisistä on ehkä aiempaa kiinnostuneempia terveellisestä syömisestä, lihavuuden yleistyminen on saanut ihmiset etsimään uusia tapoja päästä eroon kerrytetystä massasta, sosiaalinen media on mahdollistanut vaihtoehtoiseen syömiseen liittyvän ajatusten vaihdon ja tiedon jakamisen reaaliaikaisesti. Mutta onko ilmiölle löydettävissä myös ”syvempiä” syitä? Elämämme on kulkenut aika etäälle sellaisista instituutioista kuten uskonto ja kirkko, joiden kautta aikaisemmin säädeltiin sitä mikä on elämässä oikein tai väärin. Haemmeko nykyisin vastauksia eettisin ja moraalisiin kysymyksiin pikemminkin syömisen kuin uskonnon kautta? Vai selittääkö esimerkiksi aidon ja alkuperäisen ruoan ja kivikautisen ruoan suosiota se, että haluamme antaa vastaiskun koko ajan teknologisoidummalle elämäntavallemme? Sinänsä hauska yksityiskohta sekin, että kivikautiset ruokaideat leviävät juuri netin ja sosiaalisen median välityksellä, joka on aika kaukana aikaisemmista tiedonvälityksen tavoista. Jos kivikaudelle jäänyt elimistömme ei ole vielä kehittynyt ottamaan vastaan mm. viljanviljelyn muuttamaa ravintoamme, onko se sitten kehittynyt käsittelemään esimerkiksi sitä lähes reaaliaikaisen tiedon määrää, jota virtuaalinen todellisuus meille päivittäin tarjoaa?

Ruokapyramidista toiseen

Päätin loman kynnyksellä siirtää läppärini kotiterassille ja tehdä viimeiset työt täältä käsin. Ilma on kuin morsian, aurinko paistaa ja lämpöä riittää. Suomen suvi näyttää parhaita puoliaan.

Saimme kesäkuun alkupuolen pitää vierainamme ystäväperhettämme Saksasta. Perheen äiti Sandra on ravitsemustieteilijä, johon tutustuin aikoinaan vaihto-opiskelijana Stuttgartissa Hohenheimin yliopistossa. Vaihto-opiskeluajan jälkeen molempien perheet ovat kasvaneet ja kanssakäyminen on sitä myöden saanut uusia ulottuvuuksia. Edelleen on kuitenkin mukava vaihtaa ja peilata ajatuksia toisesta maasta tulevan kollegan kanssa.

Tällä kertaa Sandralla oli matkalukemisena kirja ns. LOGI-ruokavaliosta. LOGI tulee sanoista ”low GI” eli alhainen glygeeminen indeksi. Kirjan kirjoittajana on saksalainen ravitsemustieteilijä Nicolai Worm, joka on kotimaassaan saanut ilmeisesti vähän populistisenkin leiman esiintymisestään julkisudessa. No, oli Wormin kannaotoista mitä mieltä hyvänsä niin vähähiilihydrattisuus on näkyvästi esillä tällä hetkellä myös Saksassa.

Jäimme Sandran kanssa pohtimaan erityisesti LOGI-kirjan ruokapyramidia. Pohdintojen  siivittämänä päädyimme nettiin tutkailemaan sekä eri maiden että erilaisten järjestöjen ja yksittäisten henkilöiden ruokapyramideja. Jos haluaa etsiä yhtäläisyyksiä näiden pyramidien väliltä, niin lähes kaikissa pyramideissa vihannekset, hedelmät ja marjat olivat näkyvästi esillä, ne muodostivat ruokavalion perustan eli sijaitsivat pyramidin alaosassa. Muiden ruoka-aineiden sijainnin sitten olikin enemmän hajontaa.

Ruokapyramidista näyttää kehittyneen nykyajan tapa paitsi havainnollistaa yleisiä ravitsemussuosituksia myös esittää yksittäisten ravitsemusvaikuttajien näkemyksiä siitä mitä meidän tulisi syödäksemme valita. Oma pyramidi on tapa havainnollistaa muille sitä mitä itse ajattelee terveellisestä ravitsemuksesta. Ikään kuin ravitsemuksellinen identiteetti pienoiskoossa siis. Mutta kuinka käyttökelpoisia ruokavaliomalleja nämä pyramidit sitten ovat? Siinäpä hyvä kysymys! Auttavatko ne oikeasti ruokavaliomuutoksen tekemisessä tai hyvinvointia edistävän syömisen ylläpidossa. Avautuuko pyramidin sanoma? Miten se muutetaan käytännön valinnoiksi omassa syömisessä tai perheen ruokaostoksia kaupassa tehtäessä?

Vai olisiko toisten taiteilemien ruokapyramidien sijasta hyvä ottaakin tarkastelun alle se ihan oma käytännön ruokapyramidi. Eli piirtää tyhjälle paperille oma kolmio ja täyttää se niillä ruoilla joita tavallisesti tulee syötyä paljon, kohtalaisesti ja vähän. Alas ne ruoat joita syö paljon ja ylös harvoin syödyt herkut. Jos alkuun on vaikea päästä, voisi ensin pitää vaikka päivän tai parin ajan vanhaa kunnon ruokapäiväkirjaa. Omien syömisten ylöskirjoittamisessa piilee se vinha taika, että moni itsestäänselvyys tulee tiedostetuksi: Ai, syönkin näin vähän kasviksia. Karkkia tuleekin napsittua aika monta kertaa päivän aikana. Illassa meneekin yllättävän monta olutta… Päiväkirjoja ja pyramideja taiteillessa tulee muistaa vain yksi juttu: rehellisyys. Onnistumista ei mitata lopputuloksen ”täydellisyydellä” vaan rehellisyydellä. Tuliko kirjattua sitä mitä itse yleensä syön vai päätinkö huijata. Siis itseäni.

Näin kesän ja kotimaisten kasvisten kunniaksi voi omaa ruokavaliotaan sitten arvioida mm. sen suhteen, kuinka monta kertaa päivässä tulee syötyä kasviksia eri muodoissa. Voisiko määrää lisätä? Mitä se voisi konkreettisesti tarkoittaa? Hedelmä aamupalalle? Salaatti tai keitettyjä kasviksia lounaalle? Marjoja iltapalalle? Marjakauden lähestyessä voimme muuten pian itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon pakkasesta löytyy kotimaisissa marjoja talvikaudella. Tai ehkä omasta ruokapäiväkirjasta paljastuukin jatkuva aterioiden korvaaminen leivällä, runsas kaljoittelu tai limsoittelu. Vai panttaanko päivän syömistä ja syöpöttelen sitten illalla kunnolla = yli tarpeen. Meillä kaikilla on omat kohennuskohtamme. Usein huomaamme ne myös itse, jos vain maltamme pysähtyä ja olla rehellisiä.

Ravitsemusuutisointia seuratessa tulee varmasti nykyään usein sellaisen olo, että pitäisi syödä tosi tiedostavasti syödäkseen terveellisesti. Itse olen sitä mieltä että yhtä oikeaa syömisen mallia ei ole olemassa ja jokaisen on viisasta löytää itselleen sopiva tapa syödä. Hyvin syöminen lisää hyvinvointia, niin kropassa, mielessä kuin sosiaalisestikin. Oma malli ei välttämättä sovi naapurille, vaikka toimiikin itsellä. Itse näkisin mielelläni enemmän sopuisaa yhdessäoloa erilaisten ruokavalioiden ja niiden noudattajien kesken. Syömme elääksemme hyvää elämää, emme elä syödäksemme täydellistä ruokaa.

Leppoisaa ja maukasta kesää tasapuolisesti kaikille Karpeille, Kivikautisille, Itämerenruokailijoille, Sekaruokailijoille ja Makkaranpurijoille! Ja kaikille muillekin :-)! 

PS. Joskus pelkkä omatoiminen ruokapyramidin tutkailu ei tietystikään auta. Jos esimerkiksi kaipaa tukea painonhallintaan, kärsii mahdollisesti ruokavalion aiheuttamista fysiologisista oireista tai syöminen uhkaa jää liian vähäiseksi on hyvä kääntyä amattilaisen puoleen saadakseen apua ja tukea tilanteeseensa. Yksityisellä ja julkisella hyvinvointi- ja terveyssektorilla työskentelee yliopistokoulutettuja ravitsemusasiantuntijoita ja laillistettuja ravitsemusterapeutteja, joiden puoleen voi kääntyä. Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen sivuilta löytyy asiantuntijarekisteri, jonka avulla voi hakea ravitsemusterapeuttien ja meidän muiden ravitsemusasiantuntijoiden yhteystietoja paikkakunnan ja toimialan mukaan.